torstai 25. huhtikuuta 2019

Ilkka Remes: Vapauden Risti

Vapauden Risti on Horna-sarjan viimeinen teos, ja hyvä niin. Samoja juonenkäänteitä ja samaa paasausta on riittänyt jo aivan tarpeeksi.

Kirjassa Venäjä on ottamassa Suomea haltuunsa. Hommaa hoidetaan nykyaikaisen hybridi-sodankäynnin keinoin: on informaatiovaikuttamista, terrorismia, väärennettyjä tapahtumia ja syyllisiä sekä loputon jankkaus poliittisia urpoiluja. Kirja on sidottu tiukasti tähän päivään käyttämällä poliitikkoina todellisia nimiä, mm. pääministeri Sipilä on hommissa mukana, ja muutenkin monet tapahtumista ovat samankaltaisia, kuin saamme lukea lehdistä valitettavan usein. Vai miten olisi väkijoukkoon ajettu kuorma-auto?

Kirjan ongelma on avian poskettomuuksiin paisunut juonikuvio, jossa yhdysvallat ja venäjä ovat käytännössä valmiit aloittamaan uuden sodan - suomen takia. Just joo. Juonessa on myös mukana mm. Israelilaisia, jotka tietenkin hääräävät suomessa. Niinpä niin. Ja lopulta koko homma ratkeaa aivan naurettavan pölvästillä tavalla; Suomi on yllättäen maailmanpolitiikassa niin tärkeä, että yhdysvalloissa pistetään presidentti viralta.

Haukotus.

Suuri osa toiminnasta on myös hirveää kohkaamista eestaas, joka toistaa aikaisempien kirjojen kaavaa. Tästä kirjasarjasta olisi mielestäni riittänyt yhden tai enintään kahden kirjan mittainen tiivistys, jolloin eestaas venkslaamista olisi ollut vähemmän, ja mielenkiinto olisi ehkä pysynyt jotenkin kasassa.

Perushuttua. Viihdyttävää kotimaista Hollywood-tuotantoa. Olisko se sitten Heinolaa? Kolme ohilaukausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti