Mika Kulju: Tsunami

Mika Kuljun Tsunami on ihan oivaltava teos. Kirjan päähahmo, ammattivaras Ville Laine, joutuu tosimaailmassakin tapahtuneen tsunamin vietäväksi, pelastuu täpärästi ja kääntää elämänsä suunnan.

Laine ottaa tsunamissa kuolleen tuttavuuden henkilöllisyyden ja ryhtyy elämään tämän elämää. Aluksi kaikki sujuukin jopa yllättävän kitkattomasti, mutta sitten kuolleen henkilön elämästä alkaa paljastua yllättäviä salaisuuksia. Vaarallisia salaisuuksia, jotka vievät Venäjän salaisen poliisin kanssa törmäyskurssille.

Kuljun kirjassa on aika tuore ote, idea on sinällään ihan hyvä ja sen sitominen todelliseen tapahtumaan toimii tyylikkäästi. Sen sijaan kirjan kerronta on hieman ontuvaa. Tarina hyppelee välillä melkein kuin sivuja puuttuisi välistä, eivätkä tapahtuma "rullaa" niin kuin parhaissa jännitystarinoissa. Kenties tässä olisi tarvittu vielä vähän kokemusta kirjoittamisesta.

Periaatteessa ihan ok kirja, mutta hieman heikko toteutus. Kaksi ajopuuta.

Nick Petrie: Vaeltaja

Nick Petrie on itselleni uusi tuttavuus, mutta kirjan tarina jopa vähän väsyttävänkin tuttu.

Kova jätkä, entinen sotilas, elelee yksin ja tuskailee menneisyytensä kanssa. Nainen on pulassa, ystävä kuollut, joten auttamaanhan sitä pitää ruveta. Käy ilmi, että pahat miehet uhkaavat naista ja tämän perhettä, joten ei kun nyrkit heilumaan ja pyssyt paukkumaan.

No, Petrien kirja ei ole lajityypissään huonoimmasta päästä. Ehkä päähahmon traumoissa vellotaan vähän kyllästymiseen saakka, ja toki loppujen lopuksi on pakko todeta että homma ei sittenkään selvinnyt kaverin kovuuden vuoksi vaan melkeinpä tuurilla, mutta tulipahan ammuskeltua. Ja tapeltua.

Eipä siinä, kirjassa on kyllä varsin hauska koira. Sen vuoksi lukisin toisenkin kirjan samoista hahmoista, jos vaikka koira olisi vielä mukana.

Kolme herkkua koiralle.

Clive Cussler & Dirk Cussler: Paholaisen Meri

NUMAn hilpeät veijarit ovat taas täällä, ja tarina on tismalleen sama kuin jokaisessa aiemmassakin Pitt-kirjassa.

Kauan sitten pudonnut lentokone löytyy. Pienoissukellusveneellä joudutaan kiperiin tilanteisiin. Pahat rosmot jahtaavat vanhoja esineitä. Kaunis nainen pulassa. NUMAn kaverit pistävät kelmit kylmäksi viljellen samalla tyhmiä mukanokkelia letkautuksia.

Näin menee jokaisen Pitt-kirjan tarina, ja niin tälläkin kertaa. Nyt vastassa on Kiina, ja ollaan Tyynen valtameren alueella sekä lisäksi Himalajalla. Himalajaltakin löytyy onneksi järvi johon voi sukeltaa.

Pahvista huttua, sujuvaa juttua mutta eipä tästä tunti lukemisen jälkeen enää mitään muista. Kolme tälliä leukaperiin.

Taavi Soininvaara: Sokea Oraakkeli

Sokea Oraakkeli on Ratamo-sarjan kuudeskymmenes miljoonas osa, ainakin ja vähintään, eikä kovin kiinnostava sellainen vaikka tarinassa olisikin ollut aineksia kaikenlaiseen.

Sokea Oraakkeli kertoo "ekoterroristeista", elikäs ihmisistä joiden tahto suojella luontoa on niin voimakas, että he eivät kaihda kovien keinojen käyttämistä. Tämä on dekkareissa usein toistuva kaava, eikä Soininvaara ole keksinyt aiheeseen oikeastaan mitään omaperäistä.

Sinänsä tarina on ihan menevää, on takaa-ajoa, murhastelua, kiperiä tilanteita ja Arto Ratamo, joka tässä kirjassa on oikeastaan täysin tarpeeton. Rikokset ja maailmaa uhkaavan vaaran ratkaisevat aivan muut henkilöt. Täydellisen ei-omaperäisesti maailman tuhoamista ajavaksi suurkonnaksi on saatu taas rikas arabi. Hienosti keksitty.

Kirjallisuuden mäkkäri-annos, tai ehkä paremminkin Hesburgeria, mutta mielestäni aika heikkotasoinen esitys. Kyllä jännityskirjoissakin voisi olla jotain omaperäisyyttä tai kekseliäisyyttä, edes tarinan osalta jos henkilöhahmot ovatkin vakiopahvia.

Kaksi öljylähdettä.