maanantai 29. tammikuuta 2018

Ray Bradbury: Hullujen Hautausmaa

Hullujen Hautausmaa on Bradburyn teoksista - siis niistä jotka olen itse lukenut - heittämällä tylsin. Väittäisin, että kyse on henkilökohtaisesta mieltymyksestäni ja että moni saattaa tästä kirjasta pitää paljonkin, mutta minä en lämmennyt.

Bradbury kertoo tässä kirjassa tarinaa Hollywoodin kulta-ajalta, jostain 1950-luvulta ehkä. Kirja tapahtuu lähes kokonaan filmistudiossa tai sen välittömässä läheisyydessä. Paikkaa ja tilaa hämmennetään kuvailemalla välillä lavastettuja paikkoja kuin ne olisivat oikeita; jotkut tapahtumat esimerkiksi tapahtuvat Notre Damen katedraalilla, toiset taas Golgatalla - ja kyse on siis elokuvalavasteista. Hauska kikka sinänsä, mutta tekee välillä lukemisesta hieman vaikeaa.

Samaa kikkailua on henkilöhahmojen kuvauksissa, eikä se oikein toimi. Kikkailua on kenties liikaa, tai ehkä se on hieman liian kulunutta, ei kovin kekseliästä kuitenkaan lopulta. Uuvuttavaa se on joka tapauksessa. Jatkuva sanallinen ilotulitus tuntuu väkinäiseltä, tarpeettoman päälleliimatulta, eikä sinänsä tuo kerrontaan sellaista uutta tasoa jota sillä ehkä tavoitellaan. Liekö syy käännöksessä, pitäisi ehkä kurkata alkuperäisteosta - joka tapauksessa kieli on paikoin melko puuduttavaa luettavaa.

Tarina on heppoinen ja täysin hölynpölyä. Loppuratkaisu on ilmiselvä heti alusta saakka, ja sen selostaminen jotenkin erikoisena ja hurjana tuntuu lapselliselta. Ehkä kyseessä onkin lastenkirja? Tuskin sentään. Henkilöhahmot ovat myös liioiteltuja, karrikoituja kliseitä.

Suosittelen kokeilemaan joka tapauksessa - sen verran isot henkselit Ray Bradburylla on, että ehkä vain itse en jotenkin päässyt kyytiin. Kaksi salakäytävää.

tiistai 23. tammikuuta 2018

John Steinbeck: Torstai on Toivoa Täynnä

Joskus klassikoita lukiessa tulee huijattu olo, eihän tämä nyt oikeastaan kovin hyvä kirja olekaan. Steinbeckin Torstai on Toivoa Täynnä on kuitenkin klassikkomaineensa arvoinen, ja ylikin - se on yksinkertaisesti perhanan hyvä kirja!

Kirjassa pyöritään samoissa maisemissa ja saman jengin kanssa kuin Hyvien Ihmisten Juhlassa. Rentut ovat edelleen renttuja, ja sivistys kurkkkii kuin varkain mutta kunnioittavan etäisyyden päästä. Halpaa alkoholia juodaan - ja välillä kalliimpaakin - aamiaiseksi, päivälliseksi ja tietysti illoin öin, eikä kukaan saa oikein mitään aikaiseksi. Silti elämä maistuu. Kunnes huolet alkavat painaa.

Cannnery Row:n porukka on kiinni toisissaan niin tiukasti, että yhden ongelmista tulee välittömästi kaikkien ongelmia, ja yksissä tuumin niitä ryhdytään myös ratkomaan. Lopputulos on harvoin sitä mitä oli tarkoitus, ja yleensä pieleen mennään ruhtinaallisesti ja täysillä, mutta se ei juurikaan lannista. Tohtorin elämän valtaa syvä masennus ja hämmennys, ja sitä ryhdytään selvittämään. Hazel-parka; koskaan ei ole yksikään ajatus hänen päässään pysynyt kahta minuuttia kauempaa, mutta nyt joutuu ihan oikeasti ajattelemaan - ja kurja olohan siitä tietysti seuraa. Mack ja muut antavat taustatukea tai häiritsevät, riippuu miltä kantilta asioita katsoo.

Itselleni kirjan ehkäpä parasta antia on sen tasapainoilu moralisoinnin, slapstick-tyyppisen halvan hekotteluhuumorin ja filosofioinnin laitamilla kompastumatta kuitenkaan näistä mihinkään. Välillä vitsit ovat halpoja ja helppoja, mutta ei liikaa vaan juuri sopivasti. Kenestäkään hahmosta ei tehdä varsinaisesti pelleä, vaan kaikki esitetään hyvin sydämellisesti ja lempeästi täydellisen kauniina ihmisinä, vikoineen kaikkineen. Kun sitten välillä pohditaan maailman menoa ja ihmetellään ihmisyyttä, ei siihenkään juututa rasittavan pseudofilosofisesti vaan pohdinnat ovat raikkaita ja paikkaansa puoltavia tarinassa.

Kaiken lisäksi kieli on aivan ihastuttavaa; vanhanaikaista ehkä nykymittapuulla, mutta samalla herskyvää, hauskaa ja kaunista.

Oi kuinka haluaisinkaan osallistua Cannery Rown juhliin... Täydet viisi vanhaa tenniskenkää!

tiistai 16. tammikuuta 2018

Harry Harrison: Ruostumaton Teräsrotta

Ruostumaton Teräsrotta on veijari-scifiä perinteisimmillään. Kaiken yläpuolella kelmeilevä Teräsrotta on ylettömän ovela, nokkela, taitava ja noheva, sekä tietenkin jollain omituisella tavalla moraalinen hahmo. Rotta varastelee ja kelmeilee kunnes jää kiinni ja päätyy toiselle puolelle pöytää, erikoisjoukkoihin poliisin rooliin jahtaamaan toista superrikollista.

Kirjana tekele on melkomoista huttua, josta ei juuri muistijälkeä jää. Elokuvana tällainen voisi olla ehkä jopa viihdyttävämpi. Meno on kaikin puolin hassunhauskaa ja kekseliästä... muttei sitten kuitenkaan, vaan oikeammin aika kulahtanutta, moneen kertaan nähtyä - luettua.

Kaksi rottaa.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Simon Hawke: Kunnian Hehku

Kunnian Hehku on Star Trek the Next Generation -universumiin sijoittuva kirja. Kirja on ikään kuin yksi jakso Star Trekistä; yksittäinen seikkailu tuttujen hahmojen kesken; Picard, Riker, Romulanit tietenkin ja koko muu kööri. Ja sarjan tavoin, nimeä myöten kaikki kirjassa on pönttöpäistä hölynpölyä.

Telkkariviihteenä Star Trek saattaa vielä jotakuinkin toimia, mutta kirjana ei kyllä lainkaan. Pakolliset kuviot ovat niin totaalisen yllätyksettömiä ja ennalta arvattavia, ettei minkäänlaista jännitystä pääse livahtamaan sekaan edes vahingossa. Loppuratkaisukaan ei tietenkään yllätä.

Kaksi täräytyksen päräytystä ties millä hölynpölypyssyllä.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Wilbur Smith: Niilin Noita

Nyt tuli kyllä luettua liikaa Wilbur Smithiä peräjälkeen, olo on kuin hammaslääkärin puuduttamalla. Ei juurikaan hymyilytä. Niilin Noita on aika huono kirja; valtavan pitkä, jatkuvasti samoja juonikuvioita jankkaava ja täysin epäuskottava.

Tällä kertaa orja Taita on taikuri; hänelle on jostain kehittynyt taikavoimia. Nuori faaraon jälkeläinen on jälleen kerran juonittelevien vihollisten ja vallankaappaajien kohteena ja joutuu pakenemaan, kunnes vihdoin palaa voitokkaana kasvettuaan aikuiseksi. Taita juonii ja johdattelee tapahtumia enemmän ja vähemmän kulisseissa sekä toisinaan etulinjassa, ja puuttuu tilanteisiin aina, kun vaara äityy liialliseksi.

Mukana on myös nuoren faaraon tosirakkaus joka on, kröhöm, kaunis mutta älykäs. Tarpeetonta kauheuksilla mässäilyä piisaa, samoin kuin todella väsyttäviä seksikohtauksia.

Täyttä tuubaa ja hirveän pitkä. Yksi vitsaus.