Douglas Preston & Lincoln Child: Pendergast - Turmeluksen Joki

Hämmentävän typerä tarina, kuin kolmevuotias olisi leikkinyt halvalla tekoälyllä. Niinpä vain tästäkin on kokonainen kirja kyhäilty kasaan.

Monesti jännityskirjat ova aika kaavamaisia ja puupäisiä. Pitää olla rankkaa ja pelottavaa ja kovaa menoa, vauhdikkaita kohtauksia ja amerikkalaisissa kirjoissa paljon ammuskelua. Tavallaan sitä tietää mitä saa, kun tällaisen avaa. Mutta tällä kertaa ollaan kyllä syvissä vesissä.

Kirja on ihan sujuvasti kirjoitettu, hyvä rytmitys ja menoa riittää. Kaikki genren vaatimukset täyttyvät. Mutta itse tarina on niin typerä ja järjetön, että koko hommasta menee maku kun juoni alkaa selkeytyä. Ihan oikeasti nyt, ette voi olla tosissanne?

No ei siinä mitään, joskus hyvä meininki ja mielenkiintoiset hahmot voivat pelastaa pölhönkin tarinan - mutta ei, ei toivoa sieltäkään suunnasta. Kaikki hahmot ovat itsensä karikatyyrejä, yhtään kulahtanutta kliseetä ei ole jätetty käyttämättä ja päähenkilö, Pendergast, on täysin pahvinen statisti omassa tarinassaan.

Luin loppuun asti ja ainoa ajatus mikä viimeisen sivun jälkeen jäi päähän, oli tämän lukemiseen käytetty aika jota en enää koskaan saa takaisin. Ei voi suositella muuten kuin keikkuvan pöydän jalan alle. Yksi jalka, ei jatkoon.

Gummerus: Pendergast - Turmeluksen Joki

Marco Vichi: Komisario Bordelli

Tyylikkäästi luin sarjan ensimmäisen osan viimeiseksi... No eipä tuo haitanne. Mukava kirja, jossa syödään ja juodaan paljon.

Bordelli viettää kesää Firenzessä 1960-luvulla. Kaupungissa on hiljaista, monet ovat muualla viettämässä lomaa. Bordelli jutustelee ystäviensä kanssa ja syö ja juo, viini virtaa ja tupakka palaa. Sitten komisarion rauhan katkaisee murha: vanha rouva on murhattu ja epäiltyjä tuntuisi olevan lähinnä rouvan lähisuvussa.

Kirjassa käännetään hauskasti päälaelleen perinteinen dekkarin kaava. Murha ja sen ratkaisu ovat sivuosassa, ne kulkevat omaa uraansa häiritsemättä tarinan henkilöiden muuta elämää. Paljon muistellaan vanhoja ja kerrotaan tarinoita, vietetään aikaa ystävien kanssa ja, no, syödään ja juodaan.

Oikein oivaa kerrontaa, erilaista lähestymistä perinteiseen murhamysteeriin. Vahva suositus genren ystäville. Neljä pulloa grappaa.

Aviador: Komisario Bordelli

Marco Vichi: Vääjäämätön Kohtalo

Komisario Bordelli ei olekaan enää komisario, vaan eläkeläinen. Kesken jäänyt tapaus vaivaa silti, ja sitäpä nyt setvitäänkin.

Bordelli on pettynyt aiemman kesken jääneen tapauksen lopputulemaan. Nuori poika on murhattu erittäin raa'asti, ja vaikka Bordelli tietääkin syylliset, ei näitä vastaan ole mitään todisteita. Joten Bordelli muuttaa maalle ja jää eläkkeelle poliisin työstään.

Maaseudulla istutetaan tomaatteja ja muita kasveja, syödään ja löytyypä matkaan myös koira, ainakin osaksi aikaa. Vanha rakkauskin nostaa päätään.

Kirja on melkein unenomaisen hitaasti etenevä. Kaikenlaista tavallista elämää kuvaillaan ja kerrotaan, ihmisiä tavataan, juhlia pidetään ja kasveja hoidetaan. Bordellin elämä vaikuttaa hyvin seesteiseltä vanhan miehen oleilulta. Samaan aikaan kuitenkin pinnan alla kytee julma, väkivaltainen kerros. Syylliset eivät tule pääsemään rangaistuksetta, vaikkei todisteita olekaan.

Kirja on varsin mielenkiintoisella tavalla rakennettu, ja Bordelli poikkeuksellisen eläväisen tuntuinen hahmo. Vahva suositus kaikille dekkareiden ystäville. Neljä tomaattia.

Aviador: Komisario Bordelli ja Vääjäämätön Kohtalo

Arttu Tuominen: Alec

Alec aloittaa Arttu Tuomisen uuden Kide-sarjan ryminällä. Sallan talvisissa maisemissa meno on kuin 1980-luvun toimintaelokuvissa, raatoa pinossa ja kaikki paikat sileäksi.

Sallan seudulla tapahtuu kummia. Rajan yli virtaa huumeita seudulle joka on laman kourissa hiljainen ja tunnelmat vakavat. Paikallisista yrittäjistä ainoastaan kaljakuppilalla menee hyvin, kun työttömät kokoontuvat tuopin äärelle. Paikallinen poliisi Sami tutkii rikoksia, ja tämän nuori tytär Liina joutuu tahtomattaan todistamaan rankan väkivaltaista välienselvittelyä.

Sallan seudulla myös rajavartijat sekoittuvat tapahtumiin, jotka yltyvät lopulta täydeksi huumesodaksi. Ollaan Miami Vicen tunnelmissa, puuttuu vain lämpö ja pastellisävyt.

Nurkissa häärii myös hiljainen erakko Alec, joka pitää heikosti menestyvää koiravaljakkoyritystä. Alecin taustat ovat hämärät mutta ilmeisen rankat.

Kirja on varsin sujuvaa kerrontaa, mutta tarina ehkä aika kulahtanut. Näitä rymistelyjä on nähty ja luettu jo vaikka kuinka paljon. Mitään oikeasti omaperäistä ei tarinassa ole, vaikka lapin talvinen maisema onkin ihan kivaa vaihtelua taustakankaaksi. Tarinan toisessa aikajanassa kulkeva sivujuonne petaa ilmeisesti sarjan tulevia osia esittelemällä yhden varsinaisen tarinan hahmon vanhempana, ja tämä onkin aikamoinen yli-ihminen, joten oletettavasti jatkossakin päät lentelevät.

Kolme koiraa. Ihan ok, mutta... eipä sen kummempaa.

Otava: Alec

Christian Rönnbacka: Henna Björk - Hydra

Henna Björk on Rönnbackan toinen päähahmo, hupaisan Porvoon poliisin Antti Hautalehdon ohella. Björk on selkeästi tiukempi ja vähemmän hupityyppi, ja seikkailee enemmän kansainvälisen rikollisuuden ja vakoilun parissa.

Tällä kertaa Ruotsissa on soppa kiehumassa yli. Joku tekee sabotaasi-iskuja ydinvoimaloihin ja vesilaitoksiin, sekä muuhun tärkeään infrastruktuuriin. Samaan aikaan kartalta katoaa mies, jonka tiedetään myyneen salaisuuksia Venäjälle.

Björk ja supon ylitarkastaja Rautiainen saavat hepusta vihiä ja lähtevät salakuljettamaan tätä Suomen puolelle. Juoni on kommervenkikäs ja täysin älytön, mutta hyvää toimintaa siitä toki irtoaa. Venäläisetkin sotkeutuvat kuvioihin, ja välillä käydään rajaseudulla aika tiukkaakin vääntöä.

Rönnbacka kirjoittaa näitä Björk-kirjoja hieman eri tavalla kuin Hautalehtoja, mutta kuitenkin omaan tunnistettavaan tyyliinsä. Tässä kirjassa asiat kerrotaan pääsääntöisesti eri henkilöiden näkövinkkelistä vuorotellen, varsin lyhyinä kappaleina. Kappaleiden vaihtuessa voi melkein nähdä mielessään nopeatempoisen elokuvan tai sarjan vaihtuvat kohtaukset. Mutta tarina kulkee silti, eikä sitä turhalla pitkittämisellä sen kummemmaksi olisi varmaankaan saatu.

Lopun rymistely ja kaahaus on hieman ehkä tarpeetonta "amerikkaa", eikä kirjan juonikuvio ole kovin vakuuttava. Muuten ihan kelpo jännäri luettavaksi. Kolme irtojalkaa.

Bazar kustannus: Christian Rönnbacka: Henna Björk - Hydra

Christian Rönnbacka: Armoton

Huulta heittävät Porvoon poliisit ratsastavat jälleen, mutta tällä kertaa tunnelma on hieman erilainen.

Hautalehto Porvoon poliisista päivää. Tällä kertaa kylillä tapahtuu outoja: itsemurhia ja tuhotöitä. Hautalehdolla ja muilla pollareilla on myös omat ongelmansa, joten läppä ei lennä ihan entiseen tapaan. Pankinjohtajan kanssa käydään toki saaressa saunomassa, mutta muuten kaikki ei ole pelkästään hyvin. Uutta verta tosin saadaan riveihin, uusi henkilöhahmo on melko pienessä roolissa aluksi mutta eiköhän tästä tule ihan hyvä lisäys porukkaan.

Pikkuhiljaa auki kelautuva tarina on aika inha. Sen selvittämisessä poliisit ovat koko ajan askeleen verran jäljessä, ja lopulta rikoksen paljastaakin joku ihan muu.

Kirja on tunnelmaltaan ehkä vähän totisempi kuin monet muut Hautalehto-tarinat. Tarinan pahis on myös oikesti aikamoisen ikävä kaveri olematta silti kansainvälinen suurrikollinen. Helppoa luettavaa, sujuvaa menoa ja mikäs siinä. Paha tästä on paljoa sanoa pilaamatta yllätyksiä. Kolme polliisia.

Marco Vichi: Kuolema Firenzessä

Marco Vichi on itselleni aiemmin tuntematon kirjailija, mutta oikein kiva löytö. Kuolema Firenzessä on hyvä dekkari, vaikkei tarinanana ehkä mitenkään kovin positiivinen.

Tarin alkaa kun metsästä löytyy kuolleen pikkupojan ruumis. Käy ilmi, että poikaa on raiskattu joukolla. Voiko kammottavampaa rikosta ollakaan? Komisario Bordelli ryhtyy etsimään syyllisiä, mutta mitään kunnollisia johtolankoja ei ole, homma ei etene. Lopulta epäiltyjä alkaa kuitenkin löytyä, mutta todisteita ei. Bordelli joutuu pohtimaan tosissaan myös oman moraalinsa kestävyyttä. 

Bordelli on poikkeuksellisen aidon tuntuinen dekkarihahmo. Yleensä henkilöt ovat aika yksiulotteisia ja pahvisia, mutta Bordellissa on kyllä jotain. Vaikka hän onkin pääosin aika kliseinen "kova mutta oikeudenmukainen" poliisi, on hänessä selvästi syvyyttä ja pohdiskelevuutta, jota ei aina näistä kirjoista löydy. Oikein mukava tuttavuus.

Itse tarina taas on rönsyilevä ja polveileva. Paljon syödään, paljon rakastetaan, ja yksi tulvakin sattuu matkan varrelle. Kirja loppuu erittäin dramaattisesti, harvoin dekkareissa on tällaista lopetusta - mutta kappas vaan, tämähän onkin jatkotarinan ensimmäinen osa! Äkkiä varaamaan seuraava!

Neljä kumisaapasta. Oikein mainio dekkari vähän toisenlaisella otteella. 

Aviador: Marco Vichi - Kuolema Firenzessä

Mia Myllymäki: Väkevä Mieli

Löysin tämän kirjan scifi-hyllystä, mutta kovin hatara linkki mielestäni tuohon genreen on. Joo kyllä, jossain tulevaisuudessa ollaan, mutta lähinnä kyse on draamasta ja ihmissuhteista.

Eipä siinä mitään, voihan niistäkin kirjoittaa. Itse en ihan kauheasti tästä kirjasta innostunut, tarina on mielestäni hieman tarpeettoman pitkä ja henkilöhahmot varsin ohuita. On ehkä tarkoituksella jätetty kertomatta ympäröivästä todellisuudesta, missä mennään ja mitä on tapahtunut, mutta jotenkin pieni taustoitus olisi ehkä auttanut ymmärtämään näiden ihmisten ajatuksia ja toimintaa. Nyt ne vaikuttavat varsin puupäisiltä.

Kirjan keskeisenä hahmona on Kefa, opiskelunsa päättänyt nuori nainen, joka rakastuu veljeksiin, vuoronperään kumpaankin, ja siinäpä sitä soppaa. Samalla taustalla tapahtuu jotain hieman outoa paikallisessa sairaalassa, mutta siihen saadaan selkeyttä vasta aivan kirjan lopussa. Välissä käsitellään hevosia ja ihmetellään outoja kuolemantapauksia, joille ei kuitenkaan juurikaan anneta palstatilaa.

Vähän sekava ja hieman pitkän kaavan kautta kirjoitettu tarina. Kaksi hevosta omalta osaltani, ei varsinaisesti jatkoon, mutta jotakuta muuta voisi varmasti kiinnostaa eri tavalla.

Osuuskumma: Väkevä Mieli

David Suchet: Hercule Poirot ja Minä

David Suchet on näytellyt televisiossa Hercule Poirot'ia yli kaksikymmentä vuotta, yli kuudessakymmenessä elokuvassa. Aikamoinen rupeama!

Tässä kirjassaan Suchet raottaa hieman elämäänsä kuuluisan salapoliisin näyttelijänä. Kirja on hetkittäin ihan mielenkiintoinen, mutta mitään kovin intiimiä kurkistusta kulisseihin siinä ei kuitenkaan ole. Lähinnä luetellaan jaksoja, joissa Suchet on näytellyt - sekä näyttelijän muita töitä. Erikoisesti, Poirot'n tarina ei juuri koskaan ollut varma työ, vaan joka vuosi piti jännittää jatkuvatko kuvaukset seuraavana vuonna. 

Suchet tekee paljon muitakin elokuvarooleja ja näyttelee myös teatterissa. Näitä listataan paljon, jopa hämmästyttävät määrät. Herra on kyllä ollut ahkera. Poirot on kuitenkin jonkinlainen elämäntyö, niin pitkän siivun se näyttelijän urasta on ottanut. Lopulta kaikki Agatha Christien Poirot -tarinat tulevat elokuvalliseen muotoon, ja Suchet näyttelee niissä kaikissa belgialaista, hieman eksentristä salapoliisia.

Poirot-hahmon ja tarinoiden ystäville varmasti mielenkiintoista luettavaa, mutta muuten aika tarpeeton kirja - kiinnostavampiakin elämäkertoja on olemassa. Kolme kävelykeppiä.

Kimmo Aroluoma: Kingston Wallin Perintö

Kimmo Aroluoma on kirjoittanut jo pari muutakin kirjaa musiikin saralta, ja tällä kertaa ollaan tarunhohtoisen Kingston Wallin kimpussa.

Kingston Wall oli 1990-luvun alussa pääkaupunkiseudulta ponnistanut rock-yhtye, joka saavutti kulttiaseman erikoisella musiikillaan ja väkevällä live-esiintymisellään. Yhtye yhdisteli rokkia, progea ja jopa konemusiikkia estoitta ja oli varsin merkittävässä roolissa kotimaisen musagenren yhdessä tienhaarassa.

Yhtyeen nokkamies Petri Walli kuoli 1995, jolloin yhtye lakkasi toimimasta. Vuonna 2019 järjestettiin kuitenkin tribuuttikiertue jossa mukana olivat yhtyeen yhä elossa olevat jäsenet Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki. Kimmo Aroluoma toimi kiertueella Kie von Herzenin kitarateknikkona.

Kirjassa Kimmo pohtii nuoruuttaan, jossa Kingston Wall oli suuri vaikutus. Myöhemmin, tribuuttikiertueen myötä, Kimmo hurahtaa pohtimaan yhtyeen alkuperäistä soundia, sen syntyä ja soittimia sekä efektilaitteita, joista soundi lähti. Kirjassa seurataan Kimmon salapoliisintyötä. Laitteita ja soittimia löytyykin kovan etsimisen jälkeen, ja historian yksityiskohdat täydentyvät nippeli nippeliltä.

Kirja on paitsi matka Kingston Wallin historiaan ja soundiin, myös Kimmon omaan musadiggailuun ja liki maaniseen aiheeseen hurahdukseen. Kimmo tunnistaa tämän itsekin ja kuittailee aiheesta muutaman kerran kirjan sivuilla, mikä on aika hienoa.

Kirja on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille Kingston Wallin ystäville, kotimaisen rokin ja progen ystäville, yleensäkin musadiggareille ja kenelle tahansa, jolle musiikki ja sen tekeminen on jollain tavalla lähellä sydäntä. Itse en yhtyeestä koskaan innostunut, mutta kirja oli silti mielenkiintoista luettavaa.

Neljä sooloa, ja Kimmolle erityisterveiset - hyvin sä vedät!