torstai 16. maaliskuuta 2023

Christina Sweeney-Baird: Viimeiset Miehet

Viimeiset Miehet on jonkinlainen dystopia-scifi-teos. Eletään kutakuinkin nykyaikaa,kun ärhäkkä virus puhkeaa. Virus leviää nopeasti, aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita - ja on tappava, mutta vain miehille.

Alkuasetelmasta tekee ehkä vieläkin herkullisemman se, että ajoitus osuu nappiin - kirja on julkaistu juuri koronapandemian aikoihin. Ja jos muistellaan koronan alkua, sen uutisoitiin olevan miehille jonkin verran vaarallisempi kuin naisille. 

Kirja kerrotaan eri henkilöiden tarinoina, lyhyt katkelma elämästä kunkin silmin, aluksi tihein aikavälein, jatkossa pidemmin. Pandemian puhkeamista seurataan tarkasti, ja kirja päätyy pandemian jälkeisen tilan pohdiskeluihin.

Pohdiskelut ovat hyvin henkilökohtaisia, yksittäisten ihmisten kokemuksia. Olisin itse pitänyt ehkä mielenkiintoisempana yhteiskunnan selviytymistä noin yleensäkin: naiset pystyvät kaikkeen siihen mihin miehetkin, mutta miten se järjestetää, miten yhtäkkiä koulutetaan naiset ottamaan ohjakset kaikilla miesvaltaisilla aloilla, kun aikaa ei ole, kun osaamista omanneet miehet yksinkertaisesti kuolevat pois? Tätä ei käsitelty kovin paljon, vaikka toki sivuttiin.

Loppua kohden mielestäni kirja vähän väsähtää ja on kenties turhan pitkä. Samojen ihmisten surua ja ahdistusta ei jaksa ihan loputtomiin, eivätkä hahmot ole ihan niin erilaisia kuin kirjoittaja on ehkä ajatellut.

Ihan kelpo jännitystä muttei lopulta kovin omaperäinen kirja. Erityisesti loppua kohden menettää teräänsä. Kolme raatoa.

torstai 9. maaliskuuta 2023

John Brosnan: Taivaan Valtiaat

Taivaan Valtiaat on vanhanaikaista seikkailu-scifiä, hyvässä ja pahassa. Tästä joko pitää, tai sitten voi kokea kirjan tavattoman lapselliseksi hömppäilyksi. Itse kyllä pidin kovasti!

Ollaan jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa. Maapallolla - ja vähän sen ulkopuolellakin - on käyty sota, jossa käytössä olivat biologiset aseet ja geneettinen muokkaus. Sen seurauksena, no, kaikki on enemmän tai vähemmän mennyttä. Maan päällä ollaan taannuttu johonkin keskiaikaan, ja Minervan kaupunkia asuttavat geneettisesti miehiä suuremmiksi muokatut naiset ja siis näitä pienemmät miehet. Naiset ovat niskan päällä, teknologiaa ei ole käytössä ja kaupungin muurien ulkopuolella vaanivat geneettisesti muokatut hirviöt - jättiläisliskot, puhuvat kissapedot ja ties mitä kaikkea.

Ja niin kuin hirviöissä ei olisi tarpeeksi kestämistä, terrorisoivat ihmisiä myös Taivaan Valtiaat - jättiläiskokoiset lentävät ilmalaivat, jotka ovat rosvojoukon tavoin käyttäytyvien ylimysten hallinnassa. Nämä vaativat veroina maan päällä asuvilta ihmisiltä jatkuvasti ruokaa ja muita tarvikkeita, ja ovat aseistukseltaan täysin ylivertaisia.

Kun Minervan asukkaat käyvät lopulta kapinaan ilmojen valtiasta vastaan, nuori soturinainen Jan joutuu pieleen menneen hyökkäyksen seurauksena vangiksi ilmalaivaan. Siellä hän kohtaa miehen, joka väittää olevansa kuolematon ja tulevansa Marsista.

Kirja on kirjoitettu Jan-nimisen naisen näkökulmasta, joka on elänyt käytännössä keskiajalla, tietämättä ihmiskunnan historiasta mitään. Tulevaisuuden teknologiaa on kuitenkin ilmalaivassa, ja myös historia alkaa pikkuhiljaa kirjan edetessä valjeta. Kirjassa asioista kertovat kuitenkin ihmiset - miehet - joihin on vaikea luottaa, eikä Jan sen paremmin kuin lukijakaan voi oikein olla varma, mikä on totta ja mikä ei.

Lopulta kirjasta tulee aikamoinen seikkailu, jossa on myös kaikenlaista hömppäilyä ihan riittämiin. Yhteen kirjaan on kyllä saatu mahdutettua varsin paljon monenlaista, myös nopeita, yllättäviä käänteitä. Kielellisesti kerronnassa ei ole mitään erityistä, jos kohta ei mitään erityisen huonoakaan.

Huima seikkailu, joskin melko naivistinen sellainen. Omasta puolestani kyllä pidän tällaisista kirjoista, joten siitäpä johtuen neljä samuraita!

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Jules Verne: Kapteeni Grantia Etsimässä

Ohos, tästähän tulikin ihan Verne-maratoni, mutta mikäpäs siinä - ihan kelvollista luettavaa mösjöö on osannut kirjoittaa.

Kapteeni Grantia Etsimässä alkaa, kun rikas englantilainen lordi Glenarvan löytää merestä pullopostia. Pullossa oleva viesti antaa vihjeen haaksirikkoutuneesta Kapteeni Grantista, jota päätetään lähteä etsimään. Matkalle lähtee mukaan lordin puoliso, kapteeni Grantin kaksi lasta sekä hajamielinen maantieteilijä Paganel.

Kapteeni Grantin tarkkaa sijaintia ei tiedetä, ainoastaan, että hän on 37. eteläisellä leveyspiirillä. Etsintä aloitetaan Patagoniasta, jonka halki kuljetaan seikkailusta toiseen. Paikallisilta saadaan apua, ja luonnon kanssa koetaan jos jonkinmoisia haasteita.

Kirja on ihan menevää seikkailua, joskin ehkä Vernen tarinoista ohkaisimpia. Tämä on muuten vain ensimmäinen osa - jatkoa seuraa kirjassa Kapteeni Grantin lapset. Tästä voinee päätellä, että kapteenia ei vielä tässä kirjassa löydetä.

Kohtuullinen seikkailu, jos kohta hieman tylsän asenteellinen muita kuin eurooppalaisia sivistyneitä kohtaan. Kolme pantteria.

lauantai 25. helmikuuta 2023

Jules Verne: Salaperäinen Saari

Salaperäinen Saari oli lapsuuteni suosikkikirjoja, ja jotain sen vetovoimasta on edelleen jäljellä. Toisaalta kirjaa vaivaa lievä rasistisuus ja asenteellisuus, jotka eivät vielä nelisenkymmentä vuotta sitten herättäneet minkäänlaista huomiota - vaan nytpä ne pistävät silmään varsin selkeästi.

Kun viisi miestä haaksirikkoutuu kuumailmapallolla salaperäiselle, atuiolle saarelle, alkaa seikkailunmakuinen selviytymistarina. Nämä viisi ovat jotakuinkin älykkäimmät ja toimeliaimmat ihmiset, joita maa päällään kantaa - ainakin "insinööri", joka tuntuu kykenevän mihin tahansa.

Saarelle perustetaan näiden viiden voimin oikea pieni paratiisi. Rakennetaan kallioon asumus, perustetaan maatila eläimineen ja viljelmineen ja ollaan ylen reippaita koko ajan. Insinöörille mikään ei tunnu mahdottomalta. Saaren antimista saa käden käänteessä valmistettua räjähdettä, jonka avulla kallion louhinta käy kuin tanssi. Lasia valmistetaan ikkunoihin ja astioihin, kuparilankaa lennätintä varten ja syntyypä siinä ohessa muutama akku sähkön varastointia varten.

Kirjassa Verne kuvailee kaikkia näitä valmistusvaiheita ja -menetelmiä tarkasti, ja tämä kenties olikin lapsena kaikkein jännittävin aspekti seikkailussa. Kemiaa, biologiaa, metallurgiaa, geologiaa - kaikkia näitä tarvitaan, ja kaikista näistä lukijalle tarjotaan varsinainen oppitunti. Välillä kirjan lukeminen on kuin koulussa, paitsi melko lailla mielenkiintoisempaa.

Lopulta toki seikkailun nimessä rauha rikkoutuu, kun saarelle ilmestyy merirosvoja. Taistelulta ei vältytä, ja jännitystä piisaa. Saarella tapahtuu myös kummia, selittämättömiä asioita, joiden taustat paljastuvat vasta aivan lopussa.

Kirjassa on myös yhteys Sukelluslaivalla Maailman Ympäri -teokseen, mikä on Vernelle aika harvinaista "metailua". 

Ihan mainio kirja, joskin nykyaikana paikoin hieman rasistiselta kalskahtava ja joltisenkin asenteellinen. Seikkailun ystävälle kuitenkin melko ohittamaton pläjäys. Kolme apinaa.

tiistai 21. helmikuuta 2023

Jules Verne: Sukelluslaivalla Maapallon Ympäri

Liekö käsissä kenties tunnetuin Vernen teos, mahdollisesti ainakin Maailman Ympäri 80 Päivässä ilmapalloseikkailun kanssa aika tasoissa.

Kapteeni Nemo on täällä! Ja kun sanon täällä tarkoitan merten syvyyksissä. Tarina saa alkunsa, kun mystistä merihirviötä lähdetään jahtaamaan sotalaivalla. Kukaan ei oikein tiedä mistä on kysymys, piileekö meressä jokin aiemmin tuntematon hirviö, vai voisiko kyseessä sittenkin olla vain kone.

Kun professori Aronnax ja kumppaninsa Ned Land sekä Conseil putoavat laivalta mereen ja tulevat noukituksi salaperäiseen merihirviöön, käykin ilmi, että meriä tosiaan kyntää ihmisen tekemä alus - sukelluslaiva Nemo, kapteeninaan mystinen Kapteeni Nemo. Nemo vie laivaan vastentahtoisesti joutuneet kolme miestä matkalle maailman ympäri, merten syvyyksissä.

Matkalla ihastellaan milloin mitäkin ihmeitä, nähdään eriskummallisia eläimiä ja maantieteellisiä muodostelmia, sekä muunmuassa Atlantis. Sukellusveneellä myös sukelletaan syvemmälle kuin nykytiedon mukaan meret syvimmillään ovat, mutta muuten menossa on jotain kovin uskottavaa.

Nautilus kulkee sähköllä, josta ei tunnu tulevan puutetta, ei sitten koskaan. Verne on kirjoittanut muissakin teoksissaan (esim. Robur Valloittaja) sähkömoottorein toimivista laitteista, ja nyt näin sähköautojen esiinmarssin aikana Vernen käsitys akkujen kapasiteetista oli kyllä sangen hurja. Maailman ympäri lataamatta kertaakaan, kyllä sellaisella akulla jo sähköautoja myytäisiin!

Tarina on varsin perinteinen seikkailu, jos toki on muistettava, että Verne on yksi niistä kirjailijoista joiden käsialaa nykyisin "perinteisenä" pitämämme seikkailut alunperin ovat. Tiede on myös läsnä jatkuvasti. Kertomuksessa käsitellään niin geologiaa, maantiedettä, kemiaa kuin jopa sosiologiaa. Kaikki nämä palvelevat seikkailua mainiosti, täysin saumattomasti.

Niin ihmeellinen kuin merten syvyyksissä taitettu matka onkin, käy vapaudenkaipuu tarinan kolmelle päähenkilölle lopulta ylitsepääsemättömäksi. Matka loppuu aika töksähtäen ja sopivan muistinmenetyksen siivittämänä, joten Kapteeni Nemon ja Nautiluksen myöhäisemmistä vaiheista ei tiedetä mitään. Toistaiseksi.

Aivan loistava seikkailuteos, joka toimii yllättävän hyvin vielä nykyäänkin, 150 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen! Vahva lukusuositus, neljä mustekalaa!

torstai 16. helmikuuta 2023

Michael Connelly: Yön Pimein Hetki

Renée Ballard on täällä taas. Tällä kertaa tutkitaan vanhemman, jo eläköityneen poliisin kanssa vuosien takaista murhaa, ja siinä sivussa jotain muutakin.

Connelly kirjoittaa ihan menevästi. Tarina kulkee, ja vaikka on välillä epäuskottava ja jonkun verran kliseinen - mikäpä poliisijännäri ei olisi - niin kyllähän tätä lukee ennemmin kuin hammaslääkäriin menee. Ehkä ainoa tylsä puoli on tarpeeton poliisiväkivalta. Taas esitetään, että on ihan jees ja ok että poliisit ampuvat ihmisiä kuoliaiksi, koska nämä nyt vaan ovat pahoja ihmisiä. Ei se ihan niin mene, oikeasti.

Kelpo viihdettä. Kolme seriffintähteä.

maanantai 6. helmikuuta 2023

Heine Bakkeid: Meren Aaveet

Taas murhastellaan! Traumatisoivasta menneisyydestään kärsivä entinen poliisi selvittää katoamistapausta Pohjois-Norjassa ja törmää tottakai useampaankin murhaan. Veri lentää, menneisyys myllertää ja kaikki on niin ihanan ahdistavaa.

Kirjan päähenkilö Thorkild Aske on siis poliisi joka on menettänyt virkansa törttöiltyään huumausaineiden vaikutuksen alaisena nuoren naisen kuoliaaksi. Naisen, johon on ollut rakastunut tai ainakin kovasti ihastunut. Menneisyyttä ei avata ihan yksityiskohtaisesti, mutta siinä vellotaan jatkuvasti särkylääketokkurassa, itsetuhoisuuteen saakka.

Kun sitten pohjoisessa kadonneen nuoren miehen vanhemmat pyytävät Askea selvittämään poikansa kohtalon, vaikuttaa se hyvältä tavalta paeta tuttuja kuvioita, tehdä edes jotain muuta. Toisin kuitenkin käy, vanhat synnit vaivaavat ja sekottuvat uusiin, eikä itsetuhoinen käytös helpota salapoliisina toimimista.

Pohjoisesta löytyy lisää ruumiita ja ihmisiä katoilee, ja Aske se vain sekoaa entistä pahemmin. Sairaalassa käydään niin tiheään, että bonuskortti täyttyy heittämällä. Syrjäinen majakkasaari toimii kaiken keskipisteenä, ja sinne päädytään aina uudestaan.

Kirja on melko sujuvaa jännitystä, mutta menneisyydessä vellominen ja "aaveiden" näkeminen on kyllä aika turhaa huttua. Toisaalta jos tästä kuorisi turhat jorinat pois, ei montaa sivua varsinaista tarinaa jäisi jäljelle. Mitään uutta tai kirjallisesti merkittävää tässä teoksessa ei ole, edes vahingossa.

Toimii unettomuuteen. Kaksi majakkaa.

torstai 19. tammikuuta 2023

Carita Forsgren: Ansoja

Carita Forsgren on itselleni uusi tuttavuus, eikä lainkaan hassumpi sellainen. Ansoja on varsin onnistunut scifi-teos, virkistävän erilainen - ja sehän on aina kiva asia!

Eletään aikaa jossa vieras laji ottaa yhteyttä ihmiskuntaan. Tällä lajilla - Kamissit - on ilmeisen hyvät tarkoitusperät: he (ne?) ovat huomanneet, että me ihmiset olemme saattaneet planeettamme kurjaan tilaan, ja tarjoutuvat auttamaan. Kehittyneemmällä teknologialla voitaisiin korjata paljon ihmisten tekemää tuhoa. Mikäs sen hienompaa!

Mutta pikkuhiljaa alkaa paljastua huolestuttavia seikkoja. Kamissit eivät olekaan ihan pelkästään hyväntahdon lähettiläitä. Heillä (niillä?) on myös omat konfliktinsa ja omat poliittiset näkemyksensä, eivätkä kaikki ole ainoastaan ihmisten edun mukaisia. 

Kirja ei ole mikään toimintaseikkailu, vaan konfliktin rakentumista ja kehittymistä seurataan eri sukupolvien edustajien kirjoittamien "päiväkirjojen" kautta. Nämä päiväkirjat, tai pienet kertomukset, liittyvät toisiinsa joko perhesiteiden tai tuttavuuksien kautta, mutta ovat jossain määrin hajanaisia katkelmia. Lukiessa joutuukin aina välillä itse rakentamaan kerrottujen osien välisiin tyhjiin kohtiin selitykset tapahtumista. Se tuntuu aluksi hieman oudolta, mutta kirja on kuitenkin niin taitavasti kirjoitettu, ettei se tunnu väkinäiseltä tai kikkailevalta. 

Tarina aukenee vähitellen, ja vaikka loppuratkaisu tuntuu ehkä hieman hätiköidyltä ja jotenkin liian "helpolta", on kyseessä kuitenkin varsin hieno kertomus. Kertomus ihmisyydestä, inhimillisyydestä, vieraista ja tutuista asioista ja miten erilaisuus voidaan kohdata - hyvässä ja pahassa.

Kelpo kirja, ehdottoman suositeltava! Neljä outoa alienia.

maanantai 2. tammikuuta 2023

Michael Connelly: Yövuoro

Perinteinen poliisi-dekkari on aika kaavamainen. On yksinäinen susi, poliisi, jolla on jos jonkilaista traumaa ja vaikeutta. On hurja sarjamurhastelija. Vähän veriroiskeita (tai yleensä aika paljon) ja lopussa paha saa palkkansa.

Yövuoro on jotenkin hyvin tutun tuntuinen, mutta kuitenkin aika virkistävästi erilainen. Juu kyllä, päähenkilöllä on omat traumansa ja ongelmansa, mutta ne ovat aika pieniä eivätkä ihan sitä samaa yhyy-alkoholismi-vaimo-jätti soopaa. Ballard - päähenkilö siis - on surffaileva nainen jolla on koira joka on liian usein hoidossa, kun omistajansa tekee töitä. 

Varsinainen tarina on aika mukiinmenevä, kaksi erillistä rikosta jotka tuntuvat nivoutuvan yhteen. Ballard ei yleensä selvittele näitä, mutta nytpä niin tekeekin - mistäpä tarina muuten syntyisi.

Kirja on helppoa ja menevää luettavaa, huomaa selvästi, että Connelly on kirjoittanut jo aika paljon. Dialogi on perushuttua ja monet hahmot aika pahvisia, mutta niinhän ne tuntuu olevan tämänlaisissa kirjoissa. Tarina pitää aika hyvin loppuun asti eikä mitään ihan älyttömän typerää kommervenkkiä keksitä syyttä suotta.

Sujuvaa huttua, kohtuullinen tarina eikä kerronta ihan huonoimmasta päästä. Kolme luotia.

tiistai 20. joulukuuta 2022

Clive Cussler & Graham Brown: Faraoiden Matka

Taas mennään NUMAn sukeltajien kanssa suoraan syvään päätyyn, ja kelmithän siitä saavat maksaa.

Tällä kertaa (taas) kyseessä on Egyptiläisten Faaraoiden aarteet, joita jahdataan ympäri maailman, mitä epätodennäköisimmissä paikoissa. Historialliset tapahtumat ovat mukana Cusslerin tavanomaisen kaavan mukaisesti: ensin piipahdetaan Faaraoiden ajan Egyptissä, sitten lähellä nykyaikaa ja lopulta mellastetaan meidän ajassamme.

Paikkoja räjäytetään, kelmejä ammutaan ja erinäisiä takaa-ajoja suoritetaan. Pari nokkelaa juonenkäännettä, ja lopuksi drinksut kauniin - mutta älykkään - naisen kanssa. Kirjallisuuden mäkkäriä, sitä saa mitä tilaa.

Ei todellakaan mikään kekseliäisyyden riemuvoitto mutta kyllähän tälläkin nukahtaa. Kaksi muumiota.