Pohjoinen Tanssi on hieman hämäävästi nimetty, kyseessä ei nimittäin ole kovinkaan pohjoiseen liittyvä tarina, ainakaan täältä härmästä päin katsoen, vaan aika pitkälle etelään, Kreikan historiaan.
Eletään Kreikan historiaa, Aristoteleen ja muiden tuttujen nimien aikaa. Pienet kaupunkivaltiot nahistelevat keskenään, sotiminen on jatkuvaa. Aina joku on jonkun kimpussa, liittoja solmitaan ja rikotaan solkenaan eikä kukaan oikein hallitse kokonaisuutta.
Valtaan nousee kenraali Filippos, joka voittaa taisteluita yksi kerrallaan, kunnes viimein päätyy koko Hellaan valtiaaksi. Kirjassa seurataan tätä kehitystä Filippoksen ystävän Alekos-nimisen kertojaminän kautta. Alekos tutustuu Filippokseen ensin petturina, mutta jonkinlainen viha-rakkaussuhde muodostuu näiden kahden välille nopeasti.
Alekos havainnoi tapahtumia ja osallistuukin niihin usein. Kirjan keskiössä on jatkuva sota, petokset ja suuruudenhulluus. Filippos saa pojan, Aleksanterin, jonka kasvua seurataan kirjan jälkipuoliskolla. Me tunnemme hänet Aleksanteri Suurena. Aleksanteri jatkaa isänsä tiellä valloituksiaan, mutta eihän sellainen polku koskaan ole kestänyt, sen me nykyään jo tiedämme.
Kirja on hieman raskasta luettavaa. Name dropping on vahvasti läsnä, koko ajan viljellään henkilöhahmoja ja paikannimiä ilman taustoittamista, eikä niissä aina meinaa pysyä kärryillä. Muutama hahmo myös vaihtaa nimeä tarinan edetessä. Jatkuva taisteluista kertominen on myös vaikeasti sulatettavaa, kun joka toisella sivulla valloitetaan taas joku toinen kaupunki tai paikka josta ei kerrota mitään. Pitäisi melkein olla loppututkinto Kreikan historiasta, jotta tätä tarinaa pystyisi kunnolla seuraamaan.
Ihmisten tarina sen sijaan on vanhaa tuttua petosta ja juonittelua, eikä henkilöitä kuvailla kovin paljoa. He ovat jotenkin ikään kuin sivuosan esittäjiä omissa tarinoissaan.
Ehkä kunnollisella editoinnilla lukukokemus olisi voinut hieman parantua, ja tarinaakin olisi voinut vähän keventää tai selventää. Tällaisenaan en oikein innostunut.
Kaksi keihästä.