Douglas Adams: Dirk Gentlyn Holistinen Etsivätoimisto

Sohva juttuu portaikkoon, eikä sitä voi mitenkään saada irti. Itse asiassa mikään liikesarja ei ole voinut sohvaa saattaa tuohon pisteeseen, joten jotain on nyt pielessä. Lähinnä... kaikki.

Douglas Adams tunnetaan toki paremmin Linnunradan Käsikirja Liftareille -kirjasarjastaan (joka mainostaa olevansa maailman ainoa viisiosainen trilogia). Tässä kirjassa Adams on selvästi halunnut ottaa pesäeroa Liftareihin - ja samaan aikaan sekä onnistuu että ei onnistu.

Kirja on erilainen kuin Liftarit; se käsittelee eri teemaa, on käytännössä melko pitkälti sidottu ihan maapallolle eikä se ole lähtökohtaisesti pelkkä hassuttelu. Ja silti, Adams on jossain määrin maneeriensa vanki: maapallolla vaikka ollaan niin tietenkin mukaan mahtuu aikakone ja muinaiset avaruusoliot. Lisäksi kerronta menee välillä aikamoiseksi hassutteluksi, joten ihan vakavalla naamalla tätä ei kyllä voi lukea.

En oikein tiedä, mitä tästä kirjasta pitäisi ajatella. Se ei oikeastaan ole kovin hyvä dekkari, vaikka venyttääkin genren rajoja aika railakkaasti. Henkilöhahmot ovat ohuita ja paikoin tosi turhan tuntuisia, eikä tapahtumissakaan oikein ole sellaista virkeyttä kuin Liftareissa. Jotenkin kirja ei vain täysin lähde lentoon. Loppuratkaisu on myös varsin päälleliimatun tuntuinen, ikään kuin Adams olisi kirjoittanut itsensä jotenkin umpikujaan ja päättänyt sitten vain rykäistä jotain kautta pihalle.

Ei huono, muttei kyllä hyväkään. Adamsin faneille varmasti kiinnostava kirja, muille ehkä ei niinkään. Kolme Dodoa.

Kurt Vonnegut: Titanin Seireenit

Titanin Seireenit on samanaikaisesti pähkähullu kertomus ajasta irrallaan olevasta suurmiehestä, avaruusmatkoista, marsin armeijasta ja saturnuksen kuusta, sekä ihmisenä olemisesta. Vonnegut on mielestäni kaikissa kirjoissaan oikeastaan vain kertonut ihmisenä olemisen vaikeudesta, tarinat ovat sille vain kulissia, taustatietoa.

Kirjassa kyllästymiseen asti upporikas kakara päätyy avaruusmatkalle saturnuksen kuuhun, Titaniin, jossa hän tapaa ajasta irrallaan olevan, vain silloin tällöin esiin putkahtavan Winston Rumfoordin. Rumfoord punoo aurinkokunnan laajuista juonta, rakentaa armeijaa marsiin tarkoituksenaan hyökätä maahan.

Kaikki, tai oikeammin mikään ei kuitenkaan ole niin kuin näyttäisi olevan. Lopulta Rumfoordin juonen laajuus ja tarkoitus toki paljastuu, mutta siitäpä onkin vaikea kertoa paljastamatta liikoja. Lue itse! Paikoitellen ehkä vähän junnaava ja jankkaava, mutta ehdottomasti aivoja kutkutteleva tekele! Kolme planeettaa.

Nikolai Gogol: Päällystakki

Tästäpä maistiainen, millaista on ollut ennen kun ei eletty yltäkylläisyydessä, ei ollut kuutta mikroaaltouunia, uusia valkoisia lenkkareita joka kuukausi ja ruokaa pois heitettäväksi asti. Päällystakki kertoo, no, päällystakista. Tai oikeammin miehestä jolla on repaleinen päällystakki, ja joka joutuu hankkimaan uuden.

Päällystakki on kallis, se maksaa enemmän kuin vuoden ansiot. Takki symboloi myös kantajansa arvoa yhteiskunnan tikkailla, joten se on paljon enemmän kuin vain vaate.

Kirjan kerronta on paikoin humoristista mutta myös erittäin karua kerrontaa. Kun takin ylpeälle ja onnelliselle omistajalle lopulta - tietenkin - käy huonosti, toteaa jopa kirjailija ettei paljon kiinnosta, tyyppi on niin merkityksetön. Raastavan surullista.

Soisin kaikkien ylipäätään mistään kiinnostuneiden ihmisten lukevan tämän kirjan. Se on samanaikaisesti oppitunti kirjallisuudesta, historiasta ja ihmisyydestä. Viisi nappia.

Donald E. Westlake: Takaa-ajaja, Kaappaus

Taas kaksi tarinaa yksissä kansissa! Tällä kertaa Westlaken "kovaa" toimintaa, ei Dortmunderin hassuttelua vaan vakavampaa menoa. Pääosassa edelleen rosvot, toki, ja Westlaken vanha tuttu hahmo Parker, joka onkin varsinainen kovanaama.

Takaa-ajaja alkaa, kun ryöstösaalis ei vastaa odotuksia ja yksi porukasta kääntyy muita vastaan, onnistuen surmaamaan kaikki rikostoverinsa. Kaikki paitsi Parkerin, mikä osoittautuu isoksi virheeksi. Parker lähtee jahtaamaan petturia, ja siinä ei hyvä heilu. Tarina etenee varsin suoraviivaisesti ja lopputuloksen nyt voi toki arvata. Silti, kelpo dekkari, hyvää sujuvaa kerrontaa ja varsin napakaa toimintaa.

Kaappaus kertoo suuruudenhullusta suunnitelmasta, johon kuuluu kokonaisen pikkukaupungin putsaaminen yhdellä kertaa; korukauppoja, pankkeja ja niin päin pois. Vaikuttaa vaikealta, mutta Parkerin mielestä kuitenkin toteutettavissa olevalta, ja niin homma polkaistaan käyntiin. Ryöstön jälkeen kuitenkin homma menee vaikeaksi, kun porukka alkaa kähistä keskenään ja kinastella saaliinjaosta. Parkerille tällainen on tuttua hommaa, ja kuten aina, Parker saa osuutensa.

Hyvää kesäluettavaa, menoa ja meininkiä ja kukapa ei Parkerista pitäisi, kovanaamojen kovanaama mutta kuitenkin kunnollinen ja rehti - sikäli mikäli nyt varas voi olla rehti kun koko homma perustuu rikolliseen toimintaan - tyyppi. Kolme nyrkkiä suoraan päin pläsiä.

Alastair Reynolds: Timanttikoirat, Turkoosit Päivät

Kaksi yhden hinnalla! Jee! Reynoldsin hieman lyhyempiä teoksia on julkaistu kaksi samalla kertaa. Ne eivät oikein käy novelleista koska ovat kuitenkin aika pitkiä, mutta eivät ehkä ihan kirjan mittaisia. No, tarinat ovat joka tapauksessa aika kivoja, ja joskus Reynoldsin kirjat ovat sisällöltään niin laajoja, erilaisia maailmankaikkeuksia ja universumeja syleileviä, että välillä tällainen tiiviimpi kerronta on ihan tervetullutta.

Timanttikoirat on aina perinteisen tuntuinen jännitys-seikkailu. Kaukaisella planeetalla sijaitsee mystinen torni jonka huipulla pitäisi olla mittaamattoman arvokkaita aarteita. Huipulle pääseminen edellyttää toinen toistaan vaikeampien tehtävien suorittamista. Matkaan lähdetään ensin normaaleina ihmisinä, mutta tehtävien vaikeutuessa turvaudutaan kehon ja aivojen muokkaukseen, ja lopulta seikkailijat joutuvatkin kysymään itseltään, kuinka pitkälle ovat valmiita menemään saadakseen aarteen. Onko hinta suurempi kuin palkkio? Sepä jää nähtäväksi.

Tarina on ihan sujuvasti kirjoitettu mutta ehkä aika lapsellinen. Sen olisi voinut julkaista moni muukin kuin Reynolds, vaikka kerronnassa onkin Reynoldsille tuttuja piirteitä. Sinänsä ihan sujuvasti kulkevaa perusjuttua.

Turkoosit Päivät on näistä kahdesta tarinasta kenties kiinnostavampi, syvällisempi, vaikkei tämäkään ihan kokonaisen kirjan väärti. Nyt ollaa planeetalla jonka pintaa peittää elävä meri. Meressä voivat uida harvat ja valitut, jotka näin voivat jossain määrin kommunikoida meren kanssa. Päähahmo lähtee luvatta uimaan meressä sisarensa kanssa, sisar hukkuu ja jäljelle jää surua, ja arvoitus. Oliko hukkuminen sattumaa, vai halusiko meri jotain? Onko hukkunut sittenkään kuollut.

Tarinaan sekaantuu lopulta muitakin tahoja, joilla on omat intressinsä meren suhteen. Loppukäänteet ovat aika huimia, mennään jo Reynoldsin omimmalle tontille jossa galaksit ja maailmankaikkeudet ovat poikkeuksetta vaarassa - napeilla ei pelata.

Mainiosti kirjoitettu ja sopivan erilainen tarina, jossa on kuitenkin tarttumapintaa perinteisemmän seikkailun ja toiminnan muodossa.

Kokonaisuudessaan hyvä kirja, mukavia tarinoita. Scifin ja varsinkin Reynoldsin faneille ehdoton pala. Kolme galaxia.

Ernest Hemingway: Joen Yli Puiden Siimekseen

 Nykyään kirjoitetaan ja tulee luettua paljon dekkaria ja jännitysjuttua, jossa kirjalliset arvot ovat melko pienet; yleensä tarina ja toiminta menevät sen edelle. Sen vuoksi olikin virkistävää lukea välillä vanhanaikainen, oikeasti kaunokirjallisuutta edustava teos.

Kirjassa vanha - no, viisikymppinen, että vanha ja vanha - eversti palaa Venetsiaan viettämään elämänsä viimeiset päivät. Hän on vakavasti sairas ja tietää kuolevansa, mutta haluaa silti kokea vielä asioita ja tunteita, joiden kokee olevan merkityksellisiä: rakkauden, keskusteluja, hyvää ruokaa ja juomaa ja sorsanmetsästystä. Kovin on vaatimattomat, maalliset asiat mielen päällä, mutta mitä sitä sotimisen jälkeen enemmän kaipaisikaan kuin tavallista, pientä elämää.

Kirja kertoo näistä viimeisistä päivistä pitkälti keskustelujen kautta. Rakkaussuhde koetaan nuoren naisen kanssa, ja se on melko viaton. Syödään, juodaan viiniä, keskustellaan. Kerronta on kuitenkin kaunista, arkista mutta taustalla lähestyvän kuoleman värittämänä hetkittäin pakahduttavan koskettavaa.

Suosittelen tätä kirjaa varauksetta kaikille kirjallisuuden ystäville. Vaikka kirjaa on ehkä vähän raskas tai jopa tylsä lukea, se on kuitenkin kokemuksena niin erilainen kuin mitä valtavirran dekkarit tarjoavat, että rikastuttaa varmasti lukijaa. Neljä viinipulloa.

Donald E. Westlake: Pahimmassa Tapauksessa

Suosikkihahmoni John Dortmunder on täällä taas! Ja voi auvoa, kyseessä on - jälleen kerran - ihan perhanan hyvä kirja :-)

Dortmunder tekee rutiiniluontoisen murtokeikan taloon, jonka piti olla tyhjänä - vaan ei ollutkaan. Paikalla on nimittäin talon omistaja, jolla on pistooli, ja pieleenhän se keikka menee. No ei siinä mitään, sattuuhan näitä, mutta kun talon omistaja törkeästi väittää Dortmunderin sormessa olevaa sormusta omakseen, ja kun poliisit "palauttavat" sormuksen tälle, Dortmunderin sisällä kuohahtaa.

Dortmunderin kosto! Sellaista ei vielä ollakaan luettu, sillä Dortmunder on yleensä varsin säyseä ja vaatimaton, rauhaa rakastava tyyppi. Nyt kuppi kuitenkin menee nurin, ja eipä aikaakaan niin vanha jengi ynnä varsinainen liuta muita rikollisia on hankkimassa vääryydellä vietyä sormusta takaisin. Seuraa - niin kuin usein tapahtuu - iso joukko erilaisia toinen toistaan huimempia varasteluja, kun sormusta ei millään tahdo löytyä.

Kirja on ratkiriemukas ja "kosto" asetelma tekee siitä mukavan erilaisen moneen muuhun Dortmunder-sekoiluun verrattuna. Tarina kulkee vaivattomasti, kuin vihellellen, ja toinen toistaan kahjommat rosvot ovat riemastuttavaa materiaalia jatkuvaan hölmöilyyn.

Aivan parasta viihdettä, taattu lääke hymynpuutteeseen. Viisi sormusta!