lauantai 16. syyskuuta 2017

Michael Moorcock: Viimeisten aikojen valtiaat III: Laulun loppu

Michael Moorcock on niitä kirjailijoita joiden juttuihin en oikein koskaan ole päässyt sisälle, ja niin on tälläkin kertaa. Kirja kertoo ihmiskunnan viimeisistä rippeistä, jotka hallitsevat aikamatkailun ja huvittelevat seikkailemalla eri aikakausilla. Kohelluksella on toisinaan vaarallisia seuraamuksia: aika, siltä vaikuttaa, ei hyväksy ihan mitä tahansa, vaan oikoo väärää käytöstä muuttumalla, jolloin ihmiset voivat jäädä vangeiksi väärälle aikakaudelle, tai vielä pahempaa.

Kirjan idea sinänsä voisi olla erittäinkin riemastuttava, mutta en oikein ymmärrä miksi se on kirjoitettu kuin viktoriaaninen pukudraama. Pelkkää huttua. Yksikään kirjan hahmoista ei ole uskottava, saati mitenkään kiinnostava. Sinänsä kiinnostavat tapahtumat, kuten ajan muuttuminen ja haarautuminen, ohitetaan vähän sinnepäin hutaisten, eikä minkään asian syitä tai seuraamuksia pohdita juuri lainkaan. Pari sataa sivua sen sijaan pohditaan umpitylsän päähenkilön naurettavaa ihastumista eri aikakaudelta mukaan tarttuneeseen naiseen, ja tämän käsittämättömän pökkelöä muka-puritaanista pidättäytyvyyttä.

Hohhoijaa.

Loppua kohden oli jo todella vaikea pysyä hereillä. Ehkä en vain ymmärtänyt jotain?

Yksi tähti ja sekin siitä, että kirja kuitenkin loppui jossain vaiheessa.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Donald E. Westlake: Sitruunat eivät valehtele

Westlaken varmasti tunnetuin henkilöhahmo Dortmunder ei tällä kertaa olekaan kirjan aiheena, mutta muuten aika tuttua Westlakea on luvassa. Kirjan päähahmo on muissakin kirjoissa joskus käytetty Alan Grofeld. Grofeld on pikkurikollinen, jolle tarjotaan keikkaa. Keikka vaikuttaa kuitenkin niin epätoivoiselta - ja turhan väkivaltaiselta - ettei Grofeld lähde mukaan. The end.

Paitsi ettei olekaan. Keikka ei jätä rauhaan, eikä varsinkaan keikan pääpäsmärinä toimiva mielenvikainen, väkivaltainen amatöörikonna. Alkaa ajojahti josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Grofeld yrittää pelastaa itsensä, puolisonsa ja ystävänsä piinallisessa kissa ja hiiri -leikissä todellisen psykopaatin kanssa.

Kirja on erittäin sujuvaa kerrontaa, todellinen ahmittava herkkupala. Tarina rullaa kuin hirvi juoksumatolla ja tapahtumat seuraavat toista hengästyttävällä tahdilla. Yllätyksiä ja kieroja juonenkäänteitä riittää hengästymiseen asti. Ja kaiken lisäksi kerronta, kieli, on todella sujuvaa.

Jos pitäisi esittää jotain kirjaa "oikein" kirjoitetuksi, tämä voisi olla hyvä vaihtoehto, ainakin omasta mielestäni. Tekisi melkein mieleni lukea kirja samantien uusiksi!

Viisi laukausta, suoraan napakymppiin.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Vernor Vinge: Aikaloukku

Aikaloukku on melko kiehtova opus. Vernor Vinge on muutenkin kiinnostava kirjoittaja, joskin mielestäni aika epätasainen - joitain kirjoja en kerta kaikkiaan jaksa lukea. Aikaloukku sen sijaan on erinomaisen kiinnostavaa luettavaa.

Melkein loppuun asti. Aluksi kirja on aivan huima: ihmiskunta on keksinyt tavan pysäyttää aika, sulkeutumalla staasikuplaan. Syntyy villitys hyppiä ajassa eteenpäin, matkustaa tulevaisuuteen, vuosia tai vuosikymmeniä kerrallaan. Kunnes yhden hypyn jälkeen ihmiskuntaa ei enää olekaan. Kaikki on tuhoutunut, kenties tuhottu.

Eri kupliin sulkeutuneet ihmiset putkahtelevat reaaliaikaan eri tahdissa, ja näiden ihmiskunnan rippeiden synkronointi samaan aikaan vie tuhansia ja miljoonia vuosia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat tällaiseen tulevaisuuteen, jossa iso osa jäljelle jääneitä ihmisiä on kerääntynyt yhteen, viidenkymmenen miljoonan vuoden päässä nykyhetkestä. Ihmiskunnan jälleenrakennusta suunnitellaan, kunnes tapatuu murha.

Murhaa ryhtyy tutkimaan menneisyydessä poliisina toiminut Wil Brierson. Mutta miten tutkia murhaa jota ei ole voinut tapahtua? Miten löytää syylinen jos voi matkustaa ajassa mutta vain eteenpäin?

Kaikki ainekset piinaavan sekopäiseen scifi-dekkariin ovat olemassa, mutta loppua kohden kirja hieman väsähtää, ainakin omasta mielestäni. Tapahtumista tulee myös hieman ennalta arvattavia, ja jossain määrin jopa "tavallisen" dekkarin kaavoijen mukaista. Silti, hyvää luettavaa, varsinkin Vingen faneille.

Kolme aikahyppyä.