Jørn Lier Horst: Pahan Otteessa

Hohhoijaa, sarjamurhaajia taas. Tällä kertaa tomppelit poliisit päästävät hirmuisen väkivaltaisen murhaajan karkuun (poliisit eivät olleet aseistettuja koska murhaaja on saanut traumoja aseella osoittelusta, juuuuuust joo....) ja siitä seuraa sitten tietysti jahti.

Vauhtia on ja väkivallalla mässäillään taas ihan riittämiin. Himpun verran on saatu ylläriäkin mukaan, loppuratkaisu ei ollut ihan täysin itsestään selvä, mutta muuten kirja on aika pahvia. Hirmu paljon hahmoja joista ei kyllä jäänyt yhtään mitään muistikuvaa - puoli tuntia kirjan lukemisen jälkeen jouduin tarkistamaan takakannesta, että mistä tässä nyt olikaan kysymys.

Perushuttua, toimii unettomuuteen. Kaksi jeparia.

John Masefield: Kultainen Kukko

Tulipa sitten luettua meriseikkailuja putkeen muutamakin kappale. Masefieldin kirja on varsin perinteinen meriseikkailu; on myrskyä ja tyyntä, haaksirikkoa, nälkää ja janoa ja tietenkin sankaritekoja.

Tarina kertoo epäonnisesta purjelaivasta joka uppoaa myrskyssä. Osa miehistöstä pelastautuu pieneen veneeseen. Lopulta useiden päivien ajelehtimisen ja purjehtimisen jälkeen, lähes janoon ja nälkään nääntyneinä, he kohtaavat hylätyn purjelaivan. Pelastus johtaa vielä lopuksi purjehduskilpailuun, kun löytölaiva yritetään toimittaa ensimmäisenä määränpäähänsä lastin kera.

Kirja on aika perustavaraa, melko sujuvaa kerrontaa vaikkakin ehkä myrskyssä pienessä veneessä keikkuminen kestää lukiessakin vähän turhan pitkään. Loppu on aika pöhelö, tuntuu vähän siltä kuin kirjoittaja olisi kyllästynyt aiheeseen ja vetäissyt mutkat suoriksi viimeisten parin sivun osalta, mutta mikäs siinä, voipihan sen noinkin tehdä.

Ihan hauskaa lukemista meriseikkailuista pitävälle, ei ehkä muuten mikään kaunokirjallisuuden merkkipaalu. Omalle kohdalleni sattui painos vuodelta 1942, mikä oli aika hienoa - yli 80 vuotta vanha teos ja vielä varsin hyvässä kunnossa! Kolme pelastusvenettä.

Eino Koivistoinen: Hiililasti Chileen

Hiililasti Chileen on kokoelma Koivistoisen novelleja. Kirja ei siis ole omakohtainen matkakertomus kuten Purjeet Pullistuvat, vaan fiktiota - joskin oletettavasti varsin pitkälti todellisiin tapahtumiin perustuvaa.

Tarinat ovat melko perinteisiä novelleja, lyhyitä kertomuksia ihmisistä ja tapahtumista. Koivistoinen ei ole varsinaisesti mitenkää merkittävän hyvä kirjoittaja, ja jotkut tarinat ovatkin hieman kömpelöitä, mutta se ei tässä aihepiirissä olekaan ehkä kaikkein tärkeintä. Tärkeintä ovat ihmiset ja näiden elämät ja sattumukset. Niitä Koivistoinen kuvaa varsin mainiosti.

On meriseikkailuja myrskyissä, merimiesten elämää vieraissa satamissa houkutuksineen, ja onpa mukana muutama kertomus maissa miehiään odottavista vaimoista ja äideistä. Viimeksimainitut ovat ehkä vähiten kiinnostavi, mutta tuovat kokonaisuuteen kyllä oman mausteensa.

Merimiehen elämä on ollut aikamoista, sen kyllä saa näistä tarinoista huomata. Hienoisesta kömpelyydestään huolimatta kelpo lukemistoa. Kolme satamaa.

Eino Koivistoinen: Purjeet Pullistuvat

Purjeet Pullistuvat: Muistiinpanoja matkalta maailman ympäri on Eino Koivistoisen kertomus omista matkoistaan purjelaiva Winterhudella Australiaan ja takaisin. Matka kesti yli puoli vuotta, ja matkan varrelle mahtuu niin tyyntä kuin myrskyä, toivoa ja epätoivoa.

Eino Koivistoinen ei ole varsinainen kirjailija, kirjan kieli on paikoin aavistuksen kömpelöä, mutta kerronnassa on mainio eletyn kokemuksen tuntu. Koivistoinen pohdiskelee runoutta ja elämää väliin varsin filosofisestikin, mutta pääosin kyseessä on varsin päiväkirjamainen kuvaus matkan tapahtumista.

On vuosi 1933 ja purjelaiva Winterhude on lähdössä Australiaan hakemaan viljalastia. Laivassa on 23 nuorta miestä seitsemästä eri maasta. Purjelaivojen aika on jo melkein ohi, eikä Winterhude ole suurin tai nopein vaan vanha konkari, elämänsä viimeisiä matkoja tekevä rahtialus.

Matka Australiaan kestää satakunta päivää. Menomatka sujuu varsin kepeästi, mielet ovat vielä positiiviset ja tuulet suotuisat. Vahinkoja ei juuri satu.

Sen sijaan paluumatka koettelee miehiä jo tosissaan. Myrskyssä heittelehtivä laiva ja kannen yli vyöryvät aallot heittelevät miehiä ympäriinsä, luut katkeilevat eikä kuivaa paikkaa ole missään. Pesuvesi loppuu, paiseet ja luteet vaivaavat, ja lopulta ruokakin alkaa loppua. Alituinen nälkä yhdistettynä levon puutteeseen ajaa kaikkien hermot kireiksi, ja tappeluita syntyy jatkuvasti.

Poiskaan ei pääse, on vain sinniteltävä, toivottava, että laiva kestää eikä aalto vie laidan yli tai tappelu äidy liian vakavaksi. 

Loppumatkan tilannetta kuvaa hyvin tämä lause:

"Elämä jatkuu sietokyvyn rajamailla, vihaamme toisiamme, laivaa, merta, elämää."

Ei ole leipä ollut helpossa merimiehillä. 

Hienosti kerrottua tarinaa, todella vaikuttava. Viisi tähteä taivaalla.

Clive Cussler & Graham Brown: Jäätikön Uhka

Natseja! Taas! Joka paikassa prkl. Cussler tykkää aloittaa kirjansa niin samalla tavalla, että ensimmäiset sata sivua tuntui koko ajan, kuin olisin juuri lukenut tämän kirjan: toisen maailmansodan aikainen lentokone, lumimyrsky, natseja... kaikki on taas mukana ja ihan saman kaavan mukaan.

Ja tietenkin NUMAn hilpeät heppuliinot ampuvat ja mätkivät natsien jälkeläisiä ja muitakin kelmejä kumoon vitsaillen nolosti. Ja tietenkin maailma on vaarassa, ilkeä, rikas superrikollinen aikoo tehdä kauheuksiaan.

Kovaa mennään maalla, merellä ja ilmassa ja koko ajan melkein käy köpelösti mutta onneksi ei kuitenkaan ihan. 

Saakelinmoista pahvia. Kaksi sukeltajaa.

Arttu Tuominen: Vaiettu

Vaiettu on Tuomisen kirjasarjan kolmas osa. Tuominen kirjoittaa menevästi, mutta tarina on kyllä jo aikamoista huttua ja liian tutuista palasista kokoon kursittu.

Samassa kirjassa on avioliittonsa kanssa kipuileva suomalainen poliisi, natseja ja vieraan vallan murhaajia. Tästä kehkeytyy aika hölmö tarina, mikä on sääli koska kerronta on toimivaa - Tuominen osaa kirjoittaa. Kirja on kerrottu kahdessa eri ajassa, joista varsinkin sota-aikaan sijoittuva osio on varsin mainiosti kuvailevaa.

Nykyaikaan sijoittuva tarina sen sijaan on melko huttua. Päähahmona toimivan poliisin perhedraama on ihan silkkaa unihiekkaa, ei voisi vähempää kiinnostaa, ja vanhojen natsien jahtaaminen taas niin moneen kertaan kulutettua päkistämistä, ettei siitäkään oikein jaksa innostua.

Hyvin kirjoitettu menevä dekkari, mutta sisältö jättää reippaasti toivomisen varaa. Kaksi natsia.