Purjeet Pullistuvat: Muistiinpanoja matkalta maailman ympäri on Eino Koivistoisen kertomus omista matkoistaan purjelaiva Winterhudella Australiaan ja takaisin. Matka kesti yli puoli vuotta, ja matkan varrelle mahtuu niin tyyntä kuin myrskyä, toivoa ja epätoivoa.
Eino Koivistoinen ei ole varsinainen kirjailija, kirjan kieli on paikoin aavistuksen kömpelöä, mutta kerronnassa on mainio eletyn kokemuksen tuntu. Koivistoinen pohdiskelee runoutta ja elämää väliin varsin filosofisestikin, mutta pääosin kyseessä on varsin päiväkirjamainen kuvaus matkan tapahtumista.
On vuosi 1933 ja purjelaiva Winterhude on lähdössä Australiaan hakemaan viljalastia. Laivassa on 23 nuorta miestä seitsemästä eri maasta. Purjelaivojen aika on jo melkein ohi, eikä Winterhude ole suurin tai nopein vaan vanha konkari, elämänsä viimeisiä matkoja tekevä rahtialus.
Matka Australiaan kestää satakunta päivää. Menomatka sujuu varsin kepeästi, mielet ovat vielä positiiviset ja tuulet suotuisat. Vahinkoja ei juuri satu.
Sen sijaan paluumatka koettelee miehiä jo tosissaan. Myrskyssä heittelehtivä laiva ja kannen yli vyöryvät aallot heittelevät miehiä ympäriinsä, luut katkeilevat eikä kuivaa paikkaa ole missään. Pesuvesi loppuu, paiseet ja luteet vaivaavat, ja lopulta ruokakin alkaa loppua. Alituinen nälkä yhdistettynä levon puutteeseen ajaa kaikkien hermot kireiksi, ja tappeluita syntyy jatkuvasti.
Poiskaan ei pääse, on vain sinniteltävä, toivottava, että laiva kestää eikä aalto vie laidan yli tai tappelu äidy liian vakavaksi.
Loppumatkan tilannetta kuvaa hyvin tämä lause:
"Elämä jatkuu sietokyvyn rajamailla, vihaamme toisiamme, laivaa, merta, elämää."
Ei ole leipä ollut helpossa merimiehillä.
Hienosti kerrottua tarinaa, todella vaikuttava. Viisi tähteä taivaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti