torstai 25. lokakuuta 2018

Tim Powers: Anubiksen Portit II

Onpas hämmentävä kirja. Nappasin vahingossa kirjasarjan toisen osan ensimmäisenä luettavaksi, ja se lienee kyllä selkeästi ollut virhe; en meinannut pysyä lainkaan kärryillä, jouduin lukemaan useita sivuja uudestaan, ja siltikin päällimmäiseksi tunteeksi jäi silkka hämmennys.

Kirjassa on kyse noituudesta, aikamatkailusta, paikassa taikuuden avulla siirtymisestä, ruumiin vaihtamisesta ja ties mistä kaikesta. Vauhti on hirveä, vähän väliä päähenkilöt ovat jonkun toisen ruumiissa, sitten ollaan Napoleonin ajan Englannissa ja ykskaks hupsista vaan, Faaraoiden ajan Egyptissä. Ja koko ajan jahdataan… jotain?

Kirja oli kyllä ihan viihdyttävä ja hyvin sujuvaa tekstiä. Jos tykkäät fantasiasta ja/tai scifistä, kai tätä voisi suositella; ehkä kuitenkin ensimmäinen osa ensin? Itselläni meni penkin alle ja luulenpa, että paljolti juuri virheellisen järjestyksen takia.

Kolme taikatemppua.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Mark Haddon: Yöllisen Koiran Merkillinen Tapaus

Yöllisen Koiran Merkillinen Tapaus kertoo Aspergerin syndroomaa sairastavan pojan elämästä. Kirjan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että se on kirjoitettu pojan kertomana, ikään kuin sisältäpäin - ja erinomaisen onnistuneesti.

Aspergerin oireyhtymä on kehityshäiriö joka vaikuttaa keskushermostoon. Aspergerin oireyhtymästä kärsivillä henkilöillä on usein vaikeuksia tunnistaa tunteita tai muita hienovaraisia vivahteita toisissa ihmisissä. Tämän kirjan päähenkilö on fyysisesti täysin toimintakykyinen, mutta tunnekirjoltaan hyvin rajoittunut. Hän ei syö mitään keltaista tai ruskeaa, ei ymmärrä kielikuvia tai huumoria eikä unohda mitään.

Kirja alkaa, kun naapurin koira löytyy pihalta surmattuna. Päähenkilö, Christopher, päättää ottaa projektikseen selvittää kuka koiran surmasi, ja kirjoittaa siitä samalla kirjan. Christopher törmää jatkuvasta "normaalien" ihmisten maailmaan kaikkine tunteineen, haluineen, väärinkäsityksineen ja yleensä ihmisenä olemisen vaikeuksineen - eikä ymmärrä niistä juuri mitään.

Kirja on aivan loistavasti kirjoitettu. Asioita kuvaillaan todella uskottavasti Aspergerin suodattimen läpi, ja asioissa poukkoillaan välillä hämmentävästi mutta kuitenkin aina loogisesti. Elämän järjettömyys näyttäytyy aivan uusissa mittasuhteissa, kun kaikkeen suhtautuu täysin loogisesti. Ei meissä ihmisissä kyllä paljon mitään järkeä ole.

Kirjassa on erittäin surullinen tarina taustalla, mutta myös valtavasti lämpöä ja inhimillisyyttä. Tämän lisäksi tarina on todella sujuvaa ja kieli mukavaa, hyvin soljuvaa. Suosittelen tätä kirjaa varauksetta ihan jokaiselle. Viisi tähtikuviota.

torstai 11. lokakuuta 2018

Stanislaw Lem: Nuha

Lem on aika monipuolinen kirjailija. Yleensä hän kynäilee scifiksi naamioitua yhteiskunnan havainnointia ja jopa kritiikkiä. Tällä kertaa scifi-hyllyyn nostettu kirja taas on melkeinpä dekkari. Melkeinpä. Oikeastaan kyseessä lienee jonkinlainen matemaattis-kemiallinen scifi-dekkari. Juu, en oikein itsekään tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Kirjan voinee kuitenkin lukea ensisijaisesti dekkarina, hieman ehkä kieli piskessa kirjoitettuna sellaisena. Joukko ihmisiä tulee hulluksi, ja kirjan päähenkilö yrittää selvittää mistä on kysymys. Aika tavallista huttua siis? No ei kuitenkaan. Selvitystyö tehdään Lemin tyylin mukaisesti melko erikoisella tavalla, ja lopputulos, no, se on lievästi sanottuna erilainen.

En pidä tätä Lemin parhaiden kirjojen veroisena, mutta kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoisena teoksena. Juttu kulkee ajoittaista filosofista (sekin vielä!) pohdintaa lukuun ottamatta aika hyvin, eikä tarinaa ole pitkitetty tarpeettomalla epäkiinnostavien sivuhahmojen taustoittamisella. Tai ehkä onkin. Lue itse ja ota selvää!

Kolme aivastusta.

torstai 4. lokakuuta 2018

Anatole France: Kuningatar Hanhenjalan Ravintola ja Paistinkääntäjän Pakinoita

Kyseessä on kaksi kirjaa, tai oikeammin yksi on kirja ja toinen kokoelma novelleja. Anatole France on kirjoittanut nämä joskus 1800-luvun loppuvuosina, tarinat on alunperin julkaistu 1893 - ja tämän painoksen on suomentanut Eino Leino.

Kovat on piipussa siis, noin kirjallisia arvoja ajatellen. Ensimmäinen tarina on jonkinlainen veijarikertomus, jossa Kuningatar Hanhenjalan ravintolan paistinkääntäjä, nuori mies, lähtee seikkailemaan mestarinsa ja muutaman muun enemmän tai vähemmän kyseenalaisen henkilön kanssa. Tarinassa on aika paljon samanlaisia aineksia kuin Steinbeck kirjoissaan viljelee; on rakkauden kaipuuta, toveruutta, rahattomuutta, rötöstelyä ja tietenkin ylenmäärin viiniä.

Paistinkääntäjä rakastuu onnettomasti neitokaiseen, joka on kuitenkin varsin kevytkenkäinen ja liehittelee muita miehiä saadakseen näiltä arvokkaita esineitä ja vaatteita. Juodaan paljon viiniä, käyttäydytään typerästi ja joudutaan porukalla pakosalle. Pakomatkalla kohelletaan enemmän ja vähemmän holtittomasti, eikä homma lopu mitenkään mieltäylentävästi.

Kiinnostavaa oli silti havaita, miten yli sata vuotta sitten kirjoitettu tarina kuitenkin toimii täysin luontevasti. Toki uskonnollis-filosofista pohdiskelua on todellakin enemmän kuin riittämiin nykymittapuulla, mutta muuten tarina oli varsin toimiva.

Kirjan toinen puolisko, Paistinkääntäjän Pakinat, sen sijaan oli jo vähän sekavampi tuttavuus. Pakinat ovat oikeastaan novelleja, joiden kertojana on kirjan alkupuolelta tuttu nuori paistinkääntäjä. Osa tarinoista on ihan tavallisia novelleja, joissa on joku koukku tai opetus lopussa, osa taas enemmänkin filosofisluonteista, melko uuvuttavaa pohdintaa. Osa on mielestäni aika tarpeetonta juttua, kenties liitetty kirjaan jotta saadaan sivumäärää kasvatettua.

Hyvä että tuli luettua tämäkin, kaipa jotain yleissivistystä tuli taas hankittua. Kolme paistia vartaassa - lue jos olet muutenkin moniruokainen kirjallisuuden suhteen.