keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Donald E. Westlake: Huonompi Juttu

Eipä arvannut Dortmunder vielä joutuvansa haudanryöstäjäksikin! Huh huh. Tällä kertaa pitäisi todistaa - hieman kyseenalaisin perustein - intiaani Pikkusulka oman heimonsa viimeiseksi jälkeläiseksi, ja oikeutetuksi osuuteen kolmen heimon yhteisen kasinon omistuksesta.

Tarina on... poskettoman hulvaton. Westlaken mielikuvitus on varsin poikkeuksellinen - vaikka hahmot ja tarinan kaari usein toistelevatkin vanhoja kaavoja, on puitteet ja juoni taas keksitty ihan eri puurokattilasta. 

Tällä kertaa kaivetaan hautoja, otetaan yhteen kovanaamojen kanssa, taistellaan oikeussalissa ja sekoillaan lumimyrskyssä. Meno on hurjaa ja toiminta katkeamatonta. Uusia henkilöitä on muutama, ja nämä ovat varsin mukavia tuttavuuksia. Monesta muusta dekkaristista poiketen Westlake osaa tehdä henkilöistään varsin eläviä ja miellyttäviä tapauksia, vaikkei toki aina ihan kaikkia kliseitä saakaan kierrettyä.

Hykerryttävän hauska kirja, juuri sellainen jonka ei haluaisi loppuvan lainkaan. Täydet viisi inkkaria kanootissa!

perjantai 15. tammikuuta 2021

Kurt Vonnegut: Galápagos

 Galápagos on tyylillisesti taattua Vonnegutia, pistemäisin täsmäiskuin auki kuorittu tarina joka aluksi tuntuu varsin sekavalta keitokselta, mutta joka loppua kohden muodostuu hienosti yhtenäiseksi kudelmaksi. 

Tällä kertaa kerrotaankin ihmiskunnan loppuhetkistä. Kertojana on miljoonan vuoden päässä tulevaisuudessa hengaava aave, ja lähempänä nykyhetkeä tapahtuu kauheita. Vain pieni joukko ihmisiä pelastuu - täysin vahingossa - ihmiskunnan lopulliselta tuholta, Galápagossaarille. Näiden ihmisten tarinaa seurataan ja heidän tulevaisuudestaan uuden ihmiskunnan kanta-yksilöinä kerrotaan siis miljoonan vuoden päästä tulevaisuudesta, jossa ihmiset ovat jo evoluution, luonnonvalinnan muovaamina jotain aivan muuta kuin nyt.

Kirja on kai jonkinlainen ekologinen kannanotto... johonkin. Sen voisi myös mieltää ihmismielen tutkielmana - miten mahdollisesti käyttäytyisivät täysin eristyksiin jääneet ihmiset, joilla ei voi olla mitään tietoa omasta kohtalostaan? No, teos on toki fiktiivinen, mutta ihan hauskaa ajatusleikkiä.

Kirja ei kuitenkaan ole ihan Vonnegutin parhaimmistoa. Vaikka tietynlainen tuttu lempeys onkin koko ajan läsnä, on tarinassa ehkä tavallista enemmän traagisia elementtejä. Myös tarinan lopullinen pointti jäi itselleni jotenkin epäselväksi. Eipähän näillä aina mitään syvällisempää merkitystä tarvitse ollakaan, mutta jotenkin ehkä olisin kaivannut jotain... ratkaisua? En tiedä, jotenkin vain itselleni jäi vähän keskeneräinen tunne.

Ihan hyvä ja ehdottomasti varsin kiinnostava tekele. Kolme risteilyä.

maanantai 11. tammikuuta 2021

Donald E. Westlake: Ruumis Kuin Ruumis, Hauta Kuin Hauta

 Aloysius Engelillä on ongelma: häntä ajavat takaa niin oman rikollisjärjestön gangsterit kuin poliisitkin. Ja kaikki yhden takin vuoksi.

Takki on ruumiin yllä ja ruumis haudassa. Tai niin ainakin piti olla. Westlaken jutuissa harvoin mikään menee niin kuin pitää, eikä tämäkään kirja tee poikkeusta - juttu osoittautuu varsin monimutkaiseksi. Vauhtia ja kummallisia tilanteita piittaa, ja tilannekomiikka on vahvasti läsnä - tätä kirjaa on vaikea lukea nauramatta ääneen.

Erittäin hauska ja tiivis pläjäys, tämän parissa ei montaa tuntia vierähdä. Neljä ja puoli lapiota. 

perjantai 8. tammikuuta 2021

Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen Lapset

 Vedenpaisumuksen Lapset on Isomäen Sarasvati-teoksen linjoilla. Paskasti menee ihmiskunnalla eikä sille oikein voi mitään. Kirja kertoo ekologisesta mullistuksesta joka tapahtuu nyt, meidän aikanamme, jo ainakin toiseen kertaan ihmiskunnan historiassa - ja uhkaa tuhota koko ihmiskunnan.

Tarinaa kerrotaan eri aikakausien kautta. Historiassa seikkaillaan edellisen mullistuksen kourissa, nykyajassa painitaan menossa olevan katastrofin kanssa ja lähitulevaisuudessa pohditaan selviytymistä. Kaikki on periaatteessa kohdillaan ja loogista, mutta... kerronta on kyllä aika pahvista.

Tuntuu koko ajan siltä, että Isomäki (samoin kuin monet muutkin arvostusta saaneet kirjailijat) olisi niin korkealla jalustalla, ettei kustannustoimittaja tai kukaan muukaan uskaltaisi antaa rehellistä palautetta. Tämä kirja olisi todella tarvinnut toisen - ja kolmannenkin - näkemyksen; napakoittamista, kliseiden karsimista ja jösseksenmoisen pahvisten ihmishahmojen edes jonkinasteista elävöittämistä. Lukiessani nykyhetkessä alkavan katastrofin seassa kamppailevien suomalaisten selviytymistarinaa en voinut välttyä ajattelemasta, että toivottavasti nuo eivät selviä, sen verran tympeitä ja epäkiinnostavia pökkelöitä ovat.

Kirja sortuu myös hieman liikaa paasaamiseen. Aihe on toki sellainen, ettei siltä oikein voi välttyä, mutta silti äänensävy voisi olla jotain muutakin. Mitä; no sitä en osaa sanoa. Nyt kirja jää kuitenkin jonkinlaiseen limboon jännitystarinan, katastrofielokuvan ja ekologisen trillerin välimaastoon, olematta oikein mitään niistä.

Eli, "ihan kiva" mutta hohhoijaa. Risto hei, ensi kerralla vähän vähemmän jankuttamista kaunisvartaloisten mutta pahvipäisten selviytyjien vaatteista ja muista varusteista, jookos?

Kaksi pallopäävalasta.