perjantai 28. huhtikuuta 2023

Kurt Vonnegut: Ajanjäristys

Ajanjäristys on Vonnegutin myöhäistuotannolle melko tyypillinen teos: omaelämänkerrallinen, mutta sitten taas toisaalta ei.

Kirjassa Vonnegut sekoittaa tarinaa, tarinaa tarinasta ja tapahtumia oman elämänsä varrelta, näennäisen sekavasti ja vailla sen kummempaa järjestystä. Tarina itsessään on oikeastaan tarina tarinasta, joka jäi kirjoittamatta; sen kirjoittajasta jota ei ole olemassa ja toisaalta ajanjäristyksestä. Ajanjäristys heitti kaikki ihmiset kymmenen vuotta ajassa taaksepäin, elämään samat kymmenen vuotta uusiksi mutta vailla omaa tahtoa, tuomittuna toistamaan kaiken tekemänsä tismalleen samalla tavalla.

Kiehtova ajatus, mutta eipä tuota tarinaa kirjassa juuri kerrota. Sivutaan vain silloin tällöin, kuin ohimennen, samalla kuin kerrotaan tarinan aikaisemmasta versiosta jota ei siis ole kirjoitettu.

Väliin Vonnegut kertoilee melkeinpä anekdoottimaiseen tyyliin tapahtumia oman elämänsä varrelta, pieniä ja suuria tapahtumia jotka liittyvät tai eivät liity johonkin toisiin tapahtumiin. Eikä niistäkään voi olla ihan varma, mikä on totta ja mikä tarua.

Vaan eipä sen väliksi. Vonnegutia on aina kiehtova lukea. Pienet yksityiskohdat loistavat helmen lailla, ja rönsyilevä, joka suuntaan poukkoileva tarinointi vie mennessään. Itselleni tuli mieleen vakosamettihousut ja vanha, ystävällinen ja avarakatseinen isoisä kertomassa lapsille tarinoita, kenties ruokailun jälkeen kun kaikki ovat kylläisiä, tyytyväisiä ja hieman raukeita. Tarinoilla ei sinänsä ole niin paljon merkitystä kuin sillä, miten ne kerrotaan. Ja miksi.

Olkaa kilttejä toisillenne. Ei se sen vaikeampaa ole.

Kyllä tällaisia kirjoja kannattaa aina lukea - ja on mahtavaa, että niitä kirjoitetaan ja jopa julkaistaan! Neljä paloasemaa.

torstai 20. huhtikuuta 2023

Robert A. Heinlein: Kissa Muurin Läpi

Olen yleisesti Heinleinin kirjojen ystävä, mutta tämä ei kyllä jotenkin kolahtanut. Muistan lukeneeni tämän kirjan kertaalleen nuorena kloppina, ja silloin muistaakseni pidin tästä aika paljon enemmän - ehkä kirjan sekopäinen meininki vetoaa nuoreen mieleen enemmän?

Kirjan päähenkilö on eversti Colin Campbell, alias senaattori Richard Johnson, alias tohtori Richard Ames. Tämä on jonkinlainen kenttäfilosofi, ehkä hieman sotilas ja jonkuinlainen yleishuijari. Tarina seuraa päähahmoa ajassa ja paikassa ristiin rastiin, meno on vauhdikasta ja sekavaa ja erilaisia juonenkäänteitä kahdesta kolmeen jokaisella sivulla. Paitsi ettei oikeastaan ole, vaan välillä jaaritellaan ihmissuhdejuttuja uuvuttavuuteen saakka.

Minulle liian levoton, mutta ehkä Scifin harrastajille jotakuinkin pakollista luettavaa. Ei tästä toki paha mielikään tule. Kaksi aikamatkaa.

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Chris Hadfield: Apollomurhat

Apollomurhat on melkein perinteinen jännäri, on vakoilua ja toimintaa ja tiukkoja tilanteita - mutta tällä kertaa tapahtuukin avaruudessa, peräti kuussa!

Eletään Apollo-lentojen aikaa. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kisailevat avaruuden valloituksesta ja kumpikin hamuaa miehitettyä lentoa kuuhun. Nyt näyttää siltä, että Yhdysvaltalaiset ehtivät sinne ensin. Kuussa odottaa kuitenkin yllätys - ja jo matkalla sinne useampikin.

Kirja on varsin perinteistä "kirjallisuuden McDonaldsia", eli aikamoista huttua, muovisia henkilöhahmoja ja epäuskottavaa toimintaa - mutta ihan kelpo lukemista sopivaan tilanteeseen. Vauhtia riittää, toiminta on sopivasti hieman tavanomaisesta poikkeavaa (no pienet ammuskelut on tietenkin pakko liittää mukaan, kun on Amerikkalaisesta kirjailijasta kyse) ja kerronta sujuvaa.

Jännärikirjojen ystävälle vahva suositus, ei ollenkaan huono omassa lajityypissään. Neljä kuutamoa.

lauantai 1. huhtikuuta 2023

Jules Verne: Kapteeni Grantin Lapset

Kapteeni Grantin Lapset on suoraa jatkoa kirjalle Kapteeni Grantia Etsimässä. Tässä kirjassa etsintäretki jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin, ja päättyy lopulta melko pateettiseen ja epäuskottavasti kyhäiltyyn sattumaan.

Kapteeni Grantin Lapset ovat edelleen mukana etsimässä isäänsä. Tällä kertaa taivalletaan halki Australian. Etsintäretkeä vaikeuttavat niin tulvat kuin muutkin luonnonilmiöt, ja lisäksi joukkoon lyöttäytyneet petolliset rikolliset. Australian alkuasukkaatkin heittävät kapuloita rattaisiin.

Seikkailu etenee ehkä hieman väkinäisemmin kuin ensimmäisessä osassa, ja kirja onkin melko mitäänsanomaton. Alkuasukkaat esitetään verenhimoisina villeinä, rosvot umpikeljuina ja sankarit kirkasotsaisina hyvyyden perikuvina. Mitään erityisen yllättävää kirja ei tarjoile.

Tätä kirjaa on turha lukea muuten, kuin ensimmäisen osan jatkoksi. Vernen tuotannosta mielestäni ehkä heikoimmasta päästä. Kaksi kelmiä.