perjantai 30. huhtikuuta 2021

Alastair Reynolds: Aurinkojen Huone

Abigail Gentian oli vähintäänkin erikoinen henkilö. Kuusi miljoonaa vuotta sitten hän kloonasi itsestään tuhat kloonia, ja lähetti nämä kiertämään galaksia, keräämään kokemuksia ja muistoja kaikesta minkä nämä kohtaavat. Kloonien - suvun - oli määrä aika ajoin, aina parin sadan tuhannen vuoden välein, kokoontua yhteen ja jakaa muistonsa sekä kokemuksensa toisilleen, ja jatkaa sitten taas kiertämistään.

Erään tällaisen kokoontumisen osoittautuessa ansaksi käy selväksi, että suvun olemassaolo on uhattuna. Joku tai jokin haluaa tuhota kaikki Abigailin kloonit ja päättää koko suvun vaelluksen. 

Kirja on todella huima seikkailu, niin kuin Reynoldsin kirjoilla on tapana olla. Aika, etäisyydet, historia ja avaruus, kaikki ovat vain leikkikehää jossa mennään eikä meinata. Aurinkojen Huone on jonkinlainen avaruuden dekkari, tai mysteeri, jonka ratkaisemiseksi on kuljettava tuhansien vuosien halki, aurinkokunnasta toiseen, elämänmuotojen ja keinoälyjen seassa.

Kirjassa on ehkä jonkun verran junnausta - se on Reynoldsille tyypillisesti aika pitkä - mutta tarina kantaa taas vaivattomasti, tapahtumat seuraavat toisiaan pyörryttävällä tahdilla. Missään vaiheessa ei varsinaisesti tule tylsää, vaan kaikki tapahtumat vievät tarinaa jollain tavalla eteenpäin. Kieliasu on melko suoraviivaisen toteavaa, eivätkä ihmeellisten näkyjen kuvailutkaan ole mitenkään erityisen ihmeellisiä, mutta se ei varsinaisesti haittaa - oikeastaan, jos näin huima tarina olisi vielä kielellisesti jotain ylimaallista, voisi lukijalta lähteä älli päästä.

Hienoa avaruusseikkailua, ehdottomasti lukemisen arvoinen. Neljä kloonia.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Kari Souto & Arttu Laakkonen: Vapaus

Herrat Souto ja Laakkonen saivat (puoli)vanhan sydämeni hymyilemään korvasta korvaan! Kaiken kaavamaisen nordic noir-tykityksen, iänikuisten sarjamurhaajien ja renttusekoilijoiden keskeltä putkahtaa yhtäkkiä hyvinkin vanhanaikaiselta tuntuva teos, joka sisältää kahden henkilön välistä kirjeenvaihtoa - puheenvuoroja, joita on ihan oikeasti pohdittu, jäsennelty ja joita voidaan jopa - voi elämä! - muuttaa hyvien vasta-argumenttien kautta.

Eihän tällaista enää nykyaikana tapahdu! 


Tämä kirja ilahdutti meikäläistä aivan tolkuttomasti. Olen lopen kyllästynyt internetin "keskustelu"kulttuuriin, jossa pää punaisena huudetaan kilpaa typeryyksiä, yhtään kokonaista lausetta ei saada kasaan ilman vähintään kolmea yhdyssanavirhettä, eikä koskaan, ikinä, milloinkaan myönnetä, että ollaan väärässä - ei varsinkaan silloin kun se on täysin päivänselvää kaikille. Tällainen pohdiskelu, hidas ajatusten muotoilu ja perustelu, onkin yhtäkkiä yllättäen kaikkea muuta kuin vanhanaikaista - se on tuoretta, ja tuntuu hyvältä.

Kirjan teemana on Vapaus. Mitä on vapaus? Miten siihen pitäisi suhtautua? Pitäisikö vapautta tavoitella, ja onko sitä kaikille edes tyrkyllä? Aihe on aikamoinen, suoraan syvään päähän, ja vaikka itselleni ei ehkä kaikkein kiinnostavin mahdollinen, uskon, että varsin monelle tekisi todella hyvää lukea tämä pohdiskelu. Ja vaikkei aihe itsessään olisi kaikkein kiinnostavin, on tapa jolla sitä lähestytään erittäin, erittäin hieno ja arvostettava. Näin juuri asioista pitäisikin keskustella: perusteellisesti, omat vajavaisuutensa tiedostaen ja omaa näkökulmaansa avoimesti muuttaen, kun siihen on aihetta.

Kari ja Arttu, mä rakastan teitä!

Jaa niin se vapaus, ettäkö mitäkökä se nyt sitten on? No lukekaa kirja itse, en rupea kuulkaas mitään pikakommentti-versiota tässä veistelemään. Hopi hopi ostoksille. Tavoistani täysin poiketen laitan tässä linkkiä kustantajan sivuille, silvuplöö: https://vapaakytkin.fi/2021/03/18/autoesseistiikkaa-vapaudesta/

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Donald E. Westlake: Minäkö Vakooja?

Westlaken uran alkupään tuotantoa. Tällä kertaa hahmo ei olekaan mistään sarjasta tunnettu vaan kirja on ihan itsenäinen teos.

Kirjan (anti)sankari Eugene Raxford on vannoutunut pasifisti joka johtaa omaa, muutaman hengen laajuista pasifistiryhmää. Ryhmä on sangen teoreettinen ja passiivinen, joten mitään varsinaista toimintaa ei Eugenen elämään mahdu. Kunnes eräänä päivänä hän osuu väärään paikkaan väärään aikaan ja tulee näin sekaantuneeksi fasististen terroristien salajuoniin.

Ja ikään kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi, rupeaa salainen poliisi painostamaan Eugenea ryhtymään vakoojaksi fasistien joukkoon.

Eugene-parka joutuu siis tahtomattaan tekemisiin väkivaltaisten - ja varsin selkeästi pähkähullujen - tyyppien kanssa, eikä nauti siitä lainkaan.

Kasassa on ihan selkeät puskafarssin ainekset, mutta Westlake kirjoittaakin jotenkin aiheen ympäri. Toki hassuttelua mahtuu mukaan jonkun verran, mutta pohjimmiltaan tarinassa on melko vavakahko sävy. Väkivallalle ei missään vaiheessa anneta periksi, siitä Westlake on tarkka, ja asioiden syitä sekä taustoja pohditaan välillä ironisesti, välillä varsin filosofisestikin.

Varsin suositeltavaa luettavaa, tietenkin kaikille Westlaken ystäville mutta myös muuten, dekkareiden ja jännitystarinoiden ystäville, ainakin noin niin kuin uuteen kirjailijaan tutustumisen merkeissä.

Neljä käsikranaattia.