lauantai 25. helmikuuta 2023

Jules Verne: Salaperäinen Saari

Salaperäinen Saari oli lapsuuteni suosikkikirjoja, ja jotain sen vetovoimasta on edelleen jäljellä. Toisaalta kirjaa vaivaa lievä rasistisuus ja asenteellisuus, jotka eivät vielä nelisenkymmentä vuotta sitten herättäneet minkäänlaista huomiota - vaan nytpä ne pistävät silmään varsin selkeästi.

Kun viisi miestä haaksirikkoutuu kuumailmapallolla salaperäiselle, atuiolle saarelle, alkaa seikkailunmakuinen selviytymistarina. Nämä viisi ovat jotakuinkin älykkäimmät ja toimeliaimmat ihmiset, joita maa päällään kantaa - ainakin "insinööri", joka tuntuu kykenevän mihin tahansa.

Saarelle perustetaan näiden viiden voimin oikea pieni paratiisi. Rakennetaan kallioon asumus, perustetaan maatila eläimineen ja viljelmineen ja ollaan ylen reippaita koko ajan. Insinöörille mikään ei tunnu mahdottomalta. Saaren antimista saa käden käänteessä valmistettua räjähdettä, jonka avulla kallion louhinta käy kuin tanssi. Lasia valmistetaan ikkunoihin ja astioihin, kuparilankaa lennätintä varten ja syntyypä siinä ohessa muutama akku sähkön varastointia varten.

Kirjassa Verne kuvailee kaikkia näitä valmistusvaiheita ja -menetelmiä tarkasti, ja tämä kenties olikin lapsena kaikkein jännittävin aspekti seikkailussa. Kemiaa, biologiaa, metallurgiaa, geologiaa - kaikkia näitä tarvitaan, ja kaikista näistä lukijalle tarjotaan varsinainen oppitunti. Välillä kirjan lukeminen on kuin koulussa, paitsi melko lailla mielenkiintoisempaa.

Lopulta toki seikkailun nimessä rauha rikkoutuu, kun saarelle ilmestyy merirosvoja. Taistelulta ei vältytä, ja jännitystä piisaa. Saarella tapahtuu myös kummia, selittämättömiä asioita, joiden taustat paljastuvat vasta aivan lopussa.

Kirjassa on myös yhteys Sukelluslaivalla Maailman Ympäri -teokseen, mikä on Vernelle aika harvinaista "metailua". 

Ihan mainio kirja, joskin nykyaikana paikoin hieman rasistiselta kalskahtava ja joltisenkin asenteellinen. Seikkailun ystävälle kuitenkin melko ohittamaton pläjäys. Kolme apinaa.

tiistai 21. helmikuuta 2023

Jules Verne: Sukelluslaivalla Maapallon Ympäri

Liekö käsissä kenties tunnetuin Vernen teos, mahdollisesti ainakin Maailman Ympäri 80 Päivässä ilmapalloseikkailun kanssa aika tasoissa.

Kapteeni Nemo on täällä! Ja kun sanon täällä tarkoitan merten syvyyksissä. Tarina saa alkunsa, kun mystistä merihirviötä lähdetään jahtaamaan sotalaivalla. Kukaan ei oikein tiedä mistä on kysymys, piileekö meressä jokin aiemmin tuntematon hirviö, vai voisiko kyseessä sittenkin olla vain kone.

Kun professori Aronnax ja kumppaninsa Ned Land sekä Conseil putoavat laivalta mereen ja tulevat noukituksi salaperäiseen merihirviöön, käykin ilmi, että meriä tosiaan kyntää ihmisen tekemä alus - sukelluslaiva Nemo, kapteeninaan mystinen Kapteeni Nemo. Nemo vie laivaan vastentahtoisesti joutuneet kolme miestä matkalle maailman ympäri, merten syvyyksissä.

Matkalla ihastellaan milloin mitäkin ihmeitä, nähdään eriskummallisia eläimiä ja maantieteellisiä muodostelmia, sekä muunmuassa Atlantis. Sukellusveneellä myös sukelletaan syvemmälle kuin nykytiedon mukaan meret syvimmillään ovat, mutta muuten menossa on jotain kovin uskottavaa.

Nautilus kulkee sähköllä, josta ei tunnu tulevan puutetta, ei sitten koskaan. Verne on kirjoittanut muissakin teoksissaan (esim. Robur Valloittaja) sähkömoottorein toimivista laitteista, ja nyt näin sähköautojen esiinmarssin aikana Vernen käsitys akkujen kapasiteetista oli kyllä sangen hurja. Maailman ympäri lataamatta kertaakaan, kyllä sellaisella akulla jo sähköautoja myytäisiin!

Tarina on varsin perinteinen seikkailu, jos toki on muistettava, että Verne on yksi niistä kirjailijoista joiden käsialaa nykyisin "perinteisenä" pitämämme seikkailut alunperin ovat. Tiede on myös läsnä jatkuvasti. Kertomuksessa käsitellään niin geologiaa, maantiedettä, kemiaa kuin jopa sosiologiaa. Kaikki nämä palvelevat seikkailua mainiosti, täysin saumattomasti.

Niin ihmeellinen kuin merten syvyyksissä taitettu matka onkin, käy vapaudenkaipuu tarinan kolmelle päähenkilölle lopulta ylitsepääsemättömäksi. Matka loppuu aika töksähtäen ja sopivan muistinmenetyksen siivittämänä, joten Kapteeni Nemon ja Nautiluksen myöhäisemmistä vaiheista ei tiedetä mitään. Toistaiseksi.

Aivan loistava seikkailuteos, joka toimii yllättävän hyvin vielä nykyäänkin, 150 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen! Vahva lukusuositus, neljä mustekalaa!

torstai 16. helmikuuta 2023

Michael Connelly: Yön Pimein Hetki

Renée Ballard on täällä taas. Tällä kertaa tutkitaan vanhemman, jo eläköityneen poliisin kanssa vuosien takaista murhaa, ja siinä sivussa jotain muutakin.

Connelly kirjoittaa ihan menevästi. Tarina kulkee, ja vaikka on välillä epäuskottava ja jonkun verran kliseinen - mikäpä poliisijännäri ei olisi - niin kyllähän tätä lukee ennemmin kuin hammaslääkäriin menee. Ehkä ainoa tylsä puoli on tarpeeton poliisiväkivalta. Taas esitetään, että on ihan jees ja ok että poliisit ampuvat ihmisiä kuoliaiksi, koska nämä nyt vaan ovat pahoja ihmisiä. Ei se ihan niin mene, oikeasti.

Kelpo viihdettä. Kolme seriffintähteä.

maanantai 6. helmikuuta 2023

Heine Bakkeid: Meren Aaveet

Taas murhastellaan! Traumatisoivasta menneisyydestään kärsivä entinen poliisi selvittää katoamistapausta Pohjois-Norjassa ja törmää tottakai useampaankin murhaan. Veri lentää, menneisyys myllertää ja kaikki on niin ihanan ahdistavaa.

Kirjan päähenkilö Thorkild Aske on siis poliisi joka on menettänyt virkansa törttöiltyään huumausaineiden vaikutuksen alaisena nuoren naisen kuoliaaksi. Naisen, johon on ollut rakastunut tai ainakin kovasti ihastunut. Menneisyyttä ei avata ihan yksityiskohtaisesti, mutta siinä vellotaan jatkuvasti särkylääketokkurassa, itsetuhoisuuteen saakka.

Kun sitten pohjoisessa kadonneen nuoren miehen vanhemmat pyytävät Askea selvittämään poikansa kohtalon, vaikuttaa se hyvältä tavalta paeta tuttuja kuvioita, tehdä edes jotain muuta. Toisin kuitenkin käy, vanhat synnit vaivaavat ja sekottuvat uusiin, eikä itsetuhoinen käytös helpota salapoliisina toimimista.

Pohjoisesta löytyy lisää ruumiita ja ihmisiä katoilee, ja Aske se vain sekoaa entistä pahemmin. Sairaalassa käydään niin tiheään, että bonuskortti täyttyy heittämällä. Syrjäinen majakkasaari toimii kaiken keskipisteenä, ja sinne päädytään aina uudestaan.

Kirja on melko sujuvaa jännitystä, mutta menneisyydessä vellominen ja "aaveiden" näkeminen on kyllä aika turhaa huttua. Toisaalta jos tästä kuorisi turhat jorinat pois, ei montaa sivua varsinaista tarinaa jäisi jäljelle. Mitään uutta tai kirjallisesti merkittävää tässä teoksessa ei ole, edes vahingossa.

Toimii unettomuuteen. Kaksi majakkaa.