Salaperäinen Saari oli lapsuuteni suosikkikirjoja, ja jotain sen vetovoimasta on edelleen jäljellä. Toisaalta kirjaa vaivaa lievä rasistisuus ja asenteellisuus, jotka eivät vielä nelisenkymmentä vuotta sitten herättäneet minkäänlaista huomiota - vaan nytpä ne pistävät silmään varsin selkeästi.
Kun viisi miestä haaksirikkoutuu kuumailmapallolla salaperäiselle, atuiolle saarelle, alkaa seikkailunmakuinen selviytymistarina. Nämä viisi ovat jotakuinkin älykkäimmät ja toimeliaimmat ihmiset, joita maa päällään kantaa - ainakin "insinööri", joka tuntuu kykenevän mihin tahansa.
Saarelle perustetaan näiden viiden voimin oikea pieni paratiisi. Rakennetaan kallioon asumus, perustetaan maatila eläimineen ja viljelmineen ja ollaan ylen reippaita koko ajan. Insinöörille mikään ei tunnu mahdottomalta. Saaren antimista saa käden käänteessä valmistettua räjähdettä, jonka avulla kallion louhinta käy kuin tanssi. Lasia valmistetaan ikkunoihin ja astioihin, kuparilankaa lennätintä varten ja syntyypä siinä ohessa muutama akku sähkön varastointia varten.
Kirjassa Verne kuvailee kaikkia näitä valmistusvaiheita ja -menetelmiä tarkasti, ja tämä kenties olikin lapsena kaikkein jännittävin aspekti seikkailussa. Kemiaa, biologiaa, metallurgiaa, geologiaa - kaikkia näitä tarvitaan, ja kaikista näistä lukijalle tarjotaan varsinainen oppitunti. Välillä kirjan lukeminen on kuin koulussa, paitsi melko lailla mielenkiintoisempaa.
Lopulta toki seikkailun nimessä rauha rikkoutuu, kun saarelle ilmestyy merirosvoja. Taistelulta ei vältytä, ja jännitystä piisaa. Saarella tapahtuu myös kummia, selittämättömiä asioita, joiden taustat paljastuvat vasta aivan lopussa.
Kirjassa on myös yhteys Sukelluslaivalla Maailman Ympäri -teokseen, mikä on Vernelle aika harvinaista "metailua".
Ihan mainio kirja, joskin nykyaikana paikoin hieman rasistiselta kalskahtava ja joltisenkin asenteellinen. Seikkailun ystävälle kuitenkin melko ohittamaton pläjäys. Kolme apinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti