torstai 26. syyskuuta 2019

Carl Hiaasen: Pintaviiltoja

Hiaasen on kirjoittanut useamman kappaleen tällaisia kevyitä jännäri-/toimintakirjoja, joissa on humoristinen ote ja samaan aikaan ekologisia teemoja. Tällä(kin) kertaa pyöritään Floridassa, jossa toistaitoinen plastiikkakirurgi on surmannut potilaansa silkkaa epäpätevyyttään. Peräänsä hän saa paitsi poliisit ja reportterit, myös yhden miehen armeijan, entisen poliisin ja nykyisen alastomana viihtyvän ekohipin tappajan. Mies on kova mutta oikeudenmukainen. Hohhoijaa.

Tarinaan kuuluu tietysti kauniita mutta älykkäitä naisia, isoja rintoja ja tooooosi paha pahis. Mitään oikeasti originellia Hiaasenin kirjoihin ei ole vahingossakaan eksynyt, mutta juttu kyllä kulkee mainiosti. Kevyttä kesälukemista siis. Rosvot on urpoja, sankari on häikäisevän platinanhohtoinen hyvyydessään ja lopussa tietenkin käy hyvin. Välissä ammutaan, räjäytellään, silvotaan puuhakkurilla ja kohelletaan veneellä. Ja tietenkin harrastetaan seksiä.

Ei tästä oikein mitään muuta voi sanoa. Menee ajanvietteenä ihan kivasti, mutta aivosoluja ei kyllä juurikaan saa kutiteltua tämän opuksen parissa. Kolme krokotiilia.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Stanislaw Lem: Futurologinen Kongressi

Futurologinen Kongressi lienee jonkinlainen tutkielma tai ajatusleikki todellisuuden luonteesta; mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, hallusinaatiota tai silkkaa unta? Miten voi tietää olevansa oikeassa todellisuudessa eikä jossain kummallisessa kuvitelmassa?

Kirja on kirjoitettu aika sekavasti, mutta niin on sen tarinakin. Koko ajan tuntuu, että vakavahkosti kirjoitetut kohdat lipsuvat kohti täydellistä sekopäisyyttä, ja kun siitä päästään eteenpäin paljastuukin vain seuraava kummallinen epätodellinen käänne. Lopulta missään ei oikeastaan ole mitään järkeä, eikä loppuratkaisustakaan voi päätellä mikä oikeastaan oli totta ja mikä ei.

Erikoista juttua, mutta ihan kiinnostavaa luettavaa. Kolme nappia naamariin ja menoksi!

maanantai 9. syyskuuta 2019

John Steinbeck: Ystävyyden Talo

Ystävyyden Talo kertoo omistamisen taakasta, siitä, miten omaisuudesta tulee ankkuri vapauden vesille. Tarina on tyyliltään tuttua Steinbeckiä, veijaritarina jossa ryypätään, varastetaan (mutta kiltisti) ja tapellaan enemmän kuin lääkäri määrää - silti taustalla vaikuttaa suunnaton lempeys hahmoja ja kaikkia sivuosanesittäjiä kohtaan.

Danny perii kaksi taloa ja nousee näin yhteiskunnan asteikolla hanttapulista talonomistajaksi, peräti vuokraisännäksi asti. Vuokratalosta on kuitenkin pelkkää riesaa, samoin kuin vuokralaisista (jotka eivät tietenkään koskan maksa vuokraa), ja Danny ahdistuu.

Ahdistukseen etsitään joukolla apua. Viini virtaa, laulu raikaa ja mitä moninaisemmat kohellukset seuraavat toinen toistaan. Silti, maallisen omaisuuden ikeestä ei pääse irti kuin yhdellä tavalla. Ja niinhän siinä tietenkin lopulta käy.

Hauskaa luettavaa, vaikkei omasta mielestäni ehkä ihan Steinbeckin parasta jälkeä. Itse pidän enemmän Hyvien Ihmisten Juhlasta; vaikka kyseessä on samassa ympäristössä tapahtuva koheltaminen jonka suorittavat pitkälti samat hahmot, on sen tarina jotenkin monitahoisempi, hilpeämpi ja samalla syvällisempi. Ei tämäkään missään tapauksessa huono kirja ole! Kauniisti kirjoitettu, täynnä teräviä havaintoja elämästä ja ihmisistä.

Neljä gallonaa viiniä! Kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirja.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Philip K. Dick: Jumalan Pojan Paluu

Taas meni jotenkin ohi, vaikka muistan vuosia sitten lukeneeni tämän kirjan ja pitäneeni siitä. Liekö vanhemmiten aivojen vastaanottokyky jotenkin heikentynyt vai mitä...

No, eniveis, taattua Dickiä kuitenkin: maasta paetaan siirtokuntaplaneetoille elämään rauhassa, puuhastelemaan ties mitä. Päähenkilö Herb Asher kuitenkin onnettomuudekseen tai mitälie, sattuu samalle planeetalle kuin jumala Jah, joka haluaa palata maan päälle. Scifi, avaruusjutut ja jumaluudet lyövät tässä sopassa kättä ja taittavat peistä, ja Herb Asher poloinen on oman elämänsä heittopussi suurempien voimien vietävänä.

Tarinaa on aika vaikea seurata. Tuntuu, että koko ajan tapahtui jotain pientä ja merkityksetöntä joka kuitenkin tarkoittaa jotain. Mikään ei taaskaan ole miltä näyttää, ja... hohhoijaa. Ehkä olen vain vähän väsynyt tällaiseen erikoisuuksilla leikkimiseen.

Kaksi kummallista planeettaa.