Toinen Säätiö on Asimovin Säätiö-trilogian kolmas osa. Tällä kertaa jahdataan entistä päättäväisemmin salaperäistä toista säätiötä, jonka olemassaolo alkaa näyttää jo melko varmalta. Kukaan ei vain tiedä, missä se lymyilee. Tai mikä sen tarkoitus oikeastaan on.
Säätiö-trilogia on tieteiskirjallisuuden perusteoksia. Asimov kirjoittaa hyvin ajattomasti tuhansien vuosien aikaskaalalla, eikä tartu teknologioihin tai muuhunkaan maalliseen, joten kirjat ovat kestäneet hyvin aikaa. Sen sijaan trilogiasta itsestään ainakin omasta mielestäni ensimmäinen osa on varsin vahva, mutta nämä muut osat ovat hieman... tarpeettomia, jopa. Kirja on täynnä jahkailevaa pohdintaa ja muka-jännittäviä käänteitä, mutta henkilöhahmot ovat niin pökkelöitä ja itseään täynnä, ettei niihin voi mitenkään samaistua. Päinvastoin, välillä toivoisi jonkun taittavan niskansa rappusissa ihan vaan ärsyttävyyden vähentämiseksi.
Mystinen toinen säätiö osoittautuu ensimmäisen, varsinaisen säätiön vastakohdaksi monella tavoin. Ensimmäinen säätiö pohjaa avoimeen tieteen varjelemiseen ja edistämiseen, kun taas toinen säätiö on kehittänyt mielenhallintaan liittyviä tekniikoitaan salassa, salaten paitsi olemassaolonsa myös tarkoituksensa.
Lopussa toki saadaan paljonkin kaikenlaisia selityksiä. Vaikka tykkäänkin scifistä ja Asimovin kirjoista tosi paljon, en silti ihan hirveästi tälle teokselle lämmennyt. Ei huono, muttei hyväkään. Jotenkin... yhdentekevä, kenties?
Kolme avaruusalusta. Lue jos diggailet Asimovista, muuten ei ehkä kannata vaivautua.
maanantai 29. heinäkuuta 2019
torstai 25. heinäkuuta 2019
William Gibson: Kreivi Nolla
Kreivi Nolla on ehkä itselleni rakkain Gibsonin teoksista. Sen tarinassa yhdistyy kova toiminta, korkealentoinen tieteiskirjallisuus ja melko liikuttava antisankari tavalla, joka tuntuu paitsi luontevalta myös varsin sujuvalta tarinankerronnan kannalta.
Kirjan tyyli on tuttua Gibsonia: joukko aluksi toisistaan irrallisia tarinoita lähenee kirjan edetessä toisiaan, kunnes eri tarinat kohtaavat ja muodostavat kokonaisuuden joka on - taas Gibsonille tyypillisesti - sekoitus oikeaa ja virtuaalista todellisuutta, tekoälyä, eettistä pohdintaa ja lopulta avoimeksi jääviä langanpäitä.
Tarina alkaa, kun suuryhtiön huippututkija haluaa vaihtaa yhtiötä. Yhtiöt suhtautuvat työntekijöihinsä omaisuutena, ja mieluummin tuhoavat - surmaavat - nämä kuin päästävät käsistään. Tutkijan avuksi värvätään hyvin salaisia kanavia pitkin Turner, joka on erikoistunut loikkauksien mahdollistamiseen. Loikkaus käynnistetään lähes sotilaallisena operaationa, joka lopulta menee pieleen. Tai... ehkei sittenkään. Tutkijan sijaan pelastuukin joku muu, jonka kanssa tarina jatkuu.
Samaan aikaan yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, lääketieteellisesti elossa pidetty Virek joka ei kykene liikkumaan todellisessa maailmassa lainkaan, palkkaa uransa aallonpohjalla rypevän taideasiantuntijan etsimään salaperäisten laatikoiden tekijän. Laatikot ovat pieniä taideteoksia joita putkahtelee markkinoille toisinaan, mutta kukaan ei tunnu tietävän kuka niitä tekee, ja miksi.
Bobby, jonka taiteilijanimi on Kreivi Nolla, on täysi uuno. Hän sekaantuu tietämättään kumpaankin tarinaan, ja pariin muuhunkin, ja on lopulta kaiken polttopisteessä. Jahdattu ja jahtaaja, avain ja hämmentäjä, tietämättä juurikaan mitä tekee tai miksi.
Tätä kaikkea voisi kuvitella varsin sekavaksi keitokseksi, mutta Gibson on kyllä perhanan taitava tarinankertoja. Homma rokkaa eteenpäin sujuvasti, lukeminen on helppoa - no, jollain tavalla määriteltynä, vaikka hahmoja ja kuvitteelliseen tulevaisuuteen liittyvää terminologiaa ja slangia onkin aika reippaasti.
Yhtään tieteiskirjallisuuden suuntaan vilkaisseellekin ehdottomasti suositeltavaa luettavaa; tyylilajinsa perusteoksia. Viisi ninjaa.
Kirjan tyyli on tuttua Gibsonia: joukko aluksi toisistaan irrallisia tarinoita lähenee kirjan edetessä toisiaan, kunnes eri tarinat kohtaavat ja muodostavat kokonaisuuden joka on - taas Gibsonille tyypillisesti - sekoitus oikeaa ja virtuaalista todellisuutta, tekoälyä, eettistä pohdintaa ja lopulta avoimeksi jääviä langanpäitä.
Tarina alkaa, kun suuryhtiön huippututkija haluaa vaihtaa yhtiötä. Yhtiöt suhtautuvat työntekijöihinsä omaisuutena, ja mieluummin tuhoavat - surmaavat - nämä kuin päästävät käsistään. Tutkijan avuksi värvätään hyvin salaisia kanavia pitkin Turner, joka on erikoistunut loikkauksien mahdollistamiseen. Loikkaus käynnistetään lähes sotilaallisena operaationa, joka lopulta menee pieleen. Tai... ehkei sittenkään. Tutkijan sijaan pelastuukin joku muu, jonka kanssa tarina jatkuu.
Samaan aikaan yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, lääketieteellisesti elossa pidetty Virek joka ei kykene liikkumaan todellisessa maailmassa lainkaan, palkkaa uransa aallonpohjalla rypevän taideasiantuntijan etsimään salaperäisten laatikoiden tekijän. Laatikot ovat pieniä taideteoksia joita putkahtelee markkinoille toisinaan, mutta kukaan ei tunnu tietävän kuka niitä tekee, ja miksi.
Bobby, jonka taiteilijanimi on Kreivi Nolla, on täysi uuno. Hän sekaantuu tietämättään kumpaankin tarinaan, ja pariin muuhunkin, ja on lopulta kaiken polttopisteessä. Jahdattu ja jahtaaja, avain ja hämmentäjä, tietämättä juurikaan mitä tekee tai miksi.
Tätä kaikkea voisi kuvitella varsin sekavaksi keitokseksi, mutta Gibson on kyllä perhanan taitava tarinankertoja. Homma rokkaa eteenpäin sujuvasti, lukeminen on helppoa - no, jollain tavalla määriteltynä, vaikka hahmoja ja kuvitteelliseen tulevaisuuteen liittyvää terminologiaa ja slangia onkin aika reippaasti.
Yhtään tieteiskirjallisuuden suuntaan vilkaisseellekin ehdottomasti suositeltavaa luettavaa; tyylilajinsa perusteoksia. Viisi ninjaa.
lauantai 20. heinäkuuta 2019
Donald Westlake: Kukaan Ei Ole Täydellinen
Dortmunder ja kaverukset vauhdissa jälleen! Hymy nousee kasvoille heti, kun tämän kirjan ottaa käteensä, niin taattua menoa on tiedossa. Tällä kertaa tehdäänkin tilauskeikkaa. Yli varojensa elänyt rikas (no ex-rikas ainakin) mies tilaa mittatilaus-varkauden omaan kotiinsa, josta on tarkoitus varastaa vakuutuspetoksen vuoksi erittäin arvokas maalaus.
...ja kaikki menee taas, ei pelkästään pieleen vaan aivan totaalisen, täydellisen sekoiluksi. Maalaus kyllä varastetaan, mutta sitten... no hitsi, ei tästä voi kertoa paljoakaan paljastamatta juonta liikaa. Meno on kovaa, vauhtia riittää ja kerronta on erittäin sujuvaa. Tätä kirjaa on yksinkertaisesti hauska lukea.
Älä siis vätystele vaan hoida tämä kirja käteesi mahdollisimman pian. Viisi skottia (tiedät kun olet lukenut)!
...ja kaikki menee taas, ei pelkästään pieleen vaan aivan totaalisen, täydellisen sekoiluksi. Maalaus kyllä varastetaan, mutta sitten... no hitsi, ei tästä voi kertoa paljoakaan paljastamatta juonta liikaa. Meno on kovaa, vauhtia riittää ja kerronta on erittäin sujuvaa. Tätä kirjaa on yksinkertaisesti hauska lukea.
Älä siis vätystele vaan hoida tämä kirja käteesi mahdollisimman pian. Viisi skottia (tiedät kun olet lukenut)!
maanantai 15. heinäkuuta 2019
William Gibson: Idoru
Gibson pohtii tässä kirjassa oikean ja virtuaalisen todellisuuden välistä suhdetta, ja rajaa. Idoru kertoo maailmasta, jossa julkisuus vain julkisuuden vuoksi on oma ammattinsa (kuulostaapa tutulta näin vuonna 2019) ja jossa virtuaaliset henkilöt sekoittuvat todellisiin niin tiukasti, ettei näitä erota toisistaan.
Mitä tapahtuu, kun oikea, fyysisen maailman henkilö rakastuu virtuaaliseen hahmoon ja haluaa tämän kanssa naimisiin? Jos virtuaalihenkilön tekoäly on riittävän pitkälle edistynyt, niin pitkälle ettei tämän käytöstä ja toimintaa voi erottaa oikeiden ihmisten toiminnasta, onko silloin kyseessä oikea ihminen?
Kirja on taattua Gibsonia, mutta jotenkin itselleni tämä jäi hieman vaisuksi. Ehkä luin kirjan väärässä mielentilassa. Menoa ja henkilöitä riittää, on taas suuryhtiöitä jotka pääsääntöisesti ovat pahoja, tyhmiä pikkunilkkejä ja vastentahtoinen sankari - kovasti kaavamaista, vaikka toki kaava sinänsä on Gibsonin omaa keksintöä joten mikäpä siinä.
Tiukkaa settiä silti, kannattaa tutustua. Neljä avataria.
Mitä tapahtuu, kun oikea, fyysisen maailman henkilö rakastuu virtuaaliseen hahmoon ja haluaa tämän kanssa naimisiin? Jos virtuaalihenkilön tekoäly on riittävän pitkälle edistynyt, niin pitkälle ettei tämän käytöstä ja toimintaa voi erottaa oikeiden ihmisten toiminnasta, onko silloin kyseessä oikea ihminen?
Kirja on taattua Gibsonia, mutta jotenkin itselleni tämä jäi hieman vaisuksi. Ehkä luin kirjan väärässä mielentilassa. Menoa ja henkilöitä riittää, on taas suuryhtiöitä jotka pääsääntöisesti ovat pahoja, tyhmiä pikkunilkkejä ja vastentahtoinen sankari - kovasti kaavamaista, vaikka toki kaava sinänsä on Gibsonin omaa keksintöä joten mikäpä siinä.
Tiukkaa settiä silti, kannattaa tutustua. Neljä avataria.
lauantai 6. heinäkuuta 2019
Alastair Reynolds: Varjokapteeni
Varjokapteeni on jatkumoa Reynoldsin aiemmalle kirjalle Kostaja. Varjokapteenin voi periaatteessa lukea omana teoksenaankin, mutta henkilöt ja tapahtumat jatkuvat melko suoraan Kostajasta, joten on suositeltavaa lukea molemmat kirjat ja mieluusti oikeassa järjestyksessä.
Kostaja oli jossain määrin poikkeava teos Reynoldsin "vakavan" scifin seassa; enemmän seikkailuhenkinen, jotenkin ikään kuin uudelle, nuoremmalle polvelle hieman tarkoituksellisesti suunnattu teos. Varjokapteenissa on samanlainen tunne, mutta ehkei ihan niin päällekäyvän selkeänä - siinä on sopivasti myös Reynoldsin tiukemman scifin piirteitä, ehkä jonkinlaisena myönnytyksenä tai jopa laskelmointina, ettei tarina menisi aivan hömpän puolelle.
Kirja on varsin mainio, helppoa luettavaa ja tapahtumia ja meininkiä riittää. Seikkailua, taistelua, sopivassa määrin uskottavaa avaruus-fysiikkaa ja ihmeellisiä keksintöjä, sekä hyvinkin syvällisesti kuvattuja henkilöhahmoja kaikkine ristiriitoineen ja ongelmineen. Silti... jotenkin kirjasta jää itselleni laskelmoiva tunne. En myöskään pidä hirveästi puolipakollisista toiminta- ja seikkailukohtauksista, ne ovat mielestäni tarpeettomia tämänkaltaisessa teoksessa - mutta se on tietenkin makuasia. Jollekin toiselle juuri nuo kohtaukset voivat hyvinkin olla kirjan parasta antia.
Tarinassa jatketaan Nessin sisarusten matkaa; Bosa Sennen on kukistettu, ja sisarukset ovat ottaneet tämän aluksen haltuunsa. Bosan henki kuitenkin kummittelee, hiipien sisarusten mieliin koko ajan syvemmälle. Sisarusten toimintaa leimaa epäilys näiden liukumisesta pikkuhiljaa pimeälle puolelle, ja ilmassa on väkisinkin kysymys, syntyykö näin uusi Bosa Sennen terrorisoimaan avaruuden ääriä?
Aivan siihen asti ei vielä päästä, vaikka kirjan loppuratkaisu onkin huimaava - yllätys pysyy aivan loppuun saakka hyvin kätkettynä, ja se onkin lopulta parasta Reynoldsia: tapahtumien mittakaavan räjähtäminen käsiin, syyt ja seuraukset, väistämättömyyden tunne.
Reynolds on edelleen suosikkejani, mutta jotenkin koen vaikeaksi suhtautua tähän uuteen sarjaan. Kyseessä lienee enemmän oma ongelmani; sama kuin vanhan suosikkibändin uusi musiikillinen suunta, ainahan se on surkeaa ja huonoa - paitsi uudelle yleisölle. Suosittelen siis tätä kirjaa varauksetta kaikille scifidiggareille, niin uusille kuin vanhoille Reynoldsin faneille sekä myös teille onnettomille rääpäleille, jotka ette Reynoldsin maailmaan ole vielä astuneet.
Neljä kviniä. Tiedät kyllä sitten...
Kostaja oli jossain määrin poikkeava teos Reynoldsin "vakavan" scifin seassa; enemmän seikkailuhenkinen, jotenkin ikään kuin uudelle, nuoremmalle polvelle hieman tarkoituksellisesti suunnattu teos. Varjokapteenissa on samanlainen tunne, mutta ehkei ihan niin päällekäyvän selkeänä - siinä on sopivasti myös Reynoldsin tiukemman scifin piirteitä, ehkä jonkinlaisena myönnytyksenä tai jopa laskelmointina, ettei tarina menisi aivan hömpän puolelle.
Kirja on varsin mainio, helppoa luettavaa ja tapahtumia ja meininkiä riittää. Seikkailua, taistelua, sopivassa määrin uskottavaa avaruus-fysiikkaa ja ihmeellisiä keksintöjä, sekä hyvinkin syvällisesti kuvattuja henkilöhahmoja kaikkine ristiriitoineen ja ongelmineen. Silti... jotenkin kirjasta jää itselleni laskelmoiva tunne. En myöskään pidä hirveästi puolipakollisista toiminta- ja seikkailukohtauksista, ne ovat mielestäni tarpeettomia tämänkaltaisessa teoksessa - mutta se on tietenkin makuasia. Jollekin toiselle juuri nuo kohtaukset voivat hyvinkin olla kirjan parasta antia.
Tarinassa jatketaan Nessin sisarusten matkaa; Bosa Sennen on kukistettu, ja sisarukset ovat ottaneet tämän aluksen haltuunsa. Bosan henki kuitenkin kummittelee, hiipien sisarusten mieliin koko ajan syvemmälle. Sisarusten toimintaa leimaa epäilys näiden liukumisesta pikkuhiljaa pimeälle puolelle, ja ilmassa on väkisinkin kysymys, syntyykö näin uusi Bosa Sennen terrorisoimaan avaruuden ääriä?
Aivan siihen asti ei vielä päästä, vaikka kirjan loppuratkaisu onkin huimaava - yllätys pysyy aivan loppuun saakka hyvin kätkettynä, ja se onkin lopulta parasta Reynoldsia: tapahtumien mittakaavan räjähtäminen käsiin, syyt ja seuraukset, väistämättömyyden tunne.
Reynolds on edelleen suosikkejani, mutta jotenkin koen vaikeaksi suhtautua tähän uuteen sarjaan. Kyseessä lienee enemmän oma ongelmani; sama kuin vanhan suosikkibändin uusi musiikillinen suunta, ainahan se on surkeaa ja huonoa - paitsi uudelle yleisölle. Suosittelen siis tätä kirjaa varauksetta kaikille scifidiggareille, niin uusille kuin vanhoille Reynoldsin faneille sekä myös teille onnettomille rääpäleille, jotka ette Reynoldsin maailmaan ole vielä astuneet.
Neljä kviniä. Tiedät kyllä sitten...
maanantai 1. heinäkuuta 2019
Douglas Adams: Linnunradan Käsikirja Liftareille
Nyt ollaan klassikon äärellä! Jos olet yhtään piirua scifiin päin kallellaan etkä ole tätä kirjaa vielä lukenut, niin tässä toimintaohje: pois tietokoneelta/kännykältä heti, nyt -> seuraavaksi kirjastoon tai jonkun kaverin kirjahyllylle - muista pyyhe! -> lue tämä kirja -> tule paremmaksi ihmiseksi.
Adamsin kirja on aivan ratkiriemukas, hyväntahtoinen, oivaltava ja niin täydellisen kiva että ällötysmittari heilahtaisi punaiselle, ellei kirja olisi myös valtavan sympaattinen. Kyseessä on siis scifi-hassuttelu, jonkinmoinen parodia vakavahenkisestä tieteiskirjallisuudesta mutta myös täysin omanlaisensa, itsenäisenä teoksena toimiva seikkailu. Kieliä vain tuppaa olemaan poskessa melkoinen määrä.
Arthur Dent, kirjan päähahmo, havahtuu eräänä aamuna kun hänen kotitalonsa aiotaan jyrätä maan tasalle uuden ohitustien rakentamisen vuoksi. Ja ikään kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi yhdelle päivälle, Arthurin hyvä ystävä tulee paikalle ja kertoo maapallon tulevan tuhotuksi tuossa tuokiossa uuden intergalaktisen ohitustien tieltä.
Arthur päätyy liftaamaan vieraan lajin avaruusalukselle, ja siitä poskettoman, tolkuttoman monimutkaiselle seikkailulle halki ajan ja paikan. Mukana on mm. Vogonit, joiden runous on niin hirveää että se saa graniitin itkemään, ja Zaphod, kaksipäinen, varasteleva linnunradan presidentti, sekä tietenkin paranoidi androidi Marvin. Ja avaruusalus, jonka moottorina toimii ääretön epätodennäköisyys.
Kirjan tarina on täyttä ilotulitusta. Joka sivulla mennään uuteen päätähuimaavaan suuntaan sellaisella vauhdilla, että lukemista on mahdoton lopettaa mihinkään suvantokohtaan, koska sellaisia yksinkertaisesti ei ole. Kaikki kääntyy päälaelleen eikä missään ole järjen hiventäkään. Silti tarina jotenkin oudosti pysyy kasassa. Huumori on myös melko brittiläisen kuivakkaa, ainakin omasta mielestäni varsin toimivaa.
Täydet viisi pangalaktista kurlauspommia. Lue tämä kirja tai... lue tämä kirja. Muita vaihtoehtoja ei ole.
Adamsin kirja on aivan ratkiriemukas, hyväntahtoinen, oivaltava ja niin täydellisen kiva että ällötysmittari heilahtaisi punaiselle, ellei kirja olisi myös valtavan sympaattinen. Kyseessä on siis scifi-hassuttelu, jonkinmoinen parodia vakavahenkisestä tieteiskirjallisuudesta mutta myös täysin omanlaisensa, itsenäisenä teoksena toimiva seikkailu. Kieliä vain tuppaa olemaan poskessa melkoinen määrä.
Arthur Dent, kirjan päähahmo, havahtuu eräänä aamuna kun hänen kotitalonsa aiotaan jyrätä maan tasalle uuden ohitustien rakentamisen vuoksi. Ja ikään kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi yhdelle päivälle, Arthurin hyvä ystävä tulee paikalle ja kertoo maapallon tulevan tuhotuksi tuossa tuokiossa uuden intergalaktisen ohitustien tieltä.
Arthur päätyy liftaamaan vieraan lajin avaruusalukselle, ja siitä poskettoman, tolkuttoman monimutkaiselle seikkailulle halki ajan ja paikan. Mukana on mm. Vogonit, joiden runous on niin hirveää että se saa graniitin itkemään, ja Zaphod, kaksipäinen, varasteleva linnunradan presidentti, sekä tietenkin paranoidi androidi Marvin. Ja avaruusalus, jonka moottorina toimii ääretön epätodennäköisyys.
Kirjan tarina on täyttä ilotulitusta. Joka sivulla mennään uuteen päätähuimaavaan suuntaan sellaisella vauhdilla, että lukemista on mahdoton lopettaa mihinkään suvantokohtaan, koska sellaisia yksinkertaisesti ei ole. Kaikki kääntyy päälaelleen eikä missään ole järjen hiventäkään. Silti tarina jotenkin oudosti pysyy kasassa. Huumori on myös melko brittiläisen kuivakkaa, ainakin omasta mielestäni varsin toimivaa.
Täydet viisi pangalaktista kurlauspommia. Lue tämä kirja tai... lue tämä kirja. Muita vaihtoehtoja ei ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)