Yliaika on lätkäisty Scifi-hyllyyn, vaikkei ehkä olekaan ihan perinteistä tieteiskirjallisuutta. Kirja kertoo Annastiina Kankaanrinnasta, poliitikosta joka on lanseerannut Lex 75 -lain. Lain perusteella ihmisen täyttäessä 75 vuotta, tämän kansalaisuus päättyy. Ei siis enää eläkettä, terveyspalveluita tai muutakaan osallisuutta yhteiskuntaan. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: voi jatkaa elämäänsä sukulaisten kustannuksella, jos sellaisia sattuu olemaan - tai tehdä vapaaehtoisen itsemurhan. Voi myös ryhtyä "metsämummoksi", paeta ja yrittää sinnitellä yhteiskunnan ulkopuolella.
Nyt on Annastiinan vuoro. Hän on tehnyt omasta lopustaan mediatapahtumaa jo pitkään, mutta viime hetkellä huomaakin haluavansa elää. Annastiina lähtee karkumatkalle.
Tarina on aika raaka. Lähtökohtana on nykyisinkin tuttu kaiken mittaaminen rahassa ja terveydenhuollon resurssipula. Excelillä mitattuna ihminen on työuransa jälkeen pelkkä kuluerä yhteiskunnalle, ja terveydenhuollon kustannusten jatkuvasti paisuessa ei tällainen Lex 75 tunnu ollenkaan niin mahdottomalta kuin sen toivoisi tuntuvan. Pelottava mahdollisuus.
Kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Yhteiskunnan tasoon ei juurikaan puututa, sen saa pohtia itse. Keskipisteessä on ihminen, eletty elämä ja elämän - ihmisen - arvo. Annastiina huomaa lopulta elämän arvon ja yrittää pitää siitä kiinni, kynsin ja hampain. Hyvää kontrastia ja jopa ristiriitaa tuo Annastiinan rooli alkuperäisen lain säätäjänä.
Itseäni ahdistaa nykyajassa tavattomasti kaiken mittaaminen rahassa tai muuten numeroin. Kaipaan enemmän oikeita arvoja; sitä, että ihmisen ei tarvitsisi todistaa numeroin olevansa tuottava yksilö. Että jokaisessa hyvässäkin ajatuksessa ei aina lopulta päädyttäisi kysymään "paljonko se maksaa". Tämä kirja on ainakin minulle erittäin pelottava, ehkä juuri siksi että koen kirjan lähtötilanteen olevan hyvin tarkka kuvaus nykyhetkestä, ja kirjassa elettävän tulevaisuuden olevan varsin loogisen.
Toivottavasti ihmisyys kuitenkin voittaa. Neljä metsämummoa.