perjantai 18. helmikuuta 2022

Clive Cussler: Havannan Myrsky

Olin tätä kirjaa lukiessani aivan varma, että olen lukenut tämän jo - mutta eipä ei, ei löytynyt omista muistiinpanoista. Kirja on vaan niin kertakaikkisen moneen kertaan käytetyistä palasista kokoon kursittu, ettei sitä meinaa tunnistaa uudeksi teokseksi.

Sankarit Pitt, Pitt ja Pitt (isä, poika ja tytär) seikkailevat tällä kertaa Karibialla. Merestä löytyy kuolleita alueita, joku tekee tuhmuuksia. Sitähän lähdetään selvittämään, ja taas kerran taustalla on ilkeitä roistoja ja kamalia juonia.

Cusslerin kirjoissa toistuu yhtenä teemana kiperistä paikoista pelastumisen maailmanennätyksen tavoittelu. Nytkin erilaisiin pinteisiin joudutaan joka toisella sivulla, ja pelastus on aina täpärä. Roistot ovat myös poikkeuksetta täysiä uunoja ja muutenkin surkeita, joten kortit on kyllä aika pitkälti Pittin suvun puolella - mikä toki ei ole näitä kirjoja lueskellessa mikään yllätys.

Eli, täysin yllätyksetöntä meininkiä, mutta sinänsä omassa sarjassaan ihan menevää hommaa, sujuvasti kulkeva tarina. Sopivasti hömppää. Lomalukemiseksi ihan jees.

Kolme kilpikonnaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti