Aamos Honka: Punainen Verkko

Aamos Honka (salanimi) on kirjan lievetekstin mukaan oikeasti tiedustelualalla työskentelevä henkilö, ja ehkä se jotenkin näkyy tässä kirjassa. Meno on aika... no, tiedustelupavelumaista, jos se nyt on edes sana.

Punainen Verkko voisi aivan hyvin olla myös Ilkka Remeksen kirja. Tarina ja toiminta on samaan tyyliin putkimaista, henkilöt yksiuloitteisia pökkelöitä, jokaisella on vain yksi luonteenpiirre joka on jollain tavalla, jossain vaiheessa tarinalle merkityksellinen. 

Sen sijaan kirjan tapahtumat ovat melko kiinnostavasti kynäiltyjä, erityisesti tässä hetkessä maailman aikaa. Tekoälyn avulla tehdyt feikkivideot ovat hyvin paljon tätä päivää ihan todellisuudessakin, samoin erilaiset mustamaalauskampanjat, maalittaminen ja muut ikävät ilmiöt. 

Kuka muuten muistaa, kun internet alkoi tulla arkipäivään? Sitä hehkutettiin silloin demokratian edistäjänä; seuraisi tietenkin vain pelkkää hyvää kaikille, kun jokaisella olisi kaikki maailman tieto käytettävissään. No, ihan niin ei homma mennyt, ei oikeastaan sinne päinkään. Jossain määrin kylmäävänä voisi pitää tämän hetken tekoälyhuumaa, jota tungetaan joka tuutista hyvin samanlaisin, pelkästään positiivisin ja maailmaa parantavin argumentein. Jos olisi skeptisyyteen taipuvainen, voisi ennen lopullista vuorille pakenemista päästää pienen ironisen hymähdyksen...

Mutta joo, takaisin kirjaan. Kirjassa siis joku (pahat) hyökkää demokraattisia valtioita (hyvät) vastaan niin netissä kuin ilmeisesti vähän ihan oikeassakin maailmassa. Suomalainen tiedusteluyhteisö sekaantuu tapahtumien kulkuun, kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lopulta vähän piipahdetaan pahisten mailla murhastelemassa, ja sitten kaikki onkin taas hyvin.

Honka kirjoittaa ihan menevästi, mutta tyyli on tosiaan varsin suoraviivaista kerrontaa. Mitään kirjallisia elämyksiä tästä teoksesta ei löydy, mutta eipä tuo menoa haitanne. Ihan kelvollista jännäriä, paljon huonompiakin on julkaistu.

Lajissaan kelpo pläjäys, ajankohtaisuuden varjolla neljä väärennettyä viestiä.

Arturo Pérez-Reverte: Kapteeni Alatriste

Kapteeni Alatriste on aika perinteinen veijaritarina, joskin aika vaatimattomalla veijariuden määrällä, eikä tarinakaan päätä huimaa.

Kapteeni Alatriste, joka ei oikeastaan ole kapteeni vaan kyseessä on ainoastaan lempinimi, seikkailee 1600-luvun lopun Espanjassa. Kapteeni on ollut sotilas, ja sittemmin siirtynyt yksityisille markkinoille, joilla hän ja hänen miekkansa ovat kenen tahansa ostettavissa.

Kirjassa Kapteeni ottaa vastaan toimeksiannon ja muuttaa mieltään kesken tapahtumien. Tästäkös tietenkin soppa syntyy, ja arvoisan Kapteenin henkiriepu on löyhässä. Tarinaa kertoo Kapteenin aseenkantaja, nuori poika joka havainnoi ja raportoi tapahtumia varsin poukkoilevasti.

Kasassa on ihan kivat ainekset kohtuullisen viihdyttävään tarinaan, mutta kirja on kyllä aika ohukaisesti kirjoitettu. Suurimassa roolissa tuntuu olevan nimien luetteleminen, kuka on kenenkin kummin kaiman serkku, vailla minkäänlaista liitosta itse tarinaan. Kirjassa on myös kuvitteellisen runoilijan värssyjä jonkin verran. Sen sijaan itse tarina on todella mitätön, käytännössä hädin tuskin novellin aineistoksi riittävä, ja sekin vähä on kerrottu kuin vasemmalla kädellä huitaisten, vailla kummempaa tyyliä tai kiinnostavuutta.

Melko heikko esitys. Kyseessä on ilmeisesti kirjasarjan ensimmäinen teos, mutta ainakaan itselleni ei tullut lainkaan sellainen olo, että kiinnostaisi yhtään palata jatko-osien pariin. Kaksi miekanpistoa.

Christian Rönnbacka: Mennyt Mies

Porvoon poliisista päivää! Taas läppä lentää ja rosvoa pistetään kuriin, kun Hautalehto ja muut huuliveikot metsästävät olematonta ruumista.

Porvoon suunnalta löytyy mökki jonka postilaatikkoa ei ole tyhjennetty aikoihin. Omistajaan ei saada yhteyttä. Poliisi epäilee filunkipeliä, mutta ilman ruumista on vaikea todeta asiassa rikosta. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin tapahtua, ja tuleehan niitä ruumiitakin lopulta.

Samaan aikaan Porvoon ja Sipoon seudun mökeissä tapahtuu sarja murtoja, joiden erikoispiirteenä mökeistä ei varasteta mitään. Murtojäljet ovat kiistattomat ja esineitä on siirrelty, mutta kaikki on tallessa, tiskitkin tiskattu. Mitähän nyt taas.

Ja miten tarinaan liittyy parvekkeeltaan heitetty venäläinen oligarkki?

Tällä kertaa Hautalehdon ja kumppanien meno on hieman vähemmän väkinäistä kökkövitsi-maratonia, vaikka toki sellaistakin sekaan mahtuu. Hetkittäin kirjan tunnelma on jopa hieman Harjunpään tyylinen, kun vihjeiden selvittämiseksi tehdään ihan oikeaa poliisityötä. Lopulta kaikki kiertyy, yllätys yllätys, rahan ympärille.

Paremman pään Hautalehto-kirjoja mielestäni, vähemmän hölynpölyä vaikka pääosan Antin romanssi onkin melko tarpeeton elementti muuten jännitykseen ja toimintaan keskittyvässä tarinassa. Kolme mökkiä, kyllähän tämä kulkee.

Ilkka Remes: Kotkanpesä

Kotkanpesä kertoo vaihtoehtoisesta todellisuudesta jossa Saksa voitti toisen maailmansodan. Ei ehkä kaikkein omaperäisin idea - taaskaan.

Samaa ideaa on palloteltu ennenkin, ehkä tunnetuin on Philip K. Dick:in kirja Man in the High Castle (josta on tehty myös varsin puuduttava tv-sarja). Ajatusleikit ovat sinänsä hauskoja, mutta mitään kovin kekseliästä tässä kirjassa ei kyllä ole. Tuntuu siltä, että Ilkka Remes kirjoittaa Ilkka Remeksen kirjoja, aina saman tuntuisia. Vähän kuin kokki jolla on useita eri reseptejä mutta aina samat mausteet.

Sinänsä kirja on ihan mukiinmenevää perusjännitystä. On vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pahat natsit ja näiden ilkeät juonet päihittävät tietenkin kirkasotsaiset suomalaiset. Meno on lähes täydellisen epäuskottavaa, ja erityisesti loppuratkaisu on suorastaan hölmö. Kirjan rytmitys on kuin suoraan toimintaelokuvan käsikirjoituksesta, ja henkilöt yhtä muovisia.

Kirjallisuuden einespitsaa - ja sehän myy! Kaksi ilkimystä - kolmannen olisi saanut vähän tiivistämällä, turhia rönsyjä ja muka jännittäviä käänteitä on nyt liikaa.