perjantai 28. tammikuuta 2022

Liu Cixin: Synkkä Metsä

Synkkä Metsä on Liu Cixin:in kirjasarjan toinen osa; en ole ensimmäistä lukenut, mutta hyvin tuntui juoni tässä selkiytyvän ilman sitäkin, ihan itsenäisenä kirjana.

Kirjassa seurataan ihmiskuntaa kahdensadan vuoden ajan. Vihamielinen sivilisaatio - Trisolaris - on hyökkäämässä ihmiskuntaa vastaan, ja matka tänne kestää nuo vuosisadat. Aikaa valmistautumiseen on, mutta toki kaikki on perhanan vaikeaa. 

Kirjassa pallotellaan muutakin kuin avaruusoopperaa. Pohditaan paljon ihmisten mielenliikkeitä ja suhtautumista tulevaan, niin kollektiivisesti kuin yksilöinä. Uskollisuus, petturuus ja juonittelu kuuluvat myös kuvioihin, ja välillä petollisuutta on niin monta kerrosta, että on vaikea pysyä kärryillä.

Kirjan kannessa on lainaus presidentti Barak Obamalta: "Villin kekseliäs ja todella mielenkiintoinen". Olen hitusen eri mieltä. Kirja on mielestäni aika sekava, se tuntuu poukkoilevan sosiologisesta ihmismielen analysoinnista perinteiseen avaruusseikkailuun, ja siitä yhteiskunnalliseen kannanottoon, varsin holtittomasti. Henkilöhahmot ovat myös erinomaisen kliseisiä, jopa raivostuttavassa määrin. 

Ja loppuratkaisu: sen voisi mielestäni laittaa tietosanakirjaan sanan "Tökerö" selitykseksi.

Jos olet kovan luokan scifi-fani, niin kaipa tämä kannattaa lukea. Mutta varaudu nukahtelemaan. Kolme juonenkäännettä.

tiistai 18. tammikuuta 2022

Alastair Reynolds: Luiden Hiljaisuus

Nessin sisarukset jatkavat seikkailujaan, ja kylläpä taas onkin aikamoiset seikkailut. Tällä kertaa lähdetään toimittamaan perille Kalisijaa, erästä vieraan lajin yksilöä, mutta matkasta tuleekin pian eloonjäämiskamppailu hyvin voimakkaan vihollisen kanssa.

Kostaja-sarja ei ole oma suosikkini Reynoldsin tuotannosta. Se on enemmänkin nuorison seikkailukirjan tuntuinen, toimintaan ja mahdottomista kiipelitilanteista selviytymisiin erikoistunut sarja, jossa ei ole Reynoldsin muun tuotannon maailmojasyleilevää mittakaavan - ajan ja paikan - tuntua. Sisarukset seikkailevat, etsivät aarteita, taistelevat... ja tietenkin selviävät aina voittajina jokaisesta tilanteesta.

Kerronta on Reynoldsille tuttuun tapaan melko sujuvaa ja vauhdikasta. Tähän kirjaan on kuitenkin tuotu vähän muusta tuotannosta tuttuja sävyjä: maailman tulevaisuus on taas kerran vaakalaudalla! Mystisten Kvinien arvoitus selviää viimeinkin, samoin salaisuus miehitysten ja romahdusten takaa. Salaisuuksien paljastamiseen liittyvät juonikuviot tuntuvat kuitenkin tässä kirjasarjassa olevan jotenkin väärässä paikassa, ne eivät ikään kuin kuulu muuten kepeähköön seikkailuun. Suurten mittakaavojen salaisuudet ja vaarat tuntuvat hieman väkinäiseltä, jotenkin... kuin Reynolds olisi yrittämällä yrittänyt keksiä tavan lopettaa Kostajan tarinan, mihin hän myös loppusanoissaan viittaa.

Ei ehkä parasta, muttei varsinaisesti huonokaan. Menee seikkailuna. Kolme kviniä.

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Clive Cussler / Dirk Cussler: Kelttien Valtakunta

Isä ja poika Cussler kirjoittavat näitä kirjoja yhdessä. Kirjoissa myös seikkailevat isä ja poika (Pitt), joka on varmaankin aika hupaisa juttu.

Kelttien Valtakunta on ties kuinka mones (25. - lunttasin) Cusslerin seikkailu. Kaava on tuttu: hurttia huumoria, syvänsinisiä silmiä, vahvoja ja älykkäitä sankareita sekä umpi-ilkeitä ja tyhmiä pahiksia. Lopussa hyvä voittaa - tämä vaan tiedoksi.

Tarina on tällä kertaa aika monipolvinen. Muinainen Egyptiläinen prinsessa, biologinen ase ja Loch Ness, kaikki samassa tarinassa - ja paljon muutakin.

Tarina on sinänsä ihan menevää jännitystä/toimintaa, joskin ehkä vähän jo puuduttavaa kun tietää, että oli kiipeli kuinka pirullinen tahansa, sankarit kuitenkin aina selviävät siitä. Olisi kurjaa olla tällaisen tarinan pahis, kun tietäisi heti alkumetreiltä häviävänsä, vaikka mitä tekisi.

Joskus, ihan vaan joskus, tulee mieleen, että mitäpä jos ne pahiksen ihan kerran vaan ampuisivat hyvikset kun saavat nämä kiinni, sen sijaan että sulkevat johonkin kammioon tai laitteeseen ja lähtevät pois, jolloin hyvikset saavat kaikessa rauhassa paeta. Toisaalta, näissäkin kirjoissa ammuskellaan ja muutoin tapetaan ihmisiä niin siekailematta, että sitäkin voisi vähän joskus vähentää. Tässäkin teoksessa kuolee ties kuinka monta ihmistä, eikä ketään tunnu kiinnostavan pätkän vertaa.

No, sellaista se. Ihan kelpo jännitys-huttua sunnuntain haaskaamiseen. Kolme perhananmoista kiipeliä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Ilkka Remes: Lohikäärmeen Isku

 Jep, sainpa minäkin joululahjaksi Ilkka Remeksen viimeisimmän tekeleen, ja tulipahan tuo luettua. Melko jonninjoutava tekele kylläkin. Väistämättä tulee ajatelleeksi, että hiukan jämerämpi kustannustoimittaja olisi Remekselle kyllä tarpeen, sen verran pitkää tuubaa on nyt saatu kansien väliin.

Tarina on ihan sitä ihteään. Pahat suurvallat - lähinnä kommunistit - kieroilevat, mutta onneksi suomalainen superpoliisi yhdessä amerikkalaisten hyvisten kanssa pistää kieroilut kuriin ja sillä hyvä. Kirkasotsainen hyveellisyys voittaa aina, eikö vaan?

Kirjassa on jopa Remeksen mittakaavassa poikkeuksellisen paljon henkilöhahmoja, eikä niistä taaskaan oikein yksikään nouse mitenkään kiinnostavaksi. Yhdentekevää sakkia joista osa kuolee ja ammutaan ja räjähtelee ja ties mitä, ilman sen kummempaa huomiota.

Myös juonensuuntia on monta. On koronavirusta, venäjän sisäpoliittista valtapeliä, kiinan ties mitä kieroilua ja hohhoijaa. Näistäkään mikään ei oikein muodostu minkään arvoiseksi, vaan kaikki jää kohelluksenomaisen toiminnan jalkoihin. Vieraiden maiden edustajia ammutaan ja räjäytellään täysin sumeilematta, mutta lopulta jää vain kysymys: mistä hitosta tässä kirjassa oikein on kysymys? Siihen en saanut vastausta.

Lue pois jos satuit saamaan lahjaksi. Rahaa en tähän itse käyttäisi. Yksi torpedo.