Johanna Holmström: Suden Lapset

Suden Lapset alkaa melko tavanomaisen jännärin tyyliin, mutta löytää sitten oman rytminsä ja onkin lopulta varsin mainio tekele.

Kuhmossa tapahtuu kummia. On mukavaa, että ollaan vähän poikkeavassa maisemassa, ei aina Helsingissä tai talvisessa lapissa, vaan ihan ympäri vuoden jossain pikkupaikkakunnalla, jossa ei oletettavasti paljoa tapahdu.

Paitsi että tapahtuupa. Pieni poika pölähtää pariskunnan elämään. Poika ei puhu mitään, mutta on hyvin ilmeistä että jotain kamalaa on tapahtunut. Samoihin aikoihin paikallinen hippikommuuni aiheuttaa kyräilyä, jotain outoahan siinä pitää olla jos ihmiset elävät sovussa keskenään, omissa oloissaan.

Dekkarimaisesti salaisuutta selvittelevät poliisit, ja ruumiitakin tulee ihan kiitettävästi. Kerronta on kuitenkin ilahduttavan toimivaa, ja lopulta juonessakin on omat kiemuransa joista jotkin jopa melko kekseliäitä. 

Ei ihan tusina-dekkari, jos nyt ei mitään suurta kirjallisuuttakaan. Kolme makkaraa.

George Orwell: Vuonna 1984

Klassikolla sisään, ja morjes! 1984 on edelleen - tai pitäisikö sanoa jälleen - ajankohtainen. Ken uutisia maailmalta seuraa, ei voi välttyä ajatukselta, että Orwell oli aika vakuuttava ennustuksissaan.

Vuonna 1984 eletään totalitaarisessa yhteiskunnassa jossa valvonta on alati läsnä. Läsnä on myös sota, jonka varjolla oikeutetaan kaikenlaista, valvontaa ja kurjistamista ja yleensäkin yhteiskunnan  ja yksilöiden elämän rajoittamista.

Kirjan päähenkilö ihmettelee tätä maailman menoa, samoin kuin oletettavasti moni muukin. Sitten kohdalle osuu rakkaus, tai ainakin jotain rakkauden kaltaista, ja kaikki muuttuu vaikeammaksi. On vaikeampi elää rajoitusten keskellä, jos mieli on täynnä toiveita paremmasta.

Lopulta valheet ja petokset vievät kaiken mennessään.

Kirja on aika synkkä ja paikoin tekee oikein pahaa lukea, kuinka pientä ihmistä kohdellaan kurjasti. Tulevaisuuden näkymät ovat synkät, missään ei ole mieltä - eikä toivoa. Valitettavasti meidän omana aikanamme jotkut tuntuvat lukeneen tämän teoksen oppikirjana, vaikka lieneekin oikeammin tarkoitettu jonkinmoiseksi varoitukseksi.

Neljä valvontakameraa.

Jeff Vandermeer: Hävitys

Olipas lattea opus. Jonkinlaista jännityskirjaa tässä kai oli tavoiteltu, mutta unilääkkeenä toimi lähinnä.

Mystinen "Alue X" on selittämätön ja käsittämätön, no, alue, johon tehdään tutkimusmatkoja. Iso osa matkaan lähteneistä ei palaa, ja ne jotka palaavat ovat mieleltään järkkyneitä. Kirjassa seurataan taas yhden retkikunnan matkaa, ja se on ihan pelkkää haahuilua. Mennään, vaelletaan, sitten jotain "jännittävää" mukamas tapahtuu tai ei oikeastaan, ja sitten taas vaelletaan.

En ymmärrä tätä kirjaa yhtään, en sitten alkuunkaan. Nolla mitään, ei jatkoon.

Risto Isomäki: Pimeää Jäätä

Pimeää Jäätä on jatko-osa Isomäen aikaisemmalle teokselle, Pimeän Pilven Ritarit. En innostunut aikaisemmasta osasta, ja tämä on mielestäni vieläkin huonompi.

Kirjassa ollaan maailmanlopun tunnelmissa. Maapalloa - oikeastaan koko aurinkokuntaa - lähestyy pimentynyt aurinkokunta. Hirveä määrä meteoriitteja uhkaa osua maahan ja tuhota kaiken. Yksinäinen sankari rypee taas kerran nihilistisessä itsesäälissään, ja orgioita pitää tietenkin olla mukana koska... miksipä ei.

Kirja on äärettömän puuduttavaa paasausta ja pseudofilosofista pohdiskelua. Varsinainen tarina on suurinpiirtein kolmen sivun mittainen, ja loput kolmisensataa aivan turhaa jorinaa joka ei liity mihinkään. Isomäki on kirjoittanut toimiviakin kirjoja, joten hämmästelen tällaista tason heikentymistä - ehkä Isomäki on jo niin tunnettu ja tunnustettu kirjailija, että kukaan ei kirjoitusvaiheessa ole tohtinut antaa rehellistä palautetta.

Loppuratkaisu on paitsi epäuskottava, myös täydellisen epäkiinnostava.

Tätä ei kyllä voi suositella kenellekään, paitsi ihan paatuneimmille Isomäen faneille. Yksi tähti ja sekin menossa ohi.