Astrid Lindgren: Rasmus ja Kulkuri

Rasmus ja Kulkuri on erittäin viaton hyvän mielen kirja. Astrid Lindgren kirjoittaa taas tavalla, josta ei voi oikeastaan sanoa, että kirja olisi varsinainen lasten kirja - kirjassa ei väistellä vaikeitakaan teemoja, köyhyyttä ja yksinäisyyttä. Toisaalta itse tarina taas on ihan silkkaa lasten satua.

Kirja on mukavaa luettavaa nykypäivän suoritusyhteiskunnan melskeessä. Kulkuri - Oskari - on leppoisa kaveri joka vaeltelee pitkin poikin ja tienaa ruokansa lauleskelemalla milloin minkäkin ikkunan alla. Rasmus on pikkupoika joka asuu orpokodissa ja haaveilee isästä ja äidistä. Kun orpokodissa tilanne tulehtuu, päätää Rasmus karata. Karkumatkallaan hän törmää Oskariin ja lyöttäytyy mukaan matkalle.

Jotta tarinaan saataisiin hieman seikkailun vivahdetta, liittyy siihen myös rosvoja ja poliiseja. Näistä kuitenkin selvitään (en usko pilaavani yllätystä), ja lopussa tietenkin saadaan onnellinen käänne ja kaikkien elämä on yhtä kesäistä ruotsalaista poutapäivää.

Lindgren kirjoittaa niin hienosti ja kauniisti, että edes yletön siirappisuus ei vaivaa lainkaan. Tästä kirjasta tulee ihan vain ja ainoastaan hyvä mieli. Vahva suositus ihan kaikille. Neljä makkaravoileipää.

Robert Louis Stevenson: Aarresaari

Klassikkoa pukkaa! Aarresaari on Robinson Crusoen ohella varmaan yksi tunnetuimpia seikkailukirjoja, ja vieläpä ihan kelvollinen sellainen.

Kertojana toimiva nuori poika sekaantuu tahtomattaan merirosvojen aarrejahtiin ja päätyy seilaamaan merille. Kun aarresaari vihdoin saavutetaan, alkaa taistelu aarteen omistajuudesta merirosvojen ja "hyvien" välillä, ja sekaantuupa hommaan jokunen yllätyshahmokin.

Kirja on varsin suoraviivaista seikkailua, kovin paljon pohdintaa tai filosofiaa siihen ei ole upotettu. Ja hyvä niin, kenties, sillä tällaisenaan kirja toimii varsin hyvin.

Yllätyin lukiessani tätä kirjaa nyt aikuisena, kuinka hyvin se on kestänyt aikaa. Mihinkään aikalais-asioihin ei juurikaan käytetä rivejä, joten seikkailu pysyy seikkailuna ja voisi varsin hyvin sijoittua melkeinpä nykyaikaan. Tämä teki mielestäni kirjasta varsin helposti luettavan.

Kaikille seikkailun ystäville melkeinpä pakolline teos. Neljä pistoolia.

Robin Cook: Kaappaus

Kaappaus on Cookin tuotannossa kyllä aikamoista soopaa - vaikkei herra mitään korkeakirjallisuutta tuota muutenkaan, mutta tämä on kyllä ihan silkkaa tuubaa.

Seuraa juonipaljastus: Atlantin valtameren alla, maankuoren jossain oudossa kerroksessa, asuu toinen ihmisten sivilisaatio. Atlantis on yksi heidän kaupungeistaan, ja paljon muitakin on. He ovat asuneet siellä miljoonia vuosia (tai jotain) ja ovat tietenkin paljon meitä pinta-asukkeja fiksumpia ja teknologisesti kehittyneempiä.

Maan alapuolella elävät kaappaavat tutkimusryhmän sukellusveneineen, koska haluavat tietää mikä meininki pinnalla. Syntyy kulttuurien yhteentörmäys, typeryyksiä tehdään, väkivaltaa - kaikki normaalit kuviot. Osa porukasta on raivostuttavan tyhmää, ja niin ovat oikeastaan kaikki muutkin. Lopulta päästään karkuun, melkein.

Soveltuu unilääkkeeksi tai keikkuvan keittiön pöydän jalan alle. Yksi sukeltaja.

Eric Linklater: Kuussa Tuulee

Kun kuussa tuulee, on pienten tyttöjen syytä olla erityisen kilttejä, sillä kaikenlaisista tuhmuuksista seuraa silloin tavallistakin suurempia hankaluuksia. Sen saavat Dinah ja Dorinda tuta, kun heidän isänsä on poissa eivätkä tytöt millään malta olla pelkästään kilttejä.

Kuussa Tuulee on Eric Linklaterin alunperin omille lapsilleen kirjoittama kirja, mutta sopii se hyvin muidenkin luettavaksi - myös aikuisten. Kirja on valloittava fantasiaseikkailu, jonka pääosassa ovat sisarukset Dinah ja Dorinda. Nämä väsyvät olemaan kaiken aikaa pelkästään kilttejä, ja siitäpä seikkailu alkaa. Ensin tytöt muuttuvat kenguruiksi ja päätyvät eläintarhaan, ja lopulta päätyvät Bombardiaan ilkeän tyranni Hulagun vangeiksi.

Tarina on ihan pähkähassu mutta varsin vangitseva, viattomuudessaan höpsö ja jossain määrin oman aikakautensa tuote. Sota ja kuri ovat läsnä, mutta eivät määritä lasten elämää. Fantasia, eläinten välinen toveruus ja oikeudenmukaisuus ovat koko ajan teemoina, mutteivät kuitenkaan liiaksi alleviivattuina.

Valloittava teos, suosittelen kaikille lempeiden satujen ystäville. Neljä tassua.

Keigo Higashino: Uskollinen Naapuri

Uskollinen Naapuri saattaa olla ensimmäinen Japanilainen dekkari, jonka olen lukenut. Ja hyvä aloitus, oikein positiivinen yllätys - kirja on varsin hyvä!

Kirjasta on vaikea sanoa paljoa pilaamatta juonta, mutta yritetään. Päähenkilö (nimi unohdettu, sori) on nainen, joka puolivahingossa osallistuu surmatyöhön. Nainen ei itse pystyisi peittelemään jälkiään, ellei naapurissa asuva mies tarjoutuisi auttamaan. Mies hävittää ruumiin ja ryhtyy siivoamaan jälkiä. Pian poliisi kuitenkin alkaa epäillä vilunkipeliä.

Kirjassa tiivistetään jännitystä varsin oivaltavasti, eivätkä ihmisten motiivit ole mitenkään suoraviivaisia tai yksiselitteisiä. Kovin syvällistä Japanin kulttuurin ymmärtämistä ei tarvitse tästä kirjasta nauttiakseen, mutta pienet kulttuuriset erot ovat kyllä hyvin läsnä.

Loppuun mahtuu vielä ilahduttavan ovela juonikuvio, mikä on aika harvinaista.

Mainio kirja, dekkarien ystäville vahva lukusuositus. Neljä riisikulhoa.