Arturo Pérez-Reverte: Kapteeni Alatriste

Kapteeni Alatriste on aika perinteinen veijaritarina, joskin aika vaatimattomalla veijariuden määrällä, eikä tarinakaan päätä huimaa.

Kapteeni Alatriste, joka ei oikeastaan ole kapteeni vaan kyseessä on ainoastaan lempinimi, seikkailee 1600-luvun lopun Espanjassa. Kapteeni on ollut sotilas, ja sittemmin siirtynyt yksityisille markkinoille, joilla hän ja hänen miekkansa ovat kenen tahansa ostettavissa.

Kirjassa Kapteeni ottaa vastaan toimeksiannon ja muuttaa mieltään kesken tapahtumien. Tästäkös tietenkin soppa syntyy, ja arvoisan Kapteenin henkiriepu on löyhässä. Tarinaa kertoo Kapteenin aseenkantaja, nuori poika joka havainnoi ja raportoi tapahtumia varsin poukkoilevasti.

Kasassa on ihan kivat ainekset kohtuullisen viihdyttävään tarinaan, mutta kirja on kyllä aika ohukaisesti kirjoitettu. Suurimassa roolissa tuntuu olevan nimien luetteleminen, kuka on kenenkin kummin kaiman serkku, vailla minkäänlaista liitosta itse tarinaan. Kirjassa on myös kuvitteellisen runoilijan värssyjä jonkin verran. Sen sijaan itse tarina on todella mitätön, käytännössä hädin tuskin novellin aineistoksi riittävä, ja sekin vähä on kerrottu kuin vasemmalla kädellä huitaisten, vailla kummempaa tyyliä tai kiinnostavuutta.

Melko heikko esitys. Kyseessä on ilmeisesti kirjasarjan ensimmäinen teos, mutta ainakaan itselleni ei tullut lainkaan sellainen olo, että kiinnostaisi yhtään palata jatko-osien pariin. Kaksi miekanpistoa.

Kassandra Montag: Tulvan Jälkeen

Waterworld, mutta ei kuitenkaan ihan.

Tulvan Jälkeen kertoo ajasta, no, tulvan jälkeen. Vesi on noussut ja peittänyt alleen suurimman osan maailmasta. Vain ylänköalueet ja vuorten huiput ovat enää kuivaa maata, kaiken muun peittää meri. Myra on jäänyt yksin ollessaa raskaana, hänen miehensä on paennut heidän ensimmäisen lapsensa kanssa. Vuosia myöhemmin Myra sinnittelee toisen lapsensa kanssa ja etsii yhä esikoistaan.

Kirja on aika perinteinen post-apokalyptinen seikkailu. Mennään jonkun perässä, tällä kertaa lapsen ja ehkä kuivan maan, toivon paremmasta elämästä. Matkan varrelle mahtuu kaikenlaista seikkailua, on pahiksia ja tietenkin vähän romantiikkaakin. Ei siis mitään uutta auringon alla tälläkään kertaa.

Kirja on kuitenkin ihan kohtuullisen hyvin kirjoitettu. Aika paljon pohditaan tunteita, menetystä ja toivoa, ja niissä vellominen on itselleni vähän tarpeettoman tuntuista - jotenkin muovista, amerikkalaista tekotunteilua. Samoin ehkä kirjan pahikset ovat aika kliseisiä, tosi pahoja mutta samalla helppoja niittää kumoon tuosta vaan.

Ihan kelvollista seikkailua joskaan ei mitään kovin ihmeellistä. Ei sisällä kovin syvällistä yhteiskunnallista pohdintaa, mille olisi tällaisessa tilanteessa ollut hyvin tilaa. Kolme silliä.

Jodi Taylor: Toinen Toistaan Surkeampia Tapahtumia

Toinen Toistaan Surkeampia Tapahtumia lienee osa sarjaa, koska sen alaotsikkona on St Maryn Aikakirjat 1 - ehkä niin ja hyvinhän tästä vääntäisi muutaman kirjan, sen verran leveät reunat on tarinalle laadittu.

Kirjan päähahmo Madeleine Maxwell on historioitsija. Hänet palkataan St Maryn historiantutkimuslaitokselle salamyhkäisesti. Hyvin pian käy ilmi, että laitoksella on käytössään aikakone. Tai useita aikakoneita. Laitos käyttää niitä historiallisten tapahtumien tarkkailuun ja analysointiin.

Aikamatkoilla tapahtuu jatkuvasti eri tasoisia katastrofeja - siihen nimikin taitaa viitata - jotka alkavat pian vaikuttaa muultakin kuin sattumalta. Pelissä on mukana joku muukin, ja tällä jollain muulla ei ole pelkästään hyvä mielessä.

Kirja on kirjoitettu letkeän hassuttelevasti. Viini virtaa, herjaa heitetään ja romanssit roihahtelevat. Varsin helppoa luettavaa ja ihan hauskaa, mutta tarina tuntuu jotenkin tarpeettoman pitkältä. Kirjassa on ikään kuin useampi tarina sullottu samojen kansien väliin - paljon vähempikin olisi riittänyt yhden kirjan aineisiin. Mutta mikäs siinä, hauskaa ja menevää seikkailua vähän vähemmän totisella otteella ja ihan kivaa vaihtelua "kovalle scifille".

Neljä aikakapselia. Mielestäni hyvää ajanvietettä ja jotenkin virkistävän erilainen lähestymistapa.

Joe Abercombie: The Devils

The Devils on fantasiakirjallisuutta, jota en yleensä lue mutta mikäs siinä, hyvähän se vain on astua oman tontin ulkopuolelle silloin tällöin.

Kirja seuraa Alexin, nuoren varkaan ja katujen kasvatin tarinaa. Alex saa kuulla olevansa prinsessa ja valtakunnan todellinen hallitsija. Nyt pitäisi vain päästä valtaistuimelle - matka sinne on pitkä ja vaarallinen, joten Alex saa saattajakseen joukon epätavallisia sankareita, the Devils: munkki, ihmissusi, vampyyri, kuolematon ritari, ammattihuijari, maagikko ja haltija.

Ja sitten lähdetään vaeltamaan halki Euroopan. Tarina asettuu jonkinlaiseen vinksahtaneeseen versioon Euroopasta, maat ovat osin tuttuja mutta meno on sekavaa. Kaikki tuntuvat olevan sodassa kaikkia vastaan... jaa, no, sellaistahan Euroopan historia kyllä onkin.

Fantasiakirjallisuuden haaste on varmaankin pakolliset kuviot. On pakko olla haltijoita ja vampyyrejä ja ihmissusia, ja on pakko vaeltaa vaarallinen matka, ja on pakko taistella ja on pakko voittaa, ja on pakko menettää joku ja plaa plaa. Tässä kirjassa on vedetty kieli poskessa, seksiä ja kökköhuumoria on ängetty joka väliin ja toimintaa piisaa. Pohjimmiltaan tarina on silti sama: sankarit vaeltavat vaarojen halki ja päätyvät lopulta onnellisesti sinne minne pitikin.

Kirja on myös aika pitkä, vähempikin olisi riittänyt. Mutta meneehän tuo mäiske ja hulina jos sellaisesta tykkää. Kolme örkkiä.

Noraly Schoenmaker: Free Ride

Noraly Schoenmaker on Youtube:sta tuttu (Itchy Boots) moottoripyörämatkailija, joka on nyt kirjoittanut ensimmäisistä matkoistaan myös kirjan.

Noralyn videot ovat mitä mahtavinta nojatuolimatkailua. Vuosien kuluessa kuvauskalusto ja osaaminen ovat kehittyneet valtavasti, ja viimeisinä muutaman kautena videot ovat mahtavaa katsottavaa, drone-pätkien kera. 

Noraly matkustaa vaikeissa paikoissa, kuten esimerkiksi tätä kirjoittaessani Pakistanissa. Näistä paikoista löytyy aina jotain kiinnostavaa, ja yleensä huomio keskittyy ihmisten ystävällisyyteen. Missä tahansa mennäänkin, aina tuntuu löytyvän ystävällisiä, avuliaita ihmisiä. Se jos mikä tuntuu tänä päivänä hyvältä, kun usko ihmisyyteen on koetuksella.

Videoinnin ohessa Noraly on kirjoittanut kirjan ensimmäisestä kaudestaan, ensimmäisestä matkastaan. Tuo matka oli jo varsin kunnianhimoinen: Intiasta Myanmariin, Thaimaahan ja Malesiaan, sitten lähi-idässä Oman ja Iran joiden jälkeen Turkmenistan, Uzbekistan, Tadshikistan, Kirgiisia, Kazakstan ja lopulta Venäjän, Armenian ja Turkin kautta Euroopan läpi Hollantiin, mistä hän on kotoisin. Liki 35.000 kilometriä yksin pienellä moottoripyörällä.

Kirja kertoo ensimmäisen matkan taustat, kipeän surun ja elämäntilanteen muutoksen, joita videoilla ei näy lainkaan. Videot ovat yltiöpositiivisia, aina on mukavaa ja hienoa, mutta kirjasta käy ilmi toisenlainen todellisuus. Itse matka on myös hetkittäin varsin vaativa, korkealla vuoristossa palellessa tai huonokuntoisilla teillä jumiin jäädessä, aavikolla yksin. Kirja taustoittaa Noralyn uran mielenkiintoisella tavalla, mutta tuntuu silti lopulta olevan enemmän henkilökohtainen avautuminen, oman olon parantamista.

Tykkäisin itse lukea enemmän moottoripyörä-aspektista, mutta hyvä tämäkin kirja oli. Hieno osoitus rohkeudesta ja siitä, että maailma ei oikeasti ole niin paha paikka kuin uutisista voisi lukea. Uutisissa ei vain koskaan kerrota, että korkealla vuoristossa, Kirgiisian tyhjyydessä, voi päästä tuntemattoman perheen kotiin lämmittelemään sormiaan takkatulen ja teen avulla. Tai että Kazakstanissa poliisi antaa märkien sukkien tilalle uudet villasukat, vaikkei mitään yhteistä kieltä löydykään.

Mainio matkakertomus. Neljä rengasta - eli kaksi moottoripyörää.

Petter Kukkonen: Pohjoinen Tanssi

Pohjoinen Tanssi on hieman hämäävästi nimetty, kyseessä ei nimittäin ole kovinkaan pohjoiseen liittyvä tarina, ainakaan täältä härmästä päin katsoen, vaan aika pitkälle etelään, Kreikan historiaan.

Eletään Kreikan historiaa, Aristoteleen ja muiden tuttujen nimien aikaa. Pienet kaupunkivaltiot nahistelevat keskenään, sotiminen on jatkuvaa. Aina joku on jonkun kimpussa, liittoja solmitaan ja rikotaan solkenaan eikä kukaan oikein hallitse kokonaisuutta.

Valtaan nousee kenraali Filippos, joka voittaa taisteluita yksi kerrallaan, kunnes viimein päätyy koko Hellaan valtiaaksi. Kirjassa seurataan tätä kehitystä Filippoksen ystävän Alekos-nimisen kertojaminän kautta. Alekos tutustuu Filippokseen ensin petturina, mutta jonkinlainen viha-rakkaussuhde muodostuu näiden kahden välille nopeasti.

Alekos havainnoi tapahtumia ja osallistuukin niihin usein. Kirjan keskiössä on jatkuva sota, petokset ja suuruudenhulluus. Filippos saa pojan, Aleksanterin, jonka kasvua seurataan kirjan jälkipuoliskolla. Me tunnemme hänet Aleksanteri Suurena. Aleksanteri jatkaa isänsä tiellä valloituksiaan, mutta eihän sellainen polku koskaan ole kestänyt, sen me nykyään jo tiedämme.

Kirja on hieman raskasta luettavaa. Name dropping on vahvasti läsnä, koko ajan viljellään henkilöhahmoja ja paikannimiä ilman taustoittamista, eikä niissä aina meinaa pysyä kärryillä. Muutama hahmo myös vaihtaa nimeä tarinan edetessä. Jatkuva taisteluista kertominen on myös vaikeasti sulatettavaa, kun joka toisella sivulla valloitetaan taas joku toinen kaupunki tai paikka josta ei kerrota mitään. Pitäisi melkein olla loppututkinto Kreikan historiasta, jotta tätä tarinaa pystyisi kunnolla seuraamaan.

Ihmisten tarina sen sijaan on vanhaa tuttua petosta ja juonittelua, eikä henkilöitä kuvailla kovin paljoa. He ovat jotenkin ikään kuin sivuosan esittäjiä omissa tarinoissaan.

Ehkä kunnollisella editoinnilla lukukokemus olisi voinut hieman parantua, ja tarinaakin olisi voinut vähän keventää tai selventää. Tällaisenaan en oikein innostunut. 

Kaksi keihästä. 

C.S. Forester: Lordi Hornblower

Hornblower ylenee taas ja on nyt virallisesti Lordi! Ei, ei se rokkimörkö vaan ihan ihka oikea Englantilainen ylhäisön jäsen.

Matka vie nyt kapinallisen laivan luo. Englannin laivasto tuskin tuntee suurempaa häpeää kuin kapinoivat miehistöt, ja tämä on vieläpä parkkeerannut aivan Ranskan rannikon tuntumaan, uhaten liittyä Ranskalaisiin jos eivät saa armoa. Armoa ei kuitenkaan ole luvassa, vaan Hornblower lähetetään nokkelana miehenä selvittämään sotkua.

Pelkästään kapinallisten kiinniottamisen sijaan Hornblower päätyykin vapauttamaan kokonaisen Ranskalaisen kaupungin Napoleonin joukoilta - ja päätyy kaupungin virkaatekeväksi kuvernööriksi. Napoleonin valloitusmatkat eivät suju hyvin, ja tämä on pakosalla, mikä antaa rojalisteille mahdollisuuksia irtautua valloittajan vallasta. Hornblower lietsoo tätä minkä kerkeää - näkyvissä on huima mahdollisuus, yli kaksikymmentä vuotta kestäneen sodan loppu.

Homma menee tietenkin vaikeaksi. Kaikenlaista kähinää joka puolella, ja lisäksi Hornblower tuskailee naisten kanssa. Ei pelkästään oman vaimonsa. Kaikkea sitä!

Kelpo seikkailua ja historiallinen aspekti on taas kiinnostavaa, Napoleonin pyristely ja erilaiset suhteet, joita solmitaan eri osapuolten kesken - kuka milloinkin pettää kenet, on päivänpolttava kysymys.

Kolme venettä joella.  

C.S. Forester: Kommodori Hornblower

Hornblower etenee urallaan ja on nyt Kommodori, komentaen omaa eskaaderiaan johon kuuluu useita laivoja.

Eurooppa on myllerryksessä. Napoleon on vallannut lähes koko Euroopan, aina Tanskaa ja Norjaa myöten. Ruotsin puolueettomuus ei ole lainkaan varmaa. Venäjä on valloittanut Suomen, ja Napoleonin hyökkäys Venäjälle näyttää todennäköiseltä. Yleinen konsensus on, että Venäjä tulee luhistumaan nopeasti, ellei peräti antaudu kokonaan.

Tätä härdelliä selvittämään lähetetään Hornblower itämerelle. Riika on vielä vapaa Ranskan vallasta, ja sitä pyritään auttamaan kaikin keinoin. Myös Venäjän ruhtinaiden mahdollista pakenemista on avustettava. 

Jo alkumetreillä käy selväksi, että tällä kertaa kirja kertoo enemmän juonittelusta ja maissa käytävistä taisteluista kuin meriseikkailuista. Hornblower esiintyy myös hieman erilaisessa valossa, ollen aina epävarmempi itsestään, erityisesti maissa. Vain taistelut sytyttävät vanhan palon. Diplomatia ja edustustehtävät sen sijaan ovat silkkaa kidutusta Horatiolle.

Kirja on ihan mielenkiintoinen historian oppitunti. Toki fiktiivinen, seikkailuksi kirjoitettu, mutta Napoleonin valloituksista se kertoo kaikenlaista. Oli kyllä melkoinen valloittaja sekin tappi.

Mutta mikä ihme on mörssärikaljuutti? No se selviää (hieman) lukemalla tämä kirja!

Neljä piiritystä, mukavaa historiallista kerrontaa ja tietenkin jotenkin vielä vähän kiintoisampaa, kun tapahtuu tässä meidän nurkilla.

C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower, osa 2

Hornblower risteilee Ranskan vesillä, kaapaten laivoja ja tuhoaapa myös jokusen rannikkopatterin. Sitten käy käsky hyökätä yksi neljää vihollisen laivaa vastaan!

Taistelu on kova mutta huonostihan siinä lopulta käy. Hornblower joutuu antautumaan, kun oma laiva on ammuttu tohjoksi. Seuraa reissu ranskalaiseen vankilaan. Paljon miehiä on menetetty, laiva pirstaleina ja odotettavissa oikeudenkäynti pariisissa jossa varsin todennäköisesti tuomiona tulee olemaan kuolema.

Hornblower onnistuu kuitenkin karkaamaan kahden toverinsa kera. Seuraa pitkä karkumatka Loire-jokea pitkin, ja lopulta kaapataan laiva jolla purjehditaan omien laivojen luokse, turvaan.

Jännitettäväksi jää vielä oman maan sotaoikeus. Sellainen on aina edessä, kun on menettänyt laivansa, antautunut viholliselle. Myös perherintamalla tapahtuu traagisia asioita.

Kirja on ihan priimaa seikkailua, todella kirkasotsaista sankaritarua. Vihollinen on inhottava ja huono kaikessa, kun taas Hornblowerin sädekehä valaisee kaiken ympärillään. Kaikesta selvitään kuin ihmeen kaupalla, ystäviä löytyy juuri oikealla hetkellä ja tykit laulavat.

Mainiota eskapismia nykyajasta taas! Neljä kanuunanlaukausta.

C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower, osa 1

Taas mennään merelle seikkailuihin! Tällä kertaa haasteita riittää niin kotirintamalla kuin merellä, ja Hornblower osoittautuu yllättäen lähes ihmiseksi.

Etelä-Amerikan rannikolla käydään tukemassa Espanjan kapinallisia. Näille on tarkoitus viedä aseita ja auttaa aiheuttamaan häiriötä Espanjan valtiolle, jonka kanssa ollaan siis sodassa. Kapinalliset löytyvät ja osoittautuvat erinomaisen inhottavaksi porukaksi. Auttaa kuitenkin pitää, se kun on käsky.

Pian kuitenkin käy ilmi, että Englanti ja Espanja ovat solmineet rauhan. Hornblower lähtee paluumatkalle ja saa kyytiinsä englantilaisen ladyn. Pitkän matkan aikana tunteet nousevat pintaan, Hornblower tuskailee tunteidensa kanssa kun kotiin jäänyt vaimo Maria tuntuu mitättömältä ja tyhmältä, ja lady Barbara taas houkuttaa paitsi naiseudellaan myös aatelisarvollaan.

Toki matkalla saadaan taistellakin, mutta lopulta päästään turvallisesti kotiin. Sitten mennään taas, askelta isommalla laivalla. Taistelua, matkustamista... Mikään ei juurikaan muutu.

Tässä kirjassa pelkkää meriseikkailua enemmän pääosassa on oikeastaan Hornblowerin tuskailu tunteidensa kanssa. Hän on selvästi heikoilla jäillä niiden kanssa, sotiminen on paljon helpompaa ja luontevampaa. Kyseessä on kaksiosaisen kirjan ensimmäinen osa, joten emme vielä tiedä miten tässä käy - voittaako uusi lempi vai kestääkö uskollisuus?

Ihan hyvää seikkailua, mutta ehkä näissäkin määrä alkaa jo hieman puuduttaa, kun merellä purjehtiminen ja taisteleminen on käytännössä aina samaa - paperilta luettuna siis.

Kolme mastoa.

C.S. Forester: Hornblower Turkin Vesillä

Kirjan aluksi Hornblower on kuivalla maalla, odottaen kärsimättömänä uutta komennusta ja omaa laivaa. Kirjan alussa on pienimuotoinen seikkailu kanavaveneellä, mutta vihdoin päästään oikealle laivalle.

Laiva on Atropos, pieni mutta nopea purjehtija. Hornblowerin ensimmäinen tehtävä on saattaa Lordi Nelsonin tomumaja hautapaikkaansa. Hornblower järjestelee koko seremonian veneilyosuuden. Ihan kommelluksitta ei selvitä, mutta aika hyvin kuitenkin. Hyvä suoritus myös huomataan, Hornblower alkaa päästä seuroihin.

Varsinainen seikkailu alkaa, kun Atropos komennetaan Turkin vesille nostamaan sinne uponneen laivan rahti, tonnitolkulla kulta- ja hopearahoja. Hankaluuksilta ei tietenkään vältytä kun vihollinen pölähtää paikalle, ja taisteluahan siitä seuraa. Ei liene yllätys että Hornblower on voitokas.

Mukavaa seikkailua taas. Välillä toistetaan aikaisempaa mutta minkäs sille voi, samaa showtahan tuo sotiminen aina on.

Kolme kanuunankuulaa ja mielellään suoraan päin.

C.S. Forester: Hornblower ja Hotspur

Hornblower seikkailee taas, nyt oman laivansa komentajakapteenina - ja laiva on tietenkin kirjan nimessä mainittu Hotspur.

Hornblower-kirjat ovat ihanaa eskapismia. Asetelma on aina selvä, on vihollinen ja sitten on oman puolen sankarit, etunenässä tietenkin Hornblower itse. Ei yhtään PIN-koodia, ei latureita, ei veroilmoituksia, ei auton katsastuksia, polkupyörävarkauksia, indeksikorotuksia, sotekriisiä... On vain vanha kunnon sota ja seikkailu.

Hornblowerista tulee nyt isä! Maria on kirjan alussa raskaana ja lapsi syntyy tietenkin Hornblowerin ollessa muilla mailla vierahilla. Hornblower pohdiskelee tässä kirjassa syntyjä syviä, omaa elämäänsä ja osaansa, väliin katkeraankin sävyyn mikä hieman yllättää. Mutta toiminnan hetkellä Hornblower ei epäröi vaan suorittaa, ja hyvin suorittaakin.

Ranskan kanssa solmittu rauha on epävarma, sodan syttymistä uumoillaan. Myös Espanjan osallistumista sotaan arvaillaan. Hornblower ja Hotspur ovat osa Ranskalaista satamaa vahtimaan lähetettyä joukkoa, jonka tehtävä on tiedustella ja samalla häiritä Ranskalaisten täydennyksiä. Kahinaksihan tuo lopulta menee, mutta tiukoistakin paikoista toki selvitään ylivertaisen älykkyyden ja merimiestaidon avulla.

Loistavaa luettavaa just sulle joka haluat vähäksi aikaa johonkin muualle, ja iänikuiset sarjamurhaaja-dekkarit väsyttävät! Neljä tykinlaukausta.

C. S. Forester: Upseerikokelas Hornblower

Upseerikokelas Hornblower on kirjasarjan toinen osa, joka jatkaa suoraan ensimmäisen osan tapahtumista. Hornblower on etenemässä urallaan, ja tiukat paikat seuraavat toistaan. 

Nyt ollaan alkuun sodassa, jossa tehdään ällistyttäviä urotekoja ympäri maailman, päihitetään vihollisia oveluudella ja taitavuudella. Sitten sota päättyy ja rauhanajan kurjuus iskee nuoriin luutnantteihin, palkat pienenevät eikä kuivalla maalla ole oikein mitään mielekästä tekemistä. Hornblowerin pään sekoittaa vielä nuori nainen, mutta onneksi lopulta päädytään taas sotaan - siis kirjasarjan puolesta onneksi.

Kelpo meininkiä ilman mitään sen kummempaa agendaa. Neljä märssyä.

C. S. Forester: Luutnantti Hornblower

Olipa mukavaa lukea ihan vanhanaikainen seikkailukirja, ja vieläpä merihenkinen sellainen, joka aiheena on erityisen lähellä sydäntäni.

Hornblower on C. S. Foresterin kirjasarjan päähahmo. Tässä sarjan ensimmäisessä kirjassa Hornblower lähtee merille, ilman aiempaa kokemusta. Alku on nihkeää, sota Espanjaa vastaan on raakaa ja merellä eristyksissä pienetkin ongelmat johtavat monenlaisiin haasteisiin.

Kirja on erittäin suoraviivainen seikkailu, jossa seurataan Hornblowerin kasvua nuoreksi luutnantiksi. Hornblower osoittautuu - seikkailukirjalle soveltuvaan tyyliin - huippuälykkääksi ja pidetyksi merimieheksi, joka on selvästi matkalla eteenpäin ja ylöspäin. Kuten saamme sarjan seuraavissa osissa todeta.

Oikein mukavaa eskapismia nykyajasta; ei puhelimia, ei nettiä, ei mitään ylimääräistä, vain kirkasotsaista seikkailua jossa pahikset ovat pahiksia, hyvikset hyviksiä ja yleensäkin asioilla on ymmärrettävä, selkeä järjestys.

Neljä laivatykkiä!

Jeff Vandermeer: Hävitys

Olipas lattea opus. Jonkinlaista jännityskirjaa tässä kai oli tavoiteltu, mutta unilääkkeenä toimi lähinnä.

Mystinen "Alue X" on selittämätön ja käsittämätön, no, alue, johon tehdään tutkimusmatkoja. Iso osa matkaan lähteneistä ei palaa, ja ne jotka palaavat ovat mieleltään järkkyneitä. Kirjassa seurataan taas yhden retkikunnan matkaa, ja se on ihan pelkkää haahuilua. Mennään, vaelletaan, sitten jotain "jännittävää" mukamas tapahtuu tai ei oikeastaan, ja sitten taas vaelletaan.

En ymmärrä tätä kirjaa yhtään, en sitten alkuunkaan. Nolla mitään, ei jatkoon.

Martha Wells: Murharobotin Päiväkirjat 3 - Oikullinen Protokolla

Murharobotti toikkaroi jälleen, eikä juttu etene vieläkään.

Tällä kertaa murharobotti eksyy salajuonen keskelle ja pelastaa joukon ihmisiä. Ja valittaa mennessään. Mitään varsinaista tarinaa tässä ei ole, murharobotin oma pakomatka ei etene eikä mitään oikeastaan tapahdu, kunhan hakkeroidaan ja rymistellään.

Miksi sitten luen näitä kirjoja? No sattui olemaan kirjasto "uutuudet" hyllyssä eikä muutakaan juuri luettavien pinossa, joten saihan tälläkin parina iltana unen päästä kiinni. Kirjana ei kyllä juuri minkään arvoinen.

Kaksi räjähdystä.

Ville Hankipohja: Valvojat

Valvojat on Hankipohjan kirjasarjan ensimmäinen osa. Liikutaan vaihtoehtoisessa todellisuudessa, nykyajassa jossa asiat eivät ole aivan niin kuin meidän todellisuudessamme.

Valvojat ovat jonkinlaisilla supervoimilla varustettuja, no, valvojia, jotka ylläpitävät sotilaallista kuria Suomessa. Yhteiskunta on vähemmän kehittynyt, autojen sijasta puhutaan Polttonestevaunuista joita on vain armeijalla ja valvojilla, ei tavallisella kansalla. Monesta muustakin asiasta puhutaan aika oivaltavasti sellaisin termein, joista ymmärtää kyllä mistä on kysymys mutta samalla käy hyvin ilmi, ettei olla ihan Ratinan stadionilla 2024.

Kirja on suoraan sanoen vähän puuduttava. Luin lapsena sotien jälkeen kirjoitettuja poikien seikkailukirjoja - tässä on hyvin paljon samanlainen fiilis. On paljon arvomerkkejä, luutnanttia ja kapteenia, ja pyssyistä puhutaan koko ajan, ja sitten ollaan suoraselkäisiä, kirkasotsaisia ja niiiiiin hyviä, paitsi pahat jotka on niiiiiiin pahoja. Kirjassa käydään taistelua kapinallisia vastaan, mistä olisi voinut hyvin veistellä jotain yhteiskunnallista tai edes etäisesti kiinnostavaa, mutta ihan pelkkää jahtaamista ja ammuskelua tuli.

Henkilöitä on myös aika paljon, ja kaikki ovat täsmälleen samasta muotista puserrettuja, joten on todella vaikeaa pysyä kärryillä kuka nyt taas olikaan kuka.

En oikein innostu tällaisesta kirjallisuudesta. Kaksi pyssyä.

John Masefield: Kultainen Kukko

Tulipa sitten luettua meriseikkailuja putkeen muutamakin kappale. Masefieldin kirja on varsin perinteinen meriseikkailu; on myrskyä ja tyyntä, haaksirikkoa, nälkää ja janoa ja tietenkin sankaritekoja.

Tarina kertoo epäonnisesta purjelaivasta joka uppoaa myrskyssä. Osa miehistöstä pelastautuu pieneen veneeseen. Lopulta useiden päivien ajelehtimisen ja purjehtimisen jälkeen, lähes janoon ja nälkään nääntyneinä, he kohtaavat hylätyn purjelaivan. Pelastus johtaa vielä lopuksi purjehduskilpailuun, kun löytölaiva yritetään toimittaa ensimmäisenä määränpäähänsä lastin kera.

Kirja on aika perustavaraa, melko sujuvaa kerrontaa vaikkakin ehkä myrskyssä pienessä veneessä keikkuminen kestää lukiessakin vähän turhan pitkään. Loppu on aika pöhelö, tuntuu vähän siltä kuin kirjoittaja olisi kyllästynyt aiheeseen ja vetäissyt mutkat suoriksi viimeisten parin sivun osalta, mutta mikäs siinä, voipihan sen noinkin tehdä.

Ihan hauskaa lukemista meriseikkailuista pitävälle, ei ehkä muuten mikään kaunokirjallisuuden merkkipaalu. Omalle kohdalleni sattui painos vuodelta 1942, mikä oli aika hienoa - yli 80 vuotta vanha teos ja vielä varsin hyvässä kunnossa! Kolme pelastusvenettä.

Clive Cussler & Graham Brown: Jäätikön Uhka

Natseja! Taas! Joka paikassa prkl. Cussler tykkää aloittaa kirjansa niin samalla tavalla, että ensimmäiset sata sivua tuntui koko ajan, kuin olisin juuri lukenut tämän kirjan: toisen maailmansodan aikainen lentokone, lumimyrsky, natseja... kaikki on taas mukana ja ihan saman kaavan mukaan.

Ja tietenkin NUMAn hilpeät heppuliinot ampuvat ja mätkivät natsien jälkeläisiä ja muitakin kelmejä kumoon vitsaillen nolosti. Ja tietenkin maailma on vaarassa, ilkeä, rikas superrikollinen aikoo tehdä kauheuksiaan.

Kovaa mennään maalla, merellä ja ilmassa ja koko ajan melkein käy köpelösti mutta onneksi ei kuitenkaan ihan. 

Saakelinmoista pahvia. Kaksi sukeltajaa.

Hugh Howey: Hiekan Poikki

Hiekan Poikki on jonkinmoinen jatko-osa Howeyn kirjalle Hiekka - ja niin kuin jatko-osat melko usein, ei tämä ihan ensimmäisen osan veroinen ole, jos ei toki ihan huonokaan tekele.

Maailma on hukkunut hiekkaan. Hiekka on haudannut alleen kaupungit satojen metrien syvyyteen. Hiekkasukeltajat etsivät muinaisista kaupungeista tavaraa jolla käyvät kauppaa, harvinaisimmat ja syvimmältä löydetyt ovat arvokkaimpia.

Koston kierre on valmis, kun aavikolta saapuu mies joka tuhoaa kokonaisen kaivoskaupungin. Kuuluisaan sukeltajasukuun kuuluvat sisarukset joutuvat tapahtumien myllerykseen ja pyrkivät selviytymään miten vain voivat.

Kirjassa sukelletaan paljon hiekassa, mikä oli edellisessä osassa vielä uutta ja jännittävää. Nyt se alkaa jo vähän toistaa itseään. Samoin autiomaassa haahuilu tuntuu melko joutavanpäiväiseltä kohkaamiselta. Henkilöhahmot eivät myöskään ole mitenkään erityisen mieleenpainuvia. Koko kirjasta jää jotenkin yhdentekevä olo - on vaikea kiinnostua näiden ihmisten tekemisistä, vaikka tarttumapintaa kuinka tyrkytetään.

Silti, ihan ok seikkailua sellaisesta pitävälle. Kolme matkalaukkua.