Hugh Howey on tullut tunnetuksi Siilo-kirjoistaan. Hiekka on eri sarjaa, sijoittuen eri paikkaan ja aikaan - ainakin luultavasti - mutta on silti hyvin tutun tuntuinen. Kyse on samanlaisesta dystopia-scifistä, jossa tarinaa ei pohjusteta turhaan taustatiedoilla ja jossa henkilöhahmot tuntuvat tietävän - tai välittävän - ympäröivästä todellisuudesta ja sen historiasta yhtä vähän kuin lukija.
Siilo oli loistavasti kirjoitettu, sen jatko-osat hieman kärsivät salaisuuden paljastumisesta mutta olivat silti kohtuullisen hyviä kirjoja. Hiekka aloittaa ikään kuin alusta: taas mennään, eikä tiedetä missä, miksi tai miten tähän on päädytty. Asetelma on siis kutakuinkin sama kuin Siilossa, minkä lisäksi hahmot tuntuvat jotenkin samanlaisilta. Ainakin niistä kerrotaan hyvin samaan tapaan. Voisi jopa sanoa, että Howey on jonkinlainen yhden jutun ihme, mutta se ei kyllä olisi oikein reilusti tehty koska Hiekka on lopulta melko hyvä kirja.
Kirja alkaa eräänlaisena seikkailutarinana, ja dystopia sekä yhteisön selviytyminen tulevat mukaan vasta myöhemmin. Yhden perheen kautta seurataan kokonaisen yhteisön kamppailua olemassaolostaan jotain tuntematonta - kenties jopa olematonta - vihollista vastaan. Uhka on koko ajan läsnä, sitä ei voi päästä pakoon, mutta sen laatu ja alkuperä pysyvät arvoituksina. Mistä oikein on kyse? Sitäpä ei voi tietää. Kirjan loppu haiskahtaa myös hyvin selkeästi siltä, että tulossa olisi jatkoa - ja mikäpä siinä, olisi oikeastaan erittäin kiinnostavaa tietää, miten näille ihmisille käy ja ennen kaikkea mistä ihmeestä oikein on kyse, mitä ihmeessä on tapahtunut?
Erittäin suositeltavaa lukemista kaikille scifin, dystopioiden ja hiekan ystäville. Neljä sangen suurta dyyniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti