torstai 28. marraskuuta 2024

Johan Theorin: Yömyrsky

Perhe muuttaa Tukholmasta pieneen rannikkokylään, kahden majakan lähelle entiseen majakanvartijan taloon. Menneisyydessä kummittelee menetys, ja talolla on oma historiansa joka sekin on täynnä kuolemaa ja mystisyyttä. Ja sitten kuolema iskee jälleen.

Yömyrsky on useammassa ajassa kerrottu tarina menetyksestä, ja nykyaikaan sijoittuvassa osassa myös aika perinteinen murhajännäri/dekkari sekä pikkurikollisten jahtaamistarina. Tarinoita ja tasoja on useita, ja kerronnassa varsin paljon ruotsalaisuutta ja perhe-elämää.

Aikamoinen sekasotku, voisi ajatella, ja väliin näin ehkä onkin, välillä on hieman vaikea pysyä kärryillä. Mutta lopulta kirja on kuitenkin varsin taitavasti kirjoitettu, tarinassa on järkeä ja juonikin kulkee aika kivasti. Loppuratkaisuun liittyvää yllätystä ja arvoitusta viivytetään pitkään, ja se on melko toimiva. Kummitustarinaan vivahtavat yliluonnollisuuden kanssa flirttailut ovat ehkä vähän väsyttäviä, mutta muuten ihan mainio kirja.

Melko hyvä jännäri, ei ihan tavanomaisin lajityypissään mikä on aina ilahduttavaa. Tätä voisi kyllä suositella. Neljä poliisia.

maanantai 18. marraskuuta 2024

Martha Wells: Murharobotin Päiväkirjat 3 - Oikullinen Protokolla

Murharobotti toikkaroi jälleen, eikä juttu etene vieläkään.

Tällä kertaa murharobotti eksyy salajuonen keskelle ja pelastaa joukon ihmisiä. Ja valittaa mennessään. Mitään varsinaista tarinaa tässä ei ole, murharobotin oma pakomatka ei etene eikä mitään oikeastaan tapahdu, kunhan hakkeroidaan ja rymistellään.

Miksi sitten luen näitä kirjoja? No sattui olemaan kirjasto "uutuudet" hyllyssä eikä muutakaan juuri luettavien pinossa, joten saihan tälläkin parina iltana unen päästä kiinni. Kirjana ei kyllä juuri minkään arvoinen.

Kaksi räjähdystä.

keskiviikko 13. marraskuuta 2024

Alastair Reynolds: Noidankehä

Reynolds, yksi suosikkikirjailijoistani, yrittää tässä teoksessa hieman irtiottoa luomastaan maailmankaikkeudesta ja aiemmista tarinoistaan. Ei ihan ongelmattomasti, mielestäni.

Tarina alkaa purjelaivasta joskun 1800-luvulla. Alus lopulta haaksirikkoutuu ja kertojahahmo, lääkäri Silas Coade, kuolee. Sitten ollaankin 1900-luvulla, ja kaikki samat henkilöhahmot jotka olivat purjelaivassa, ovatkin nyt höyryaluksessa. Ja lääkäri kuolee. Sama toistuu, siirrytään eteenpäin, kunnes lopulta alkaa pikkuhiljaa selvitä mistä on kyse.

Reynolds ilmiselvästi pyrkii tällä teoksellaan irtautumaan aikaisemmasta tuotannostaan ja tekemään jotain erilaista. Mielestäni kirja on kuitenkin väkinäinen, ja tarina lopulta varsin tyhmä. Ymmärrän ajatuksen, mitä tässä tavoiteltiin, mutta en vain näe sitä kiinnostavana. Kirjan loppua kohden tarina alkaa taas tuntua Reynoldsille tyypilliseltä tekno-hekumoinnilta, joskin hieman erilaisessa kontekstissa kuin yleensä.

Reynoldsin faneille toki pakollista luettavaa, mutta muuten en pidä tätä kovin onnistuneena teoksena. Kaksi avaruusalusta.

lauantai 9. marraskuuta 2024

Risto Isomäki: Pimeän Pilven Ritarit

Pimeän Pilven Ritarit on alunperin kirjoitettu 1997 ja ilmestyy nyt uutena versiona; pääosin sama teksti, mutta ilmeisesti joitain pieniä muutoksia on tehty sinne sun tänne.

Tarina on aika perinteistä scifiä: komeettapari lähestyy aurinkokunnan sisäosia ja uhkaa maapalloa. Joukko urheita avaruussankareita lähtee tutkimaan ja räjäyttelemään komeettoja, tarkoituksena muuttaa niiden kurssia ja näin estää niiden törmääminen maahan. Melko amerikkalainen tarina, harvoin kotimaisin voimin tällaisia on kirjoitettu.

Tarina kulkee ihan kivasti ja on tietenkin tosi jännittävää, ja romantiikkaakin avaruudessa esiintyy. Pääsankarilla on myös pakolliset traumat joissa kieriskellään. Ja sitten kirjan viimeinen osa... se on ihan käsittämätöntä pseudo-filosofista siirappia, jollaista Isomäki ei oikeasti osaa kirjoittaa luontevasti ja joka ei mitenkään liity mihinkään. Ymmärrän kyllä "puheenvuoron" ajatuksen, mutta fiktiivisessä kirjassa se tuntuu lähinnä vaivaannuttavalta.

Kolme komeettaa, osui tai ei, ihan sama.

lauantai 2. marraskuuta 2024

Anders Roslund: 100 prosenttia

Mitä saadaan kun otetaan kourallinen väsyneitä kliseitä traumatisoituneesta poliisista, mystinen sarjamurhaaja joka keksii aina vain hullumpia tapoja murhata ihmisiä ja joukko muka-yllätyksiä jotka kuitenkin on helppo arvata jo alkumetreillä? No tämä kirja.

Poliisi on masentunut mutta tietenkin paras poliisi koko kaupungissa. Sarjamurhaaja on hirmuinen. Johtolankoja löytyy mutta niukasti ja ne vievät tietysti aluksi väärään suuntaan. Sitten lopulta poliisi onnistuu selvittämään erittäin pöhelön ja kaukaa haetun juonen. Sivuhenkilöt ja sivujuonet ovat myös täysin ääliömäisiä.

Tässä kirjassa ei ole kerta kaikkiaan yhtään mitään omaperäistä. Sinänsä ihan toimivaa, mutta makaronilaatikko on makaronilaatikkoa vaikka miten päin pyörittelisi, siitä tietää ihan sataprosenttisesti miltä se maistuu.

Unilääkkeeksi, tai ehkä jos et ole elämässäsi lukenut yhtään jännitys-dekkaria. Kaksi veritippaa.