Jari Tervo: Revontulten Tie

On vuosi 1973. Jari, Rovaniemeläinen koulupoika, havainnoi maailmaa ympärillään, kirjoittaen muistikirjoihinsa kaikenlaista. On koulunkäyntiä, tyttöjä, perhettä ja ympäröivää maailmaa.

Kirja etenee hauskalla tavalla kotisuomesta suureen maailmaan. Opettajan kanssa ryhdytään osallistumaan politiikkaan, agitoimaan kommunismin ilosanomaa, vaikkei pieni Jari siitä vielä juurikaan mitään ymmärrä. Sitten lähdetään perheen kanssa matkalle Moskovaan, ja opettajan kanssa kansainväliselle rauhanleirille Berliiniin.

Moskovan matka on hupaisa perheloma, jossa lähinnä aikuiset ovat nolostuttavia. Berliiniin sen sijaan mennään "poikien kesken". Opettaja pistää kuitenkin ranttaliksi, halpa olut vie mennessään, ja Jari jää melko yksin havainnoimaan ympärillään kuhisevaa suurta maailmaa.

Kirja on kirjoitettu Jarin näkökulmasta, hieman poukkoillen, mutta sellaisiahan muistiinpanot tapaavat ollakin. Jari on vakava poika, ei rieku eikä kieku, vaan on mukana, katselee ja kuuntelee kun asiat tapahtuvat ympärillä. Tytötkin kiinnostavat, erityisesti eräs Irene, mutta tästä on vain sivujuonteeksi. Aikuisten maailma tuntuu kiinnostavan enemmän.

Tarina on lämmin ja selkeästi 1970-luvun oranssi. Vahva suositus, mukavaa luettavaa ja taitavasti kirjoitettu. Neljä hippiä.

Marko Immonen: Kostonhautoja

Olipas monimutkainen ja sakea juoni. Ja hölmöä toimintaa.

Mika on isä joka on menestynyt urallaan hyvin. Juuso hänen poikansa joka saa kirjan aluksi pahasti kuonoonsa. Tästä alkaa paljastua juoni, johon liittyy kansainvälinen rikollisliiga, rahanpesua ja väkivaltaa. Seuraavat parisataa sivua kaikki sinkoilevat eestaas kuin päättömät kanat, kukaan ei toimi järkevästi eikä meiningissä ole oikein mitään tolkkua.

Mika on tyhmä. Yritää koko ajan itse selvittää kuviota, ja tekee samalla poliisin työn vaikeammaksi. Juuso on myös tyhmä, mutta rikolliset ne vasta tyhmiä ovatkin - ruumiita tulee, mutta sitten kun kohteena on sympaattinen, tarinan keskeinen hahmo, tämä jätetäänkin eloon ja lähdetään itse paikalta pois, niin että ihmepelastuminen varmasti onnistuu.

Loppuratkaisu on myös sekava. Nimiä alkaa tulla lisää, juonen kiemurat lisääntyvät ja monimutkaistuvat ja lopulta en ainakaan itse tiennyt ihan varmasti, mistä oikeastaan oli kysymys. 

Sekava ja tarpeettoman kliseinen, en kehtaisi suositella. Kaksi räjähdystä.

Jonathon King: Vajo Pimeässä

Nyt on kyllä niin perusjännäri kuin olla voi, kaikki pakolliset kuviot eikä oikeastaan yhtä ainoaa omaperäistä ajatusta.

Max Freeman on entinen poliisi, joka nyttemmin meloskelee kanootillaan Floridan Evergladesin suistossa. Ja ratkoo siinä sivussa rikoksia. Tällä kertaa joku tappaa vanhoja naisia, ja juoneksi paljastuu näiden ottamat henkivakuutukset. Joku aikoo ilmeisesti lyödä rahoiksi.

Koko asetelma on ihan typerä. Jos joku on saanut henkivakuutukset itselleen, eiköhän tuosta jäisi kiinni jos joka viikko menisi lunastamaan kuolleen vanhuksen vakuutuksesta rahat. Lisäksi itse murhastelu on teetetty täysin epästabiililla tyypillä, joka ihan varmasti on ketjun heikko lenkki.

Kirja on ihan sujuvaa ja menevää, mutta niin täydellisen mielikuvituksetonta että on vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa. No, kirja ei ole kauhean pitkä, siitä ehkä plussaa.

Tasan keskitien kolme napanöyhtää.

Tuomas Lius: Sudenkorennon Kesä

Toimintajännäri on kyllä hassu kirjallisuuden laji. Kaavamaista ja väkinäistä, täysin yllätyksetöntä huttua - ja lukijoita piisaa.

Sudenkorennon Kesä on oikeastaan aika hölmö kirja. Sen tarina sijoittuu 1980-luvun Joensuuhun, mikä on sinänsä ihan hupaisa miljöö, mutta aikakaudesta ei oteta mitään irti. Joensuu päätyy kansainvälisen vakoilun ja toiminnan näyttämöksi, ja nuori poika Jesse päätyy koko tohinan keskipisteeseen.

Käy ilmi, että Jessen naapurissa asuva vanhempi herrasmies onkin jotain ihan muuta. Samoin Jessen äitiä kiinnostava Jukka. Herrat havittelevat äärimmäisen vaarallista sotateknologian edistysaskelta, ja on jo aika varhaisessa vaiheessa täysin selvää miten tarina tulee päättymään. Hohhelis hoijaa.

Itse tarinassa yritetään tehdä Jessestä jotenkin elävä, kiinnostava nuori poika, mutta poika käyttäytyy kyllä täysin epä-lapsenomaisesti. Myös tarinassa esiintyvät poika-pahikset ovat idioottimaisen liitoiteltuja. Tarinan ensimmäinen puolikas on ihan mukavaa luettavaa, vaikkei mitään varsinaisesti tapahdukaan - mutta lopun pakollinen rymistely onkin sitten aivan jonninjoutavan typerä.

Eipä kai tällaisen äksön-pläjäyksen mitenkään uskottava kuulu ollakaan, mutta voisi sitä ehkä vähän edes yrittää. Tällaisenaan melko tylsää huttua josta ei kyllä jää minkäänlaista muistikuvaa. Kaksi sudenkorentoa.

Ulla-Lena Lundberg: Suureen Maailmaan

Suureen Maailmaan on kirja purjelaivojen ajan lopusta, pääosassa Ahvenanmaalaiset purjehtijat ja näiden läheiset.

Pienestä kylästä lähtee miehiä purjehtimaan ympäri maailman. Rahtia haetaan Australiasta saakka, suuret purjelaivat ovat Ahvenanmaalaisten suuri ylpeydenaihe, mutta niiden aika alkaa olla jo ohi. 

Kirjassa seurataan useamman henkilön elämää ja matkoja. Vähemmän varsinaista merillä seikkailua, enemmän kotielämän haasteita ja pohdintoja. Kirja on aika mukavasti kirjoitettu mutta jotenkin sekava, en oikein saanut siitä otetta. Tuntui vähän siltä, ettei kirjailija oikein osannut päättää mistä tai kenestä tarina varsinaisesti kertoisi, ja lopputuloksena tarina ei oikein kertonut varsinaisesti kenestäkään tai mistään - vaan kaikista ja kaikesta. Purjelaivat ja näiden parissa pyörivät suvut toki toimivat yhdistävänä tekijänä.

Hieman haapuileva ja ikään kuin tuuliajolla oleva tarina, ja muutenkin kertomus on ehkä vähän valju. Juuri kukaan kirjan henkilöhahmoista ei ole oikeasti kiinnostava, eikä tee mitään mielenkiintoista. Sekin olisi ihan ok jos kirja olisi jotenkin muuten koskettava, mutta jotenkin... se tuntuu vähän jopa teennäiseltä.

Kolme mastoa. Mieluumminhan tämän kuitenkin lukee kuin sepeliä söisi.