sunnuntai 28. elokuuta 2022

Wilbur Smith: Polttava Rannikko

Harvoin tulee vastaan niin huonoja kirjoja, että jätän lukemisen kesken. Nyt tuli. Polttava Rannikko on niin jäätävää soopaa etten voi käsittää, miksi tällaiseen on tuhlattu paperia ja painomustetta.

Ette usko vai? No tässä näyte tyylistä. Ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä Michael on juuri tehnyt pakkolaskun. Lentokone syttyi palamaan ja Michael myös. Paikallinen nuori nainen ryntää pelastamaan häntä, ja näin siitä kirjassa kerrotaan:

"Michaelin kurkkua kuristi niin ettei henki kulkenut tytön kumartuessa nostamaan maasta palanutta manttelia, ja hän sai nähdä vilahduksen tytön pienistä kiinteistä pakaroista, pyöreistä kuin kaksi strutsinmunaa. Hän tuijotti niitä niin kiinteästi että tunsi silmiensä alkavan vuotaa vettä, ja tytön kääntyessä häneen päin hän näki ohuen silkkikankaan läpi tytön nuorten kiinteiden reisien muodostamassa haarukassa tumman kolmiomaisen varjon."

Ihan oikeasti. Kaveri on tuskissaan tulipalosta, ja näin sitä kuvaillaan. Tarvitseeko vielä selittää lisää? Tätä kirjaa ei kannata lukea - paremmin käytät aikaasi vaikkapa lyömällä vasaralla peukaloasi. Nolla mitään. 

torstai 25. elokuuta 2022

Piia Leino: Taivas

Kuinka pitkälle virtuaalitodellisuus ja viihde voivat meidät viedä? Turrummeko kohta kokonaan niin, että todellinen elämä tuntuu liian vaikealta, ei vaivan arvoiselta? Entä kiehuuko populistien lietsoma muukalaisviha ja vihamielinen nationalismi lopulta yli - ja mitä siitä seuraa?

Näitä pohdiskelee Piia Leino kirjassaan Taivas. Taivas on virtuaalimaailma johon voi uppoutua kokonaan, kaikin aistein. Täysin zombina, pois tästä todellisuudesta. Todellisuus taas, no, etelä-suomi on suljettu muulta maailmalta, valtaa pitää Taivasta ylläpitävä yritys eikä ketään oikein kiinnosta enää mikään. Miksi kiinnostaisikaan, kun voi paeta Taivaaseen jossa on aina sunnuntai-aamu, aurinkoista, puhdasta, kaunista ja rauhallista.

Kirjan dystopiakuvaus on tuima, ja häiritsevässä määrin uskottava. Mikä siihen on johtanut, sitä ei kovin tarkasti avata, mutta ilmeisesti Suomessa on käyty sisällissota jonka seurauksena uusimaa tai laajemminkin etelä-suomi on irtautunut paitsi muusta suomesta, myös muusta maailmasta. Sen sisällä asuville ihmisille ei ole jäänyt muuta kuin hävitystä ja tylsää suorittamista työssä. Tätä tyhjiötä on sitten paikannut Valo, virtuaalitodellisuutta tarjoava yritys, ja siihen täkyyn ihmiset ovat tarttuneet - ja muuttuneet täydellisen tylsistyneiksi, vain vaivoin elossa oleviksi möykyiksi. Ketään ei kiinnosta mikään, lapsiakaan ei enää synny.

Kunnes Akseli saa yliopistolta käsiinsä pillereitä, jotka herättävät tämän tunteet, avaavat silmät todellisuuteen. Akseli tapaa tosielämässä Iinan, tarjoaa tällekin pillereitä ja pian tunteet ovatkin todellisuutta.

Kirja on hienosti kirjoitettu ja erittäin toimivasti kerrottu. Mielessäni pyörii jatkuvasti kaiken viihteellistämisen lisääntyminen, kuinka vähän omakaan jälkikasvuni enää käy ulkona kavereiden kanssa tai omin päin - ja miksi kävisikään kun kaiken voi tehdä verkossa. Mutta mitä sellainen tekee meille? Sitä sopisi mielestäni pohtia enemmänkin.

Hieno kirja. Neljä pilleriä.

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Olli Jalonen: Merenpeitto

Merenpeitto jatkaa suoraan Taivaanpallon tarinaa. Angus on kirjan alussa 16-vuotias, ja taivalta seurataan liki kolmekymppiseksi saakka.

Tarina on kirjoitettu samalla hieman erikoisella tyylillä jossa Angus toimii kertojana ja ikään kuin kertoo muiden puheet omissa ajatuksissaan. Tyyli on hieno ja kantaa tasaisena, hyvin toimivana loppuun saakka. 

Tarinassa Angus kasvaa aikuiseksi, mutta pysyy kuitenkin jollain tavalla lapsena. Ainakin muu maailma tuntuu kohtelevan häntä niin. Luokkayhteiskunnan portaita ei nousta helposti, eikä se yleensä onnistu ollenkaan. Angus on aina vaan "apupoika", vaikka osaa itsekin kaikenlaista jopa ominpäin. Ajankuva on tyylikkäästi kerrottua, ihastuttavaa mutta myös tuskastuttavaa.  

Kasvamiseen liittyy myös kipuja ja hämmennystä, ja niiden seurauksia. Uskonto, tiede, ymmärtäminen ja ihmissuhteen kietoutuvat kauniisti yhteen, ja toiveiden hidas murentuminen tuo taustalle surullisen sävelen. Angus kasvaa pikkuhiljaa ymmärtämään oman paikkansa maailmassa, eikä se ole sitä mistä hän nuorena unelmoi.

Kirjassa käsitellään myös ilmeisesti historiallisesti jossain määrin todenmukaisesti Halleyn elämää. Tämä toimi niin tähtitieteilijänä kuin merentutkijana, joista jälkimmäiseen tässä kirjassa erityisesti paneudutaan.

Kaikenkaikkiaan hieno kirja, ei ehkä aivan täysin ensimmäisen osan veroinen, mutta silti hieno, hieno teos. Neljä laivakorppua.

tiistai 16. elokuuta 2022

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Pitkästä aikaa oikein erinomaisen kiehtova ja hienosti kirjoitettu kirja, wau! Taivaanpallo on ensimmäinen lukemani Olli Jalosen kirja, mutta ei varmasti jää viimeiseksi, sen verran hieno kokemus oli.

Kirjan kertojahahmo Minä-joka-on Kuolleenpuun-Angus on kirjan alussa nuori poika, kahdeksanvuotias. Kirja seuraa Anguksen kasvamista aina kolmetoistavuotiaaksi, ja tämän tarina kulkee kaukaiselta St Helenan saarelta Lontooseen ja pidemmällekin. Lapsen kasvutarinan lisäksi kyseessä on tieteellisen ajattelutavan kehittyminen, jota Jalonen kuvaa aivan valtavan mielenkiintoisesti ja uskottavasti - miten kouluja käymätön poika kokee intoa, kun saarella vieraileva tiedemies antaa tälle yksinkertaisia tehtäviä, laskea lintuja ja tarkkailla tähtiä, ja miten tästä alkaa kehittyä ajatuskulkuja ja oppimisen nälkää.

Anguksen äiti on köyhä yksinhuoltaja ja elämä aika rajallista. Saarella voi mennä vain niin kauas kuin saarta riittää, eikä muusta maailmasta tiedä juuri mitään. 1600-luvun lopulla ei vielä ollut edes puhelinta, ja kaukaiselle saarelle kirjeidenkin saapuminen kesti iäisyyksiä. Kun Angukselle lopulta tarjoutuu mahdollisuus päästä laivaan jäniksenä, ei mahdollisuutta voi jättää käyttämättä. Lontoo näyttäytyy melko erikoisena mitä se varmasti on maalaispojalle ollutkin, eikä mikään ole yksinkertaista.

Kirja on kirjoitettu erikoisella tavalla, joka aluksi tuntui hämmentävältä. Puhuttuja "vuorosanoja" ja ajatuksia ei mitenkään eritellä, niin kuin kirjoissa yleensä, vaan ne ovat osa "leipätekstiä". Tekstistä pitää sitten itse hahmottaa kuka sanoi ja mitä, vai ajatteliko vain. Tuntuu hämmentävältä mutta on lopulta varsin mielenkiintoinen ja mielekäs keino pukea sanoiksi tunne ihmisten ajatuksista ja keskusteluista. Emmehän oikeassa elämässämmekään aina odota, että toinen saa sanottavansa loppuun ennen kuin itse puhumme, eikä kukaan lisää lauseittemme alkuun tai loppuun ", hän sanoi". Puhe ja ajatukset vain soljuvat ja risteävät, ja sen tilan Jalonen tavoittaa mielestäni valtavan hienosti.

Aivan loistava kirja, suosittelen täysillä kaikille. Viisi fregattilintua!

perjantai 12. elokuuta 2022

Ursula Le Guin: Kahdesti Haarautuva Puu

En ymmärtänyt tätä kirjaa lainkaan. Olen kyllä aiemminkin ollut hieman hämmentynyt Le Guin:in kirjoista, mutta nyt en jotenkin saanut ollenkaan kiinni kirjan ajatuksesta; mitä tällä yritettiin kertoa.

No sellaista se. Lyhykäisesti, eletään jossain toisessa maailmassa jossa menneisyys on julistettu laittomaksi. Kaikki vanhat kirjat ja kirjoitukset pyritään hävittämään, ja tietenkin syntyy erilaisia underground-klikkejä jotka pyrkivät säilyttämään menneisyyttä.

Kirjan kertojahahmo lähetetään kaukaiselle planeetalle selvittämään tilannetta. Kyseiseltä planeetalta ei ilmeisesti ole saatu tiedustelutietoja pitkään aikaan, jotain erikoista on menossa. Mitä - no, sitä en kyllä tajua vaikka luin kirjan ihan loppuun saakka.

Ehkä Le Guinin koville faneille, tai muuten vaan fiksuille ihmisille. Itse en tykännyt. Yksi kirja.

lauantai 6. elokuuta 2022

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Huh, pitkästä aikaa oikeasti tunteisiin käyvä kirja, eikä ihan kevyemmästä päästä. Ihmissyöntiä, teollisessa mittakaavassa, ja varsin graafisesti esitettyjä teurastuskohtauksia.

Eletään aikaa - kenties tulevaisuutta - jossa eläimet ovat kutakuinkin kuolleet, ainakin kaikki karja. Hallitus tekee dramaattisen ratkaisun: jotta ihmiset saisivat riittävästi syötävää, on ihmisiä syötävä. Siispä ihmisiä aletaan kasvattamaan karjaksi. Näillä "päillä", karjalla, ei ole mitään ihmisoikeuksia. Niitä ei opeteta puhumaan, niitä pidetään navetoissa ja kun aika koittaa, ne teurastetaan.

Syön itsekin lihaa, mutta tämän kirjan jälkeen ehkä vielä entistäkin vähemmän, sen verran tiukka on kohtaus, jossa kuljetaan teurastuslaitoksen läpi ja kuvaillaan kaikki työvaiheet. Ihmisillä.

Kirjassa on myös tarina. Tarinan päähenkilö on itsekin ollut teurastaja ja toimii nyt teurastajien kouluttajana lihanpakkaamolla. Hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun, syötäväksi kasvatetun naisen - ja sen jälkeen asiat monimutkaistuvat kertaheitolla.

Kirjan loppuratkaisu on myös yllättävä ja varsin brutaali. Aivan kuin me olemme eläimiä kohtaan.

Täydet viisi päätä.

tiistai 2. elokuuta 2022

Ruth Walker: Lumimyrsky

Agatha Christie oli "suljetun huoneen" tarinoiden kiistaton kuningatar. Tarina on aina sama: suljetussa huoneessa - tai muuten tilassa johon ulkopuolisia ei pääse ja josta ei pääse pois - on joukko ihmisiä jotka sitten kuolevat yksitellen. Joku on murhaaja, ja vasta aivan lopussa paljastuu kuka kun yleensä jäljellä on vain aivan pari henkilöä.

Walker kyntää samaa sarkaa aivan täysin, ja melko onnistuneesta. Tällä kertaa ollaan laskettelukeskuksessa, alppimajassa, kun lumivyöry katkaisee yhteydet ulkomaailmaan. Majassa sekoilee ohjelmistoyrityksen porukkaa, on koodaria ja ja ties mitä, ja pakolliset ärsyttävät maaniset pomot. Ja toki bisnes vastaan tekkitiimi -asetelmakin. 

Sitten väkeä alkaa kupsahtelemaan ja on melko pian selvää, että kyseessä eivät ole tapaturmat vaan joku on murhaaja. Tunnelma yltyy aika tiiviiksi ja kirjassa on yksi mainio jakso jossa yksinäinen selviytyjä tietää olevansa murhaajan seurassa. Tässä kohdin on jopa tunnelmaa.

Valitettavasti porukasta suurin osa on kuvailtu aika pahvihahmoina, eikä heidän kuolemistaan jaksa kauheasti surra. Ihan sama, oli ärsyttävä tyyppi. Myös tarinan kannalta pakollinen jumissa oleminen on aika epätoivoisesti selitetty eikä kovin uskottava. Ei voi olla ajattelematta, mikseivät tyypit vain kävele johonkin toiseen alppimajaan tai paikalliseen laskettelukeskukseen, lumivyöryn mentyä ohi, kun oven kuitenkin saa auki? Urpot. 

Kelpo yritys mutta lopulta "aika perus" niin kuin toinen kirjan lukenut asian ilmaisi. Kolme lumikenkää.