Vedenpaisumuksen Lapset on Isomäen Sarasvati-teoksen linjoilla. Paskasti menee ihmiskunnalla eikä sille oikein voi mitään. Kirja kertoo ekologisesta mullistuksesta joka tapahtuu nyt, meidän aikanamme, jo ainakin toiseen kertaan ihmiskunnan historiassa - ja uhkaa tuhota koko ihmiskunnan.
Tarinaa kerrotaan eri aikakausien kautta. Historiassa seikkaillaan edellisen mullistuksen kourissa, nykyajassa painitaan menossa olevan katastrofin kanssa ja lähitulevaisuudessa pohditaan selviytymistä. Kaikki on periaatteessa kohdillaan ja loogista, mutta... kerronta on kyllä aika pahvista.
Tuntuu koko ajan siltä, että Isomäki (samoin kuin monet muutkin arvostusta saaneet kirjailijat) olisi niin korkealla jalustalla, ettei kustannustoimittaja tai kukaan muukaan uskaltaisi antaa rehellistä palautetta. Tämä kirja olisi todella tarvinnut toisen - ja kolmannenkin - näkemyksen; napakoittamista, kliseiden karsimista ja jösseksenmoisen pahvisten ihmishahmojen edes jonkinasteista elävöittämistä. Lukiessani nykyhetkessä alkavan katastrofin seassa kamppailevien suomalaisten selviytymistarinaa en voinut välttyä ajattelemasta, että toivottavasti nuo eivät selviä, sen verran tympeitä ja epäkiinnostavia pökkelöitä ovat.
Kirja sortuu myös hieman liikaa paasaamiseen. Aihe on toki sellainen, ettei siltä oikein voi välttyä, mutta silti äänensävy voisi olla jotain muutakin. Mitä; no sitä en osaa sanoa. Nyt kirja jää kuitenkin jonkinlaiseen limboon jännitystarinan, katastrofielokuvan ja ekologisen trillerin välimaastoon, olematta oikein mitään niistä.
Eli, "ihan kiva" mutta hohhoijaa. Risto hei, ensi kerralla vähän vähemmän jankuttamista kaunisvartaloisten mutta pahvipäisten selviytyjien vaatteista ja muista varusteista, jookos?
Kaksi pallopäävalasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti