Nykyään kirjoitetaan ja tulee luettua paljon dekkaria ja jännitysjuttua, jossa kirjalliset arvot ovat melko pienet; yleensä tarina ja toiminta menevät sen edelle. Sen vuoksi olikin virkistävää lukea välillä vanhanaikainen, oikeasti kaunokirjallisuutta edustava teos.
Kirjassa vanha - no, viisikymppinen, että vanha ja vanha - eversti palaa Venetsiaan viettämään elämänsä viimeiset päivät. Hän on vakavasti sairas ja tietää kuolevansa, mutta haluaa silti kokea vielä asioita ja tunteita, joiden kokee olevan merkityksellisiä: rakkauden, keskusteluja, hyvää ruokaa ja juomaa ja sorsanmetsästystä. Kovin on vaatimattomat, maalliset asiat mielen päällä, mutta mitä sitä sotimisen jälkeen enemmän kaipaisikaan kuin tavallista, pientä elämää.
Kirja kertoo näistä viimeisistä päivistä pitkälti keskustelujen kautta. Rakkaussuhde koetaan nuoren naisen kanssa, ja se on melko viaton. Syödään, juodaan viiniä, keskustellaan. Kerronta on kuitenkin kaunista, arkista mutta taustalla lähestyvän kuoleman värittämänä hetkittäin pakahduttavan koskettavaa.
Suosittelen tätä kirjaa varauksetta kaikille kirjallisuuden ystäville. Vaikka kirjaa on ehkä vähän raskas tai jopa tylsä lukea, se on kuitenkin kokemuksena niin erilainen kuin mitä valtavirran dekkarit tarjoavat, että rikastuttaa varmasti lukijaa. Neljä viinipulloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti