Vanhan liiton scifiä, jonka tarina ei enää tänä päivänä ole kauhean omaperäinen, mutta varmaan aikanaan - kirjoitettu vuonna 1973 - on ollutkin.
Maapallo on vaarassa tuhoutua. Tiedemiehet havaitsevat Linnunradan keskuksessa tapahtuneen räjähdyksen, jonka seurauksena erilaisia ja eri kokoisia taivaankappaleita sinkoutuu maata kohden. Luvassa on katastrofaalinen meteoriittisade, jota ei voida estää.
Kirjan alkupuolella jaaritellaan ja ihmetellään taivaalla näkyvää ilmiötä, ja lasketaan matemaattisin kaavoin sen ominaisuuksia ja seurauksia. Pikkuhiljaa alkaa selvitä, että nyt ei hyvä heilu. Jaarittelu kuitenkin jatkuu, eikä tarina oikein etene - no, mitenkäs sitä nyt etenisi kun ei mitään voi kuitenkaan tehdä.
Kirjan jälkipuoliskolla ollaan sitten tuhon jälkimainingeissa. Pohjoisella pallonpuoliskolla pieni määrä hyvin valmistautuneita ihmisiä selviytyy, esimerkiksi Skotlannissa, kuin ihmeen kaupalla. Äärimmäiset sääilmiöt tekevät elämästä vaikeaa, kovat pakkaset jäädyttävät kaiken juuri kun on selviydytty huimasta kuumuudesta.
Alkaa jonkinlainen yhteiskunnan uudelleenjärjestäytyminen. Huippuälykäs tiedemies, kirjan päähahmo, johtaa toimenpiteitä, ja pikkuhiljaa nähdään taas valoa tunnelin päässä.
En oikein tiedä mitä tästä kirjasta ajattelisi. Kirjassa on tavallaan kaksi eri tarinaa: katastrofin havaitseminen ja siihen valmistautuminen, ja sitten tuhosta selviytyminen ja yhteiskunnan rakentaminen. Kummassakin olisi ollut aineksia kokonaiseen kirjaan, helpostikin, mutta nyt kumpikin käsiteltiin jotenkin pintapuolisesti ja vähän omituisesta vinkkelistä. Kirjaa on ollut kirjoittamassa kaksi henkilöä, Fred ja poikansa Geoffrey. Ehkä sillä on jotain tekemistä hieman päämäärättömältä tuntuvan kerronnan kanssa.
Ihan kelvollista tieteiskirjallisuutta silti, kolme meteoriittia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti