Huovinen kirjoittaa tässä selvästi Veitikan jälkeisessä noususuhdanteessa Stalinista, mutta hieman eri tyyliin. Tällä kertaa ei lähtökohtaisesti naureta diktaattorille (no toki jonkun verran), vaan etsitään miestä, ihmistä, myytin takaa.
Kirjassa seurataan Josifin elämää lapsesta hautaan. Kukaanhan ei synny hirmuhallitsijaksi, vaan sellaiseksi kasvetaan, jotenkin. Huovinen ei varsinaisesti etsi syitä ja seurauksia, eikä kirja liene historiallisesti ihan tarkka - ainakaan kalaretkien aikana käytyjä keskusteluja ei varmaankaan ole kukaan tallentanut - vaan enemmänkin koittaa kuvailla, minkälainen ihminen voisi Josif Stalin olla ollut.
Kirja on paikoin aika hauskaa luettavaa, toisinaan taas hieman setämäisen selostavaa, ehkä tarpeettoman alleviivaavaa. Joskus jopa hieman väkinäistä. Eikä kirjassa ole mitään erityisiä paljastuksia, eikä se yritä kertoa mitään historiallisesti merkityksellistä. Sen lukeminen on kuitenkin aika mielenkiintoinen kokemus: yleensähän ajatuksemme diktaattoreista keskittyvät vain hirmutekojen kauhisteluun; niitähän historiaan kirjoitetaan. Mutta kauheimmatkin hirviöt ovat kuitenkin pohjimmiltaan ihmisiä. Tykkäävät kalakeitosta, laulavat juovuspäissään ja kaipaavat seuraa.
Stalin kuvataan kirjassa takakannen mukaan "ihmisheppulina", ja se on mielestäni aika kuvaavasti sanottu. Suosittelen!
Kolme siikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti