Katy Brent: Kuinka Murhata Mies ja Päästä Pälkähästä

Tämä kirja on samaan aikaan hattarapäistä hölynpölyä ja hyytävän kammottava. Erikoinen yhdistelmä? Kyllä, ja vieläpä aika surullisesta syystä.

Kirja seuraa Kitty Collinsin elämää. Kitty on sometähti joka ei oikeasti tee mitään muuta kuin bilettää ja postaa someen. Täydellinen hattarapää. Kitty myös murhaa miehiä ja, no, pääsee pälkähästä.

Tähän asti täysin yllätyksetöntä eikä oikeastaan mitenkään kovin kiinnostavaa.

Mutta.

Kirjassa on erittäin painostava ja vakava alavire, jota ei tuoda esiin mutta jonka itse ainakin huomasin lukiessani. Osittain tämä johtuu ehkä siitä, että omassa perheessäni on kaksi nuorta naista, joiden kautta olen joutunut asiaa ajattelemaan enemmänkin. 

Me elämme maailmassa, jossa naiset joutuvat jatkuvasti pelkäämään koskemattomuutensa, jopa henkensä edestä. Viattomintakin hauskanpitoa ystävien kanssa leimaa jatkuva olan yli vilkuilu, baarissa juomien vahtiminen, kotiin päästyä viestien lähettäminen kavereille kertoen, että ollaan päästy turvallisesti perille. Väkivallan uhka on aivan liian konkreettisesti läsnä.

Äärimmäisen surullista, ja valitettavan todellista. Tätä puolta asioista ei tuoda kirjassa mitenkään ilmiselvästi esiin, mutta se on vahvasti läsnä ja "hattarapäisen" tarinan kuljettavana voimana. Se puoli kirjasta on todella rankkaa, ja surullista.

Riipivän diippi kirja, joskin hienosti naamioitu muka höttöiseen tarinaan. Neljä somepostausta.

Michael Connelly: Aavikon Tähti

Bosch ja Ballard ovat täällä taas. Tällä kertaa pengotaan kylmiä tapauksia, ratkaisematta jääneitä rikoksia - ja ratkaistaan ne tietenkin.

Tarinassa on kaksi erillistä rikosta joita tutkitaan. Näiden kanssa menee välillä sekaisin, mutta kirja on aika hyvin jäsennelty ja lopulta homma kuitenkin toimii. 

Bosch on jo eläkkeelle jäänyt vanha kettu, jolla on oma, lähes suomalaisesta käyvä hiljainen, jääräpäinen tyylinsä. Ballard taas on nuorempi rikostutkija, joka saa ohjattavakseen tiimin, joka erikoistuu näiden selvittämättömien rikosten tutkintaan.

Tiimin muut jäsenet ovat aika merkityksettömiä eikä niihin kovin montaa riviä tekstiä haaskatakaan. Pakollisiin kuvioihin kuuluu niljakas politikointi sekä sisäpiiriin liittyvä petturi. Vähän takaa-ajoa, ja toki lopulta paha saa palkkansa.

Tämä kirja on jotenkin niin peruskamaa, että on todella, todella vaikea keksiä mitään sanottavaa. Sama kirja on kirjoitettu jo ainakin kolme miljoonaa kertaa. Takakannen hehkutus "Loisteliasta rikoskirjallisuutta" on taas jonkun sellaisen heitto, joka ei ole aiemmin lukenut yhtään dekkareita. Tai mitään muutakaan.

Perus. Ok, mutta aika meh, täysin unohdettu kahden päivän sisällä lukemisesta. Kolme jotain.