Erikoisagentti Pendergast on täällä taas. Pendergast, äveriäs eksentrikko joka ratkoo rikoksia FBI:n lukuun omapäisesti toikkaroiden, on tuttu jo useasta teoksesta. Tällä kertaa kyseessä on henkilökohtainen kosto - taas.
Pendergastin ovelle toimitetaan hänen poikansa, kuolleena. Poika oli jonkinlainen lähes yliluonnollinen rikollisnero, mutta niinpä vain ihan tavallinen pahis onnistui tämän kukistamaan. Pendergast lähtee etsimään syyllistä, tietenkin, mutta joutuukin kavalaan ansaan, tietenkin.
Ja lopuksi selviää voittajana, tietenkin.
Tarinan varsinainen juonikuvio on poikkeuksellisen typerä. Kosto sukupolvien takaa tapahtuu niin ylimaallisen monimutkaisesti, ettei koko hommassa ole järjen hiventä. Monenlaista kurjaa kostoa olisi voinut pääpahiksen resursseilla viritellä paljon, paljon yksinkertaisemmin - ja jopa onnistuneesti. Mutta ei, vaan piti viritellä sellainen hämähäkinseitti epävarmoja kikkoja ja kommervenkkejä, että onnistuminen on lähes mahdotonta.
Osaa juonenkäänteistä ei oikeastaan edes yritetä selittää, vaan ne ohitetaan ihan suosiolla. Meh. Liian monimutkaista, can't be bothered.
Kirja on ihan sujuvaa kioskikirjallisuutta, mutta tarinan poskettomuus tekee siitä vähän rasittavaa luettavaa. Samoin tarpeeton pitkittäminen, jahkailevaa selvittelyä eri hahmojen epäkiinnostavista taustoista ja milloin mistäkin jonninjoutavasta.
Ei kovin hyvä, soveltuu ehkä lähinnä unettomuuden hoitoon. Kaksi valaan silmämunaa (jep, niitäkin löytyy tästä kirjasta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti