Ilmatilaa kertoo parikymppisen tummaihoisen naisen, Shehanin, tarinaa. Shehani on syntyisin Sri Lankasta mutta asunut lähes koko ikänsä suomessa. Nuoren elämä on sitä mitä on, opiskelut ei paljon kiinnosta, yksinäisyys vaivaa ja kun päälle kasataan vielä ulkonäön mukanaan tuomat ulkopuolisuuden tunteet ja silkan rasismin kohtaaminen, on elämä kaukana yksinkertaisesta.
Ilmatilaa on kirjoitettu erittäin luontevasti "nuorisokielellä". Pysyin suurimmaksi osaksi kärryillä vain, koska omaan lähipiiriini kuuluu samanikäinen nuori nainen, joten olen kuullut ison osan puhekielessä käytetyistä termeistä ja loput osasin sujuvasti googlettaa. Puhekieli - ja kirjan kertojaminän ajattelu - on kirjoitettu hyvin uskottavasti suomen ja englannin sekoituksena, jossa englantia käytetään tehosteena lähes joka lauseessa.
Kirja on mielestäni erittäin hyvä ja teki vaikutuksen jopa tällaiseen väsyneeseen setämieheen. Tarina on melko surullinen (loppuu kuitenkin onnellisesti, huh) ja sitä kuljetetaan erittäin luontevasti ja sujuvasti. Yksinäisyyden tunne, rakkauden kaipuu, on vahvasti läsnä koko ajan. Myös päihteiden arkipäiväisyys tekee uskottavuudessaan vaikutuksen, on vaikeaa lukea samanikäisen nuoren tuntien, kuinka helppoa erilaisten huumeiden hankkiminen nykyään on, sen kuin netistä valitsee haluamansa. Nuoren naisen haavoittuvuus tuntuu myös pahalta, lukiessaankin koko ajan pelkää, mitä Shehanille voi tilanteissa tapahtua.
Suosittelen tätä oikeastaan ihan kaikille luettavaksi. Raikas, luonteva ja uskottava kuvaus ihmisen elämästä. Neljä nappia naamariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti