Marko Hautala yrittää, yrittää kovasti, saada aikaiseksi jännittävän teoksen, ehkäpä jopa kauhukirjallisuutta - mutta ei mielestäni onnistu siinä kovin hyvin.
Kirjassa on kaikki kliseet kohdillaan. On suohautaa, mielisairaalaa, itsemurhaa, autioituvaa maaseutua, bläkkiksestä diggaavaa nuorisoa ja ripaus seksiä. Mutta kaikki nämä on nähty ja luettu jo ihan riittävän moneen kertaan, minkä lisäksi kirjan tyyli on rasittavan väkinäinen. Kuin muovinen sämpylä - se voi näyttää kaikin puolin sämpylältä, muttei kuitenkaan oikein kelpaa syötäväksi. Leväluhdassa on siis kaikki elementit kohdillaan, mutta jotenkin siitä jää kovin teennäinen olo. Yliyrittämistä, ehkä? Joka tapauksessa mitään kovin jännittävää tarinassa ei ole, lähinnä vaivaannuttavuuteen asti tahattoman koominen "yliluonnollinen" juonikuvio.
Jos haluaa olla kuin Stephen King, kannattaisi ehkä ottaa mallia alkupään tuotannosta eikä väsähtäneestä loppupäästä. Pisteet lähinnä yrittämisestä, itse kirjan ansiot ovat aika vähissä. Kaksi suonsilmäkettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti