Denise Rudberg: Yksi Tappava Syrjähyppy

Takuuvarmaa ruotsalaista dekkaria. Tukholma, pullaa, kahvia, traumatisoituneita poliiseja ja ex-poliiseja, syrjähyppyjä, lisää pullaa, tosi pelottava murhaaja, kahviloita ja tietysti romanssintynkää.

Rudberg kirjoittaa kivasti ja tarinan kuljetus on vaivatonta. Ehkä vähän turhan paljon syömistä ja sen pohtimista, mutta toisaalta hyvin rytmitettynä sopivina paloina annosteltuna syöpöttely pysyy juuri ärsytyskynnyksen alapuolella.

Itse tarina, no, onhan näitä. Dekkareiden tarinat ovat usein niin samanlaisia että ne menevät ajatuksissa sekaisin. Voisi helposti sanoa, että tämän kirjan varsinainen tarina on yhdentekevä - ja niinhän se tavallaan onkin, mutta eikö kaunokirjallisuus nyt noin lähtökohtaisesti olekin yhdentekevää? Toisaalta hyvin kirjoitettua dekkaria on vaikea pitää ihan pelkkänä viihteenä, se tuntuisi jotenkin väheksyvän teoksen kirjallisia ominaisuuksia...

Vaikea arvioitava. Sanotaanko näin, että jos yhtään pitää dekkareista ei tämä kirja taatusti ole pettymys. Se on helppo lukea, hyvin rullaava, yllättävä mutta varsin yllätyksettömällä tavalla ja kun viimeinen sivu on luettu, voi helposti tarttua seuraavaan kirjaan ilma, että tästä jää mitään ylimääräisiä ajatuksia päähän pyörimään.

Morjes. Kolme luotia.

Patrick O'Brian: Lohduttomuuden Saari

Meriseikkailu! Tästä ei voi kuin pitää. Tämä kirja on... no enpäs ihan tarkallen tiedä kuinka mones osa sarjaa, jossa seikkailee kapteeni Jack Aubrey lääkäritoverinsa Maturinin kanssa. Kirjoissa liikutaan Englannin laivastossa ympäri maailmaa, rökittäen kaikki poikkiteloin asettuvat vaihtelevalla sujuvuudella.

Kyseessä on yksi kirja ja kirjasarja, jonka pariin palaan aina jokusen vuoden välein. Näiden lukeminen on kuin pieni, salaa nautittu kesäloma, hetki pakoa arjesta huimiin seikkailuihin kaukomaille. Olen lukenut näitä hyvin nuoresta saakka - ehkä näihin kirjoihin liittyy voimakkaita muistikuvia lapsuuden lomista, elämän helppudesta ja kaikesta sen sellaisesta, mikä osaltaan selittää niiden viehätyksen.

Kirjat on kirjoitettu aika reipashenkisinä seikkailuina, mukana annos filosofista pohdintaa ja ajan ilmiöiden tarkastelua. Aikalaiskuvausta on kiva lukea. Koska en tuohon aikaan itse elänyt, en toki tiedä kuinka realistista se on, mutta hauskaa silti, vaikka kylläkin varmaan aika siloiteltua, sankarihommien nimessä. Suurinta huvia on laivojen terminologia, josta tulee väkisinkin mieleen Tintti ja kapteeni Haddoc - tuhannen myrskyn tärskyn märssyä ja täräystä!

Tällä kertaa seikkailu vie pitkien taivalten kautta Australiaan ja ties mine. Lopulta tehdään Titanicit - törmätään jäävuoreen. Laiva vaurioituu pahoin ja nilkuttaa enemmän tai vähemmän autiolle saarelle, jossa korjauksiin ryhdytään. Saari on... lohduton. Kylmä ja märkä. Vieläkö täältä päästään pois? (no totta kai koska sarja jatkuu tämänkin jälkeen).

Mitä parasta luettavaa lomalle tai loman simulointiin. Neljä kanuunankuulaa.