Takuuvarmaa ruotsalaista dekkaria. Tukholma, pullaa, kahvia, traumatisoituneita poliiseja ja ex-poliiseja, syrjähyppyjä, lisää pullaa, tosi pelottava murhaaja, kahviloita ja tietysti romanssintynkää.
Rudberg kirjoittaa kivasti ja tarinan kuljetus on vaivatonta. Ehkä vähän turhan paljon syömistä ja sen pohtimista, mutta toisaalta hyvin rytmitettynä sopivina paloina annosteltuna syöpöttely pysyy juuri ärsytyskynnyksen alapuolella.
Itse tarina, no, onhan näitä. Dekkareiden tarinat ovat usein niin samanlaisia että ne menevät ajatuksissa sekaisin. Voisi helposti sanoa, että tämän kirjan varsinainen tarina on yhdentekevä - ja niinhän se tavallaan onkin, mutta eikö kaunokirjallisuus nyt noin lähtökohtaisesti olekin yhdentekevää? Toisaalta hyvin kirjoitettua dekkaria on vaikea pitää ihan pelkkänä viihteenä, se tuntuisi jotenkin väheksyvän teoksen kirjallisia ominaisuuksia...
Vaikea arvioitava. Sanotaanko näin, että jos yhtään pitää dekkareista ei tämä kirja taatusti ole pettymys. Se on helppo lukea, hyvin rullaava, yllättävä mutta varsin yllätyksettömällä tavalla ja kun viimeinen sivu on luettu, voi helposti tarttua seuraavaan kirjaan ilma, että tästä jää mitään ylimääräisiä ajatuksia päähän pyörimään.
Morjes. Kolme luotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti