Diggaan scifistä. Avaruus, jee! Isot teemat, monimutkaiset tarinat, teknologian ja ihmisenä olemisen jännitteet, kaikki hienoja juttuja. Luen myös paljon scifiä. Välillä minulla on kausia jolloin en lue juuri mitään muuta. Iain M. Banks on yksi tieteiskirjallisuuden arvostetuimpia kirjailijoita. Minun pitäisi siis takuuvarmasti pitää Banksin kirjoista...
Enpä vaan pidä. En muuten tykkää sormusten herrastakaan yhtään, vaikka nörttinä sen kuuluisi kai olla minulle jotenkin tosi merkittävä opus. Mielestäni se on ihan puppua. Pönttöpäät vaeltavat eestaas kliseisen tarinan varjolla ja hyvät on hyviä ja pahat pahoja ja yllätys pyllätys, mitenkäs lopussa sitten käykään. Pyh.
Pintakuvio on hehkutettu ja kehuttu Banksin kirja, josta en vaan saanut otetta. Luin sen kyllä kokonaan - ihan sujuvaa tekstiä, hyvää kieltä ja tarinan kuljetusta, mutta jotenkin... tarkoitushakuista. En oikein osaa selittää, mutta minulle tuli tästä kirjasta mieleen visuaalinen kuva Banksista tyhjän paperin edessä päättämässä, että kirjoitanpa nyt Iain M. Banksin mahtavan kirjan. Jotenkin tämä kirja yrittää vähän liikaa.
Ehkä se on liian hyvä? Ehkä en vain tajua jotain?
No, joka tapauksessa, en oikein innostunut tästä kirjasta samoin kuin en oikein ole innostunut Banksin muistakaan kirjoista. En ole kovin montaa niistä lukenut, ehkä kolme tai neljä, joten ehkäpä jätän tämän kirjan vielä epävarmojen kategoriaan ja yritän lukea tuotannosta muita kirjoja. Joskopa sitten aukeaisi tämänkin suuruus.
Kirjassa mennään kauheasti, pitkin poikin avaruuden ääriä ja taistellaan hurjasti. On ihmeellisiä vempeleitä, robotteja, avaruusaluksia ja ties mitä kaikkea tulevaisuuden juttua. Ja tietenkin hyviksiä ja pahiksia, ja taustoja jotka rullataan auki pikkuhiljaa, sopivasti annostellen. Ja siltikin, jotenkin kokonaisuus ei vain loksahda kohdalleen. Tätä ei oikein voi lukea hömppäviihteenä koska teemat ovat aika isoja ja vakavia, mutta taas kovin vakavaksi pohdiskeluksi kirja on aika pseudo-filosofinen ja jopa vähän lapsellinen.
Äh. Jotain muuta väliin, vaikka ruotsalaista pullansyöntidekkaria.
Kaksi mustaa aukkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti