Sakari Kiuru: Murheiden Maa

Murheiden Maa on Kiurun toinen kirja, Kuoleman Sukua -teoksen itsenäinen jatko-osa. En ole ensimmäistä teosta lukenut, mutta tätä kirjaa lukiessa tuli tunne, että kirjailija ei ole kovin kokenut kirjoittaja. Tarinan kuljetus ei ole ehkä ihan parasta ykkösluokkaa, muttei toki huonoakaan.

Kirjan päähahmo, toimittaja Matias Luoto, joutuu tahtomattaan keskelle vanhaa selvittämätöntä murhatutkintaa. Murhassa kuolleen nuoren pojan veli pyytää apua, ja vaikka tapaus on vanha eikä Luoto ole suinkaan poliisi, päätyy tämä lopulta tutkimaan tapausta.

Varsinainen murhaan liittyvä juoni on erittäin monipolvinen ja sekava, ja aukeaa vasta aivan kirjan lopussa. Osa siitä kerrotaan takaumin. Suurimman osan selvityksestä tekee kuitenkin Luoto, jolla on sopivasti kontakteja vaikka missä, ja kaikki auliisti kertovat tietonsa aina kun niitä osaa pyytää. Tämä puoli kerronnasta on aika epäuskottavaa, liian sopivaa.

Kirja myös vilisee elämän nurjalla puolella toikkaroivia hahmoja, joista kaikista kuoriutuu perhosia tarinan edetessä. Tämäkin on hieman lapsekkaan helppoa, ja tuntuu jopa vähän tarpeettomalta. Mutta kivahan se toisaalta on, että joskus kaikilla menee loppua kohden paremmin.

Vähän hiomatonta kerrontaa ja tarinassa aikamoisia oikopolkuja, mutta mikäs siinä, ei tämä nyt huono kirja ole. Kolme vanhaa rokkaria.

Fred & Geoffrey Hoyle: Inferno

Vanhan liiton scifiä, jonka tarina ei enää tänä päivänä ole kauhean omaperäinen, mutta varmaan aikanaan - kirjoitettu vuonna 1973 - on ollutkin.

Maapallo on vaarassa tuhoutua. Tiedemiehet havaitsevat Linnunradan keskuksessa tapahtuneen räjähdyksen, jonka seurauksena erilaisia ja eri kokoisia taivaankappaleita sinkoutuu maata kohden. Luvassa on katastrofaalinen meteoriittisade, jota ei voida estää.

Kirjan alkupuolella jaaritellaan ja ihmetellään taivaalla näkyvää ilmiötä, ja lasketaan matemaattisin kaavoin sen ominaisuuksia ja seurauksia. Pikkuhiljaa alkaa selvitä, että nyt ei hyvä heilu. Jaarittelu kuitenkin jatkuu, eikä tarina oikein etene - no, mitenkäs sitä nyt etenisi kun ei mitään voi kuitenkaan tehdä.

Kirjan jälkipuoliskolla ollaan sitten tuhon jälkimainingeissa. Pohjoisella pallonpuoliskolla pieni määrä hyvin valmistautuneita ihmisiä selviytyy, esimerkiksi Skotlannissa, kuin ihmeen kaupalla. Äärimmäiset sääilmiöt tekevät elämästä vaikeaa, kovat pakkaset jäädyttävät kaiken juuri kun on selviydytty huimasta kuumuudesta.

Alkaa jonkinlainen yhteiskunnan uudelleenjärjestäytyminen. Huippuälykäs tiedemies, kirjan päähahmo, johtaa toimenpiteitä, ja pikkuhiljaa nähdään taas valoa tunnelin päässä. 

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta ajattelisi. Kirjassa on tavallaan kaksi eri tarinaa: katastrofin havaitseminen ja siihen valmistautuminen, ja sitten tuhosta selviytyminen ja yhteiskunnan rakentaminen. Kummassakin olisi ollut aineksia kokonaiseen kirjaan, helpostikin, mutta nyt kumpikin käsiteltiin jotenkin pintapuolisesti ja vähän omituisesta vinkkelistä. Kirjaa on ollut kirjoittamassa kaksi henkilöä, Fred ja poikansa Geoffrey. Ehkä sillä on jotain tekemistä hieman päämäärättömältä tuntuvan kerronnan kanssa.

Ihan kelvollista tieteiskirjallisuutta silti, kolme meteoriittia.

Ian Watson: Yhteyksiä

Onpas hieman erikoinen kirja. Salaperäisiä kielikokeita lapsilla. Kapinan lietsontaa ja sissihommia Brasiliassa. Avaruusolioita, kaupankäyntiä tiedolla ja mitä vielä.

En oikein tiedä pidinkö tästä kirjasta; kovasti hehkutettu ja toki omalla tavallaan vaikuttava, mutta joko tyyli hieman sekoittaa meikäläistä tai sitten kirjan kerronta ei ole kovin toimivaa. Pohdin lukiessani koko ajan, mitä meneillään olevilla tapahtumilla oli minkään kanssa tekemistä, ja vaikka kaikki jotenkin saatiinkin nippuun lopuksi, tuntui suuri osa kerrotuista asioista yhdentekevältä. En myöskään ole ihan varma siitä, mikä oli kirjan varsinainen tarina kaikkien sivujuonteiden sekamelskassa.

Ehkä hämmennys olikin tarkoituksellista? Joka tapauksessa mitään hirveän mairittelevaa kuvaa ihmiskunnasta ei taaskaan saatu aikaiseksi, vaan aikamoisia paskoja koko porukka, lyhytjänteisiä omaneduntavoittelijoita kaikki tyyni.

Kiinnostava ehkä, jos olet kovan luokan scifin ystävä, muuten jättäisin väliin. Kahdet aivot.

Agatha Christie: Eikä Yksikään Pelastunut

Tuntuu melkein hassulta kirjoittaa mitään tästä kirjasta, sen verran klassikon äärellä nyt ollaan. Käsi ylös, jos et ole tätä vielä lukenut.

Christien tarina on jännityskirjallisuuden kulmakiviä, kaikkien suljetun huoneen mysteerien kanta-isä ja -äiti ja -kumminkaiman serkku. Kymmenen toisilleen vierasta ihmistä saa kutsun syrjäiselle saarelle. Saarella heille nopeasti valkenee, että kaikki ei ole ihan kohdillaan. Sitten vieraat alkavat kuolla, yksitellen.

Kirjan tarina on jo hieman vanhahtanut, mutta Christien kerronnan tyyli on edelleen vahvaa. Hän ei ole syyttä arvostettu jännityskirjailijana. Vaikka luin tämän kirjan joskus lapsena ja suurinpiirtein tiesin mistä on kyse, en muistanut yksityiskohtia kyllin tarkasti arvatakseni arvoituksen ratkaisun. Kirjan lopussa tuo onneksi kerrotaan, sillä melko vaikea olisi ollut itse päätellä - vaikka juonessa onkin vihjeitä, mukamas.

Erittäin toimivaa kirjallisuutta, hyviä henkilöhahmoja ja sopivasti mysteeriä. Vahvat neljä murhaa.

Petter Kukkonen: Pohjoinen Tanssi

Pohjoinen Tanssi on hieman hämäävästi nimetty, kyseessä ei nimittäin ole kovinkaan pohjoiseen liittyvä tarina, ainakaan täältä härmästä päin katsoen, vaan aika pitkälle etelään, Kreikan historiaan.

Eletään Kreikan historiaa, Aristoteleen ja muiden tuttujen nimien aikaa. Pienet kaupunkivaltiot nahistelevat keskenään, sotiminen on jatkuvaa. Aina joku on jonkun kimpussa, liittoja solmitaan ja rikotaan solkenaan eikä kukaan oikein hallitse kokonaisuutta.

Valtaan nousee kenraali Filippos, joka voittaa taisteluita yksi kerrallaan, kunnes viimein päätyy koko Hellaan valtiaaksi. Kirjassa seurataan tätä kehitystä Filippoksen ystävän Alekos-nimisen kertojaminän kautta. Alekos tutustuu Filippokseen ensin petturina, mutta jonkinlainen viha-rakkaussuhde muodostuu näiden kahden välille nopeasti.

Alekos havainnoi tapahtumia ja osallistuukin niihin usein. Kirjan keskiössä on jatkuva sota, petokset ja suuruudenhulluus. Filippos saa pojan, Aleksanterin, jonka kasvua seurataan kirjan jälkipuoliskolla. Me tunnemme hänet Aleksanteri Suurena. Aleksanteri jatkaa isänsä tiellä valloituksiaan, mutta eihän sellainen polku koskaan ole kestänyt, sen me nykyään jo tiedämme.

Kirja on hieman raskasta luettavaa. Name dropping on vahvasti läsnä, koko ajan viljellään henkilöhahmoja ja paikannimiä ilman taustoittamista, eikä niissä aina meinaa pysyä kärryillä. Muutama hahmo myös vaihtaa nimeä tarinan edetessä. Jatkuva taisteluista kertominen on myös vaikeasti sulatettavaa, kun joka toisella sivulla valloitetaan taas joku toinen kaupunki tai paikka josta ei kerrota mitään. Pitäisi melkein olla loppututkinto Kreikan historiasta, jotta tätä tarinaa pystyisi kunnolla seuraamaan.

Ihmisten tarina sen sijaan on vanhaa tuttua petosta ja juonittelua, eikä henkilöitä kuvailla kovin paljoa. He ovat jotenkin ikään kuin sivuosan esittäjiä omissa tarinoissaan.

Ehkä kunnollisella editoinnilla lukukokemus olisi voinut hieman parantua, ja tarinaakin olisi voinut vähän keventää tai selventää. Tällaisenaan en oikein innostunut. 

Kaksi keihästä. 

Marko Pulkkinen: Syntax Error

Syntax Error on jonkinlainen satiiri nykypäivästä, sosiaalisesta mediasta, huomiotaloudesta ja digi-ihmisen pahoinvoinnista.

Harry S. Turunen, kirjan päähenkilö, on elämäntapavalmentaja jolla ei mene hyvin. Bisnes kuihtuu, nuori heila häipyy ja kaverit kaikkoavat. Ainoa, mikä on mitään, on somessa saatu huomio. Tykkäysten ja jakojen määrää pitää vahdata neuroottisesti, ja häshtägien viljely on lähes tiedettä.

Kirja seuraa Harryn elämän luhistumista ja väärille raiteille suistumista, erilaisin tyylein. Välillä käydään menneisyydessä ruotimassa isäsuhdetta, joka on melko kliseinen. Isä ei puhu eikä pussaa mutta talon rakensi. Hauskoja hetkiä kirjassa on, kun julkkiksista koostuva firman johtokunta kokoustaa ja twiittailee (äxäilee?), on siinä erittäin oivaltavaa huumoria ja kommentointia nykypäivästä.

Kirjan loppupuoli kuvaa Harryn luisua syviin vesiin, ja on jotenkin vähän huonosti tarinaan istuva, mielestäni. Ehkä toisenlainenkin tarina olisi voinut olla, vaikka ymmärränkin mitä tässä tavoitellaan. Tarinan kaari kertoo huomion ja hyväksynnän kaipuusta ja näiden tunteiden hyväksikäyttämisestä. Kuitti on suoraan tämän hetken politiikkaan, ja varsin osuva.

Lainaan tähän otteen kirjasta, koska aihe osuu lähelle omia pohdintojani:

Silloin joskus kun Veikko oli minun ikäiseni, tietämättömyydestä haluttiin eroon, jokaisessa perheessä, jokaisessa kylässä, jokaisessa kaupungissa. Sitä varten opiskeltiin, sitä varten tuijotettiin tv-uutisia. Silloin janottiin sivistystä, kirjaviisautta. Tänään sillä ei tunnu olevan enää mitään merkitystä.

Niinpä. Tätä olen itsekin pohtinut ja surrut.

Kelpo kirja jos ei nyt mitään suurta kirjallisuutta. Kolme twiittiä. 

Mikko Vienonen: Paskahousu

Paskahousu alkaa hyvin kirjaimellisesti siten, että päähenkilö paskantaa housuunsa. Hienoa. No, siitä kai ei pääse kuin ylöspäin, joten menoksi.

Paskahousun kertojaminä Harri on melko kliseinen herkkäsieluinen wannabe-taiteilija, joka hengailee muiden kaltaistensa kanssa, kärsii heikosta itsetunnosta ja juopottelee. Mieleen tulee väistämättä pussikaljaromaanit, mutta on tässä ehkä enemmän kirjallista oivallusta. Sinänsä Harrin toilailut eivät ole kovin kiinnostavia, mutta ainakin teksti soljuu hyvin ja koko ajan tapahtuu jotain.

Mukana on tietenkin ihmissuhteita, kavereita ja tyttöystäviä, joiden kaikkien kanssa sekoillaan ja mokaillaan. Harri kirjoittaa ja unelmoi piirtämisestä. Töihinkin päädytään, mutta itsetunto ei vaan meinaa parantua. 

Jos olisin lukenut tämän 20-vuotiaana, olisin ehkä innostunut enemmän - nyt lähinnä uuvuttaa moinen tarpeeton sekoilu.

Jos tykkäät renttuilusta niin ei tämä huonoimmasta päästä ole. Muuten ehkä aika vähän mitään mielenkiintoista sisältöä. Kaksi tyhjää kaljapulloa.

Andy Weir: Operaatio Ave Maria

Oi mahtavuutta, olipas pitkästä aikaa todella nautittava scifi-pläjäys! Andy Weir:in aiempi teos, Yksin Marsissa, oli sekin hieno kirja, mutta tästä pidin oikeastaan vielä enemmän.

Kirja alka akun päähenkilö Ryland Grace herää avaruusalukselta muistinsa menettäneenä. Rylandin muisti palailee pätkittäin samalla, kun avaruusaluksen matka etenee. Palaavan muistin kautta alkaa paljastua varsinainen tarina, syy siihen miksi Ryland on avaruusaluksessa. Muistin palaamista kerrotaan takaumin, ennen avaruuteen lähtemistä tapahtuneiden tapahtumien kautta. Kirja etenee aika pitkälle ennen kuin koko kuva paljastuu, ja vaikkei siinä mitään kovin suurta yllätystä olekaan, on kerronta hyvin laadittua ja sitä on nautinnollista lukea.

Tarinasta ei oikein voi kertoa paljoakaan paljastamatta juonta ja yllätykisä. Pääperiaate on samankaltainen kuin Yksin Marsissa -kirjassa: päähahmon on selvittävä yksin avaruudessa, apunaan vain tiede ja omat aivonsa. Tässä kirjassa ratkotaan paljon erilaisia ongelmia tieteellisin menetelmin, ja vaikka jotkut niistä vaikuttavat hieman epäuskottavilta, on niitä silti hauska seurata. Kerrankin (tai no, toisen kerrankin) eloonjäämiskamppailussa pärjätään aivoilla eikä ampumalla.

Tarinassa on varsin hyvin mielenkiintoa ylläpitäviä käänteitä ihan riittämiin, sen rytmitys on hyvä ja jännitystäkin piisaa jokusen verran. Kirjan loppuratkaisukin on ihan mukiinmenevä.

Tätä voi huoleti suositella ihan kaikille vähänkään scifiin päin kallellaan oleville, ja vähän ehkä muillekin. Laitetaan nyt hyvä mielen kunniaksi viisi käpälää!

Arthur C. Clarke: Avaruusseikkailu 2001

Dum dum dum dum dum! Apinat kolistelemassa ihmeellistä mustaa kiveä - ja sitten toisiaan. Ja: I'm sorry Dave, I can't let you do that.

Tästä kirjasta tehty elokuva on varsin monelle tuttu, varsinkin nuo muutamat kohtaukset. Tarinassa on kuitenkin enemmänkin sisältöä. Tarina on kestänyt aikaa jotenkuten, vaikka muutamat seikat alkavatkin olla jo vähän vanhentuneen tuntuisia - kirja on toki kirjoitettu vuonna 1968, jolloin vuosi 2001 oli kaukana tulevaisuudessa. Eipä olla ihan niin pitkällä kehityksessä kuin tuolloin Artturi visioi.

Kirjan ytimessä on kysymys, mistä me (ihmiset) tulemme. Vastausta siihen ei saada eikä varmaan tieteisfiktion tavoite olekaan. Sen sijaan kyseessä on yksi ajatusleikki, miten ehkä kenties mahdollisesti jotain olisi voinut tapahtua. 

Tapahtumien keskipisteessä on aluksi muinaishistoriassa ilmestyvä musta paasi, jonka vaikutus saa apinat kehittymään muita eläinlajeja nopeammin. Näin saa alkunsa ihminen. Seuraavaksi ollaan nykyajassa, noin suurinpiirtein, ja uusi paasi on taas löytynyt.

Löydöstä tietämättä matkaa pieni joukko tutkijoita avaruudessa. Asiat alkavat mennä pieleen, kun aluksen tietokone, tekoäly nimeltään HAL 9000, alkaa sekoilla. HAL mahdollisesti on kehittymässä edelleen, ja kenties juurikin mustan paaden vaikutuksesta.

Kirjain varsinainen tarina on varsin ohut, lennetään vähän avaruudessa ja hämmästellään kaikenlaista, sitten tietokone pimahtaa ja viimeinen selviytynyt tiedemies yrittää jotenkin pärjätä. Kielellisesti kirja ei ole mitään suurta kirjallisuutta vaan pikemminkin aika suoraviivaista seikkailukirjoille tyypillistä kerrontaa.

Edelleen ihan hyvä teos, ei ehkä ihan kaikille mutta tieteiskirjallisuuden ystäville toki. Kolme planeettaa.

C.S. Forester: Lordi Hornblower

Hornblower ylenee taas ja on nyt virallisesti Lordi! Ei, ei se rokkimörkö vaan ihan ihka oikea Englantilainen ylhäisön jäsen.

Matka vie nyt kapinallisen laivan luo. Englannin laivasto tuskin tuntee suurempaa häpeää kuin kapinoivat miehistöt, ja tämä on vieläpä parkkeerannut aivan Ranskan rannikon tuntumaan, uhaten liittyä Ranskalaisiin jos eivät saa armoa. Armoa ei kuitenkaan ole luvassa, vaan Hornblower lähetetään nokkelana miehenä selvittämään sotkua.

Pelkästään kapinallisten kiinniottamisen sijaan Hornblower päätyykin vapauttamaan kokonaisen Ranskalaisen kaupungin Napoleonin joukoilta - ja päätyy kaupungin virkaatekeväksi kuvernööriksi. Napoleonin valloitusmatkat eivät suju hyvin, ja tämä on pakosalla, mikä antaa rojalisteille mahdollisuuksia irtautua valloittajan vallasta. Hornblower lietsoo tätä minkä kerkeää - näkyvissä on huima mahdollisuus, yli kaksikymmentä vuotta kestäneen sodan loppu.

Homma menee tietenkin vaikeaksi. Kaikenlaista kähinää joka puolella, ja lisäksi Hornblower tuskailee naisten kanssa. Ei pelkästään oman vaimonsa. Kaikkea sitä!

Kelpo seikkailua ja historiallinen aspekti on taas kiinnostavaa, Napoleonin pyristely ja erilaiset suhteet, joita solmitaan eri osapuolten kesken - kuka milloinkin pettää kenet, on päivänpolttava kysymys.

Kolme venettä joella.  

C.S. Forester: Kommodori Hornblower

Hornblower etenee urallaan ja on nyt Kommodori, komentaen omaa eskaaderiaan johon kuuluu useita laivoja.

Eurooppa on myllerryksessä. Napoleon on vallannut lähes koko Euroopan, aina Tanskaa ja Norjaa myöten. Ruotsin puolueettomuus ei ole lainkaan varmaa. Venäjä on valloittanut Suomen, ja Napoleonin hyökkäys Venäjälle näyttää todennäköiseltä. Yleinen konsensus on, että Venäjä tulee luhistumaan nopeasti, ellei peräti antaudu kokonaan.

Tätä härdelliä selvittämään lähetetään Hornblower itämerelle. Riika on vielä vapaa Ranskan vallasta, ja sitä pyritään auttamaan kaikin keinoin. Myös Venäjän ruhtinaiden mahdollista pakenemista on avustettava. 

Jo alkumetreillä käy selväksi, että tällä kertaa kirja kertoo enemmän juonittelusta ja maissa käytävistä taisteluista kuin meriseikkailuista. Hornblower esiintyy myös hieman erilaisessa valossa, ollen aina epävarmempi itsestään, erityisesti maissa. Vain taistelut sytyttävät vanhan palon. Diplomatia ja edustustehtävät sen sijaan ovat silkkaa kidutusta Horatiolle.

Kirja on ihan mielenkiintoinen historian oppitunti. Toki fiktiivinen, seikkailuksi kirjoitettu, mutta Napoleonin valloituksista se kertoo kaikenlaista. Oli kyllä melkoinen valloittaja sekin tappi.

Mutta mikä ihme on mörssärikaljuutti? No se selviää (hieman) lukemalla tämä kirja!

Neljä piiritystä, mukavaa historiallista kerrontaa ja tietenkin jotenkin vielä vähän kiintoisampaa, kun tapahtuu tässä meidän nurkilla.

C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower, osa 2

Hornblower risteilee Ranskan vesillä, kaapaten laivoja ja tuhoaapa myös jokusen rannikkopatterin. Sitten käy käsky hyökätä yksi neljää vihollisen laivaa vastaan!

Taistelu on kova mutta huonostihan siinä lopulta käy. Hornblower joutuu antautumaan, kun oma laiva on ammuttu tohjoksi. Seuraa reissu ranskalaiseen vankilaan. Paljon miehiä on menetetty, laiva pirstaleina ja odotettavissa oikeudenkäynti pariisissa jossa varsin todennäköisesti tuomiona tulee olemaan kuolema.

Hornblower onnistuu kuitenkin karkaamaan kahden toverinsa kera. Seuraa pitkä karkumatka Loire-jokea pitkin, ja lopulta kaapataan laiva jolla purjehditaan omien laivojen luokse, turvaan.

Jännitettäväksi jää vielä oman maan sotaoikeus. Sellainen on aina edessä, kun on menettänyt laivansa, antautunut viholliselle. Myös perherintamalla tapahtuu traagisia asioita.

Kirja on ihan priimaa seikkailua, todella kirkasotsaista sankaritarua. Vihollinen on inhottava ja huono kaikessa, kun taas Hornblowerin sädekehä valaisee kaiken ympärillään. Kaikesta selvitään kuin ihmeen kaupalla, ystäviä löytyy juuri oikealla hetkellä ja tykit laulavat.

Mainiota eskapismia nykyajasta taas! Neljä kanuunanlaukausta.

C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower, osa 1

Taas mennään merelle seikkailuihin! Tällä kertaa haasteita riittää niin kotirintamalla kuin merellä, ja Hornblower osoittautuu yllättäen lähes ihmiseksi.

Etelä-Amerikan rannikolla käydään tukemassa Espanjan kapinallisia. Näille on tarkoitus viedä aseita ja auttaa aiheuttamaan häiriötä Espanjan valtiolle, jonka kanssa ollaan siis sodassa. Kapinalliset löytyvät ja osoittautuvat erinomaisen inhottavaksi porukaksi. Auttaa kuitenkin pitää, se kun on käsky.

Pian kuitenkin käy ilmi, että Englanti ja Espanja ovat solmineet rauhan. Hornblower lähtee paluumatkalle ja saa kyytiinsä englantilaisen ladyn. Pitkän matkan aikana tunteet nousevat pintaan, Hornblower tuskailee tunteidensa kanssa kun kotiin jäänyt vaimo Maria tuntuu mitättömältä ja tyhmältä, ja lady Barbara taas houkuttaa paitsi naiseudellaan myös aatelisarvollaan.

Toki matkalla saadaan taistellakin, mutta lopulta päästään turvallisesti kotiin. Sitten mennään taas, askelta isommalla laivalla. Taistelua, matkustamista... Mikään ei juurikaan muutu.

Tässä kirjassa pelkkää meriseikkailua enemmän pääosassa on oikeastaan Hornblowerin tuskailu tunteidensa kanssa. Hän on selvästi heikoilla jäillä niiden kanssa, sotiminen on paljon helpompaa ja luontevampaa. Kyseessä on kaksiosaisen kirjan ensimmäinen osa, joten emme vielä tiedä miten tässä käy - voittaako uusi lempi vai kestääkö uskollisuus?

Ihan hyvää seikkailua, mutta ehkä näissäkin määrä alkaa jo hieman puuduttaa, kun merellä purjehtiminen ja taisteleminen on käytännössä aina samaa - paperilta luettuna siis.

Kolme mastoa.

Dave Grohl: Tositarinoita

Dave Grohlia pidetään mukavana tyyppinä, erityisesti rokkitähdeksi. Tässä kirjassaan Dave kertoilee itsestään, historiastaan ja taustastaan, ja vaikuttaa kyllä edelleen ihan mukavalta jäbältä.

Kuten rokkitähtien elämäkerrat yleensä, kirja on aika tylsä, jopa tarpeeton. Kirjassa käydään lineaarisesti läpi Grohlin uraa, alkaen lapsuuden punk-innostuksesta nuoruuden bändien kautta Nirvanaan ja lopulta Foo Fighters:in maailmanmaineeseen. Mitään kovin syvällistä mistään yhtyeestä ei käsitellä, levytyksiä ei listata vaan lähinnä pohditaan miltä milloinkin tuntui, ja toki surraan poismenneitä ystäviä.

Grohl vaikuttaa tasapainoiselta tyypiltä. Perhe on edelleen tärkeä, lasten kanssa on kiva hengailla. Ja bändi on myös tärkeä. Mutta lopulta, kirjasta ei oikein jää mitään käteen. Joo kiva, hyvin on mennyt ja rokki raikaa, mutta... mitä sitten?

En toki tarkoita, että kaikissa kirjoissa pitäisi mässäillä paljastuksilla ja kieriskellä törkeyksissä, mutta jotenkin jotain pointtia, jotain ajatusta jostain olisi kiva kuulla.

Pahvinen kertomus rokkielämästä, jota ilmankin olisi pärjätty varsin hyvin. Kaksi biisiä, ei jatkoon.

John Avide Lindqvist: Ystävällisyys

Ohhoh, olipas mukavaa yllättyä positiivisesti! Näin kirjan kirjastossa enkä tunnista kirjailijaa, en ole lukenut hänen aiempaa tuotantoaan. Kirja on paksu (yli 700 sivua), ja takakannen tekstistä tuli vähän nuoriso-fantasian olo. Mutta väärässäpä olin, sillä kyseessä on erittäin mainio kirja!

Kirja kertoo ruotsalaisen pikkukaupungin, Norrtäljen asukkaista ja näiden välisistä kanssakäymisistä. Hahmot ovat varsin tavallisia ihmisiä joilla on varsin tavalliset elämät. Ollaan töissä kaupan kassana ja vanhainkodissa, juodaan kaljaa ja pelataan Pokemon Go:ta. Elämät kuljeskelevat hiljalleen, ja ystävyydet pysyvät ja kehittyvät.

Kunnes eräänä päivänä kaupungin satamaan on ilmestynyt keltainen rahtikontti. Kontti on suljettu, ja koska laiturin omistussuhteista ei oikein päästä yksimielisyyteen, ei sitä voida heti avata. Myöhemmin kun kontti viimein saadaan auki, sen sisältö järkyttää kaikkia.

Kirjan päähahmot, joukko noin kolmikymppisiä, varsin tavallisia ihmisiä, havainnoi itseään ja ympäristöään. Pikkuhiljaa kaupungin tunnelma muuttuu. Ystävällisyys alkaa kadota. Lopulta kaupunki on kuin sodassa itseään vastaan.

Kirja on siis varsin pitkä, ja odotin pitkästyväni sen kanssa, mutta mutta... Tarina on ihan perhanan hyvin kirjoitettu! Kerronta on verkkaista, sisältää takaumia ja taustoituksia (joista en yleensä välitä kovin paljoa) ja soljuu lähes uneliaasti eteenpäin. Jotkut hahmoista ja tapahtumista ovat aika tavanomaisia, mitään kovin erikoista ei tapahdu tai esiinny, tarina vaan, no, soljuu ja kulkee todella vakuuttavasti. Henkilöistä voi oikeasti pitää, ne on kirjoitettu erittäin miellyttävästi.

Ystävällisyyden pikkuhiljainen väheneminen ja katoaminen on myös kuvattu hienosti. Se alkaa vaivihkaa, ja vasta luettuaan pidemmälle alkaa itsekin tuntea tunnelman muuttuneen. Loppuratkaisu on ehkä vähän hassu mutta menköön. Kirja on kaikinpuolin nautittava ja vaikka onkin pitkän puoleinen, olisin ilomielin lukenut vielä vaikka kuinka paljon pidemmälle.

Vahva suositus, neljä ystävystä!

Nicholas Binge: Nousu

Keskelle Tyyntä valtamerta on noussut yhtäkkiä valtava vuori, korkeampi kuin mikään muu vuori maan päällä. Miten se on tapahtunut, sitä ei tiedä kukaan. Yhtenä hetkenä vuori vain oli siinä.

Vuorelle on toki noustava selvittämään, mistä on kyse. Ensimmäinen tutkijaryhmä katoaa, ja perään lähetetään toinen, jossa kertojahahmo Harold on mukana. Kirjaa kerrotaan osin Haroldin kirjoittamien kirjeiden kautta, osin nousun aikaisten tapahtumien mukana.

Vuorella on tietenkin outoja asioita, vaarallisia olentoja ja mystisiä tapahtumia. Vuori tuntuu myös vaikuttavan sille kiipeäviin ihmisiin. Heistä tulee vihaisia ja epäluuloisia toisiaan kohtaan. Koko ajan on kuitenkin selvää, että noustava on. Vuori tuntuu kutsuvan, vihjaavan, että huipulla on vastauksia.

Kirja on kirjoitettu ikään kuin jännittäväksi, ja niin se kai olisikin jos ei samanlaisia "mystisiä" jännitystarinoita olisi jo aika paljon. Sekopäinen kiipeäminen ei myöskään ole kovin kiinnostavaa, ja kirjan loppua kohden tuntuu kuin kirjailija itsekään ei oikein uskoisi tekeleeseen. Outoja oikopolkuja alkaa tupsahtelemaan, ja loppuratkaisu on oikeastaan aika typerä - olevinaan nokkela ja kiinnostava, mutta saa koko kiipeämisen vaivannäön tuntumaan täysin tarpeettomalta.

Hyvä yritys, mutta ei oikein kulje. Kaksi outoa olentoa.

C.S. Forester: Hornblower Turkin Vesillä

Kirjan aluksi Hornblower on kuivalla maalla, odottaen kärsimättömänä uutta komennusta ja omaa laivaa. Kirjan alussa on pienimuotoinen seikkailu kanavaveneellä, mutta vihdoin päästään oikealle laivalle.

Laiva on Atropos, pieni mutta nopea purjehtija. Hornblowerin ensimmäinen tehtävä on saattaa Lordi Nelsonin tomumaja hautapaikkaansa. Hornblower järjestelee koko seremonian veneilyosuuden. Ihan kommelluksitta ei selvitä, mutta aika hyvin kuitenkin. Hyvä suoritus myös huomataan, Hornblower alkaa päästä seuroihin.

Varsinainen seikkailu alkaa, kun Atropos komennetaan Turkin vesille nostamaan sinne uponneen laivan rahti, tonnitolkulla kulta- ja hopearahoja. Hankaluuksilta ei tietenkään vältytä kun vihollinen pölähtää paikalle, ja taisteluahan siitä seuraa. Ei liene yllätys että Hornblower on voitokas.

Mukavaa seikkailua taas. Välillä toistetaan aikaisempaa mutta minkäs sille voi, samaa showtahan tuo sotiminen aina on.

Kolme kanuunankuulaa ja mielellään suoraan päin.

C.S. Forester: Hornblower ja Hotspur

Hornblower seikkailee taas, nyt oman laivansa komentajakapteenina - ja laiva on tietenkin kirjan nimessä mainittu Hotspur.

Hornblower-kirjat ovat ihanaa eskapismia. Asetelma on aina selvä, on vihollinen ja sitten on oman puolen sankarit, etunenässä tietenkin Hornblower itse. Ei yhtään PIN-koodia, ei latureita, ei veroilmoituksia, ei auton katsastuksia, polkupyörävarkauksia, indeksikorotuksia, sotekriisiä... On vain vanha kunnon sota ja seikkailu.

Hornblowerista tulee nyt isä! Maria on kirjan alussa raskaana ja lapsi syntyy tietenkin Hornblowerin ollessa muilla mailla vierahilla. Hornblower pohdiskelee tässä kirjassa syntyjä syviä, omaa elämäänsä ja osaansa, väliin katkeraankin sävyyn mikä hieman yllättää. Mutta toiminnan hetkellä Hornblower ei epäröi vaan suorittaa, ja hyvin suorittaakin.

Ranskan kanssa solmittu rauha on epävarma, sodan syttymistä uumoillaan. Myös Espanjan osallistumista sotaan arvaillaan. Hornblower ja Hotspur ovat osa Ranskalaista satamaa vahtimaan lähetettyä joukkoa, jonka tehtävä on tiedustella ja samalla häiritä Ranskalaisten täydennyksiä. Kahinaksihan tuo lopulta menee, mutta tiukoistakin paikoista toki selvitään ylivertaisen älykkyyden ja merimiestaidon avulla.

Loistavaa luettavaa just sulle joka haluat vähäksi aikaa johonkin muualle, ja iänikuiset sarjamurhaaja-dekkarit väsyttävät! Neljä tykinlaukausta.

Sylvain Neuvel: Tulevaisuuden Historia - Matkalla Tähtiin 1

Tulevaisuuden Historia - Matkalla Tähtiin 1 on Neuvelin ilmeisesti uuden kirjasarjan avausosa. Seurataan jonkinlaisessa vaihtoehtotodellisuudessa tarinaa, jossa Mia ja äitinsä Sarah ovat 99 sukupolvi pitkässä, vuosisatojen ja -tuhansien ketjussa maahan päätyneiden ilmeisesti avaruusolioiden jatkumossa. Heidän tavoitteenaan on päästä avaruuteen, sama tavoite joka on ollut ketjun kaikilla aiemmillakin polvilla.

Kibsu - äidin ja tyttären muodostama parivaljakko - edistää tavoitettaan päästä avaruuteen aina kulloisenkin maailmantilanteen ja ihmiskunnan kehityksen asteen mukaisesti. Kirjassa vieraillaan aiempien sukupolvien elämissä pisteittäin. Käy ilmi, että Kibsu on varsin kova soturi, tarpeen niin vaatiessa.

Viimeisin, 99 polvi, elää toisen maailmansodan - tai sen vaihtoehtoisen version - aikaan, kun Saksan alulle sysäämä rakettiteknologian kehitys viimein antaa viitteitä mahdollisuudesta lopulta päästä avaruuteen. Kibsun merkitys teknologian kehityksessä on myös ilmeinen.

Kibsun perässä kulkee myös Jäljittäjä, joka samoin sukupolvi toisensa perään on yrittänyt saada Kibsun kiinni ja - oletettavasti - surmata tämän. Mistä Jäljittäjän ja Kibsun välisessä taistelussa on lopulta kyse, siihen ei tässä ensimmäisessä kirjassa saada ihan selkeää vastausta, mutta ehkä myöhemmin, seuraavassa kirjassa.

Kirja on kirjoitettu ehkä hieman raskaasti tyylitellen, pitkälti ikään kuin ihmisten (tai Kibsun) ajatuksina, jonka seuraaminen on välillä työlästä. Mielestäni tämän tyyliseikan olisi voinut tehdä toisinkin. Tarina on kuitenkin aika oivaltava ja mielenkiintoinen, ja omaperäinen.

Heittämällä jatkoon, jos hieman erilainen kirjallisuus kiinnostaa. Neljä sukupolvea.

Rosa Liksom: Hytti Nro 6

Hytti Nro 6 on kirja jossa ei ole sikäli perinteistä tarinaa, että alkua ja loppua ei oikeastaan ole - on vain matka. Kirja on toki sellaiseksi tarkoitettukin, ja mikäpäs siinä, ihan mukavaa kerrontaa.

Kirja kertoo Tytön matkasta junalla halki valtavan Neuvostoliiton ja Siperian. Junassa samaan hyttiin tulee Mies, joka juopottelee ja juttelee. Tyttö ei juttele, ajattelee vain.

Matkalla pysähdytään kaupungeissa ja käydään joskus retkelläkin. Tyttö myös muistelee menneitä. Matka ei oikeastaan tähtää mihinkään, se vain on. Maisemia, ajatuksia, paikkojen ja ihmisten kuvauksia.

Kirja on jonkinlainen matka myös omaan mielenmaisemaan, jos sille päälle sattuu lukiessaan. Pidin kirjasta jonkun verran, vaikka ehkä itse olenkin enemmän "perinteisten" tarinoiden ystävä. Mutta ei tämä huono ole, kielikin on melko kaunista poislukien ehkä hieman tarpeeton alapääjuttujen hokeminen juopottelevan Miehen suulla - vähempikin olisi varmaan tehnyt asian selväksi, mutta menköön tuokin.

Ihan kelpo matkakirja, joskin omaan makuuni ehkä hieman tekemällä tehtyä muka-tunnelmaa. Kolme asemaa.

Maarit Verronen: Kirkkaan Selkeää

Kirkkaan Selkeää on dystopiakertomus. Eletään jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa, jossa maailma on kovempi ja vaikeampi kuin koskaan.

Ihmiset on sirutettu, kuten lemmikit nykyään. Siruttomia jahdataan ja metsästetään. Kertojahahmo on pienentänyt itsensä kirurgisesti, jotta pystyy lentämään kuumailmapallolla - pallolla, jossa ei ole omaa poltinta vaan joka lämpeää vain auringonvalon voimasta.

Kertoja ja tämän kumppanit raapivat elantoaan päivä kerrallaan, milloin mistäkin. Välillä tehdään lentonäytöksiä, uhkarohkeitakin temppuja. Välillä metsästetään siruttomia tai siivotaan rantoja. Tulevaisuutta ei ole, tai ainakaan mitään syytä uskoa tulevan olevan yhtään parempi.

Kirjassa ei ole oikein kokonaista tarinaa, se on enemmänkin tuokiokuva, matka, pätkä ihmisen elämästä jossa ei ole alkua eikä loppua. Tunnelma on melko hyvä, ainakin toisinaan. Välillä ehkä vähän jahkaileva, mutta toisaalta se sopii kirjan luonteeseen.

Pidin tästä, vaikka lukiessani välillä sitä vähän epäilinkin. On mukavaa, että joku uskaltaa kirjoittaa erilailla kuin yleensä. Ja joku vielä julkaiseekin sellaista.

Neljä ilmapalloa.

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen

Operaatio Troijalainen on ensimmäinen Antti Hautalehto -sarjan kirjoista. Poliisisetä Antti Hautalehto asustelee Sipoossa ja päätyy töihin Porvoon poliisiin. Porvoossa tapahtuu kaikenlaista, pihatonttujen ammuskelua mutta myös vakavampia rikoksia.

Samaan aikaan poliisi tarkkailee kansainvälistä huumekauppaa, jossa panokset ovat kovia. Suuria määriä huumeita liikkuu suomessa, ja ruumiita tulee. Hautalehto värvätään peitetehtäviin, soluttautumaan huumeliigaan. Seuraa vauhtia ja vaaratilanteita - ja tietysti hurttia huumoria.

Hautalehto on ihan hauska hahmo poliisikirjojen joukossa. Tietynlainen pohjanmaalaisen eräjorman rempseys on vähän ylilyövää, karikatyyri oikeastaan, mutta onpahan ainakin erilaista kuin ainainen ahdistunut alkoholisti. Rönnbackan kirjoissa myös heitetään paskaa läppää jatkuvasti, mikä on välillä lähes rasittavaa - mutta taas, onpahan hieman tavallisesta kerrontatavasta poikkeavaa.

Kirja sinänsä rullaa hyvin, toiminta on vauhdikasta ja pakollinen romanttinen pilkahduskin on saatu mukaan. Ihan kelpo dekkaria, sujuvaa ja pitää hyvin jännityksen ihan loppumetreille asti. Olen itse lueskellut näitä Hautalehto-kirjoja useamman kappaleen ja tietenkin väärässä järjestyksessä, ja mielestäni tämä ensimmäinen on kenties paras, jotenkin raikkain.

Neljä porvoon polliisia.

C. S. Forester: Upseerikokelas Hornblower

Upseerikokelas Hornblower on kirjasarjan toinen osa, joka jatkaa suoraan ensimmäisen osan tapahtumista. Hornblower on etenemässä urallaan, ja tiukat paikat seuraavat toistaan. 

Nyt ollaan alkuun sodassa, jossa tehdään ällistyttäviä urotekoja ympäri maailman, päihitetään vihollisia oveluudella ja taitavuudella. Sitten sota päättyy ja rauhanajan kurjuus iskee nuoriin luutnantteihin, palkat pienenevät eikä kuivalla maalla ole oikein mitään mielekästä tekemistä. Hornblowerin pään sekoittaa vielä nuori nainen, mutta onneksi lopulta päädytään taas sotaan - siis kirjasarjan puolesta onneksi.

Kelpo meininkiä ilman mitään sen kummempaa agendaa. Neljä märssyä.

C. S. Forester: Luutnantti Hornblower

Olipa mukavaa lukea ihan vanhanaikainen seikkailukirja, ja vieläpä merihenkinen sellainen, joka aiheena on erityisen lähellä sydäntäni.

Hornblower on C. S. Foresterin kirjasarjan päähahmo. Tässä sarjan ensimmäisessä kirjassa Hornblower lähtee merille, ilman aiempaa kokemusta. Alku on nihkeää, sota Espanjaa vastaan on raakaa ja merellä eristyksissä pienetkin ongelmat johtavat monenlaisiin haasteisiin.

Kirja on erittäin suoraviivainen seikkailu, jossa seurataan Hornblowerin kasvua nuoreksi luutnantiksi. Hornblower osoittautuu - seikkailukirjalle soveltuvaan tyyliin - huippuälykkääksi ja pidetyksi merimieheksi, joka on selvästi matkalla eteenpäin ja ylöspäin. Kuten saamme sarjan seuraavissa osissa todeta.

Oikein mukavaa eskapismia nykyajasta; ei puhelimia, ei nettiä, ei mitään ylimääräistä, vain kirkasotsaista seikkailua jossa pahikset ovat pahiksia, hyvikset hyviksiä ja yleensäkin asioilla on ymmärrettävä, selkeä järjestys.

Neljä laivatykkiä!

Arto Huhtinen: Juice - Sanataiteen Mestari

Juice oli omassa nuoruudessani merkittävä tekijä sille, että kiinnostuin lukemisesta ja sanataiteesta ylipäätään. Olen aina arvostanut Juicea ensisijaisesti kirjoittajana ja sanoittajana, jollainen hän kai itsekin koki etupäässä olevansa - muusikkous vasta toissijaisena urana.

Arto Huhtinen kirjoittaa tässä kirjassa Juicen kirjastosta, ei niinkää Juicesta itsestään, vaikka toki mestarista kertovia tarinoita on vaikea välttää. Kirjassa pohditaan Juicen lukuharrastusta, ja kirjojen keräilyä. Juicen kirjasto päätyi lopulta lahjoituksena tamperelaiselle Viola-kodille, joka muistetaan kirjassa mainita aika moneen kertaan.

Kirjassa Juicea muistelevat tämän elämän varrelta merkittävät henkilöt, kuten läheiset ja soittohommien kautta tutut. Näiden lisäksi kirjoittaja pohdiskelee paljon, mitä kirjoja Juice luki ja miksi, ja mitä näistä näkyi Juicen omassa tuotannossaan.

Jos haluat lukea varsinaisesti Juicesta, tämä ei ole se kirja. Jos sen sijaan olet kiinnostunut myös kirjallisuudesta, niin se kirja tämä saattaisi hyvinkin olla. Ihan mukava teos, jossa ei turhaan retostella ihmisten elämillä, vaan pysytään aiheessa - kirjallisuudessa.

Kolme piisiä.

Sanna Kotajärvi: Pimeän Peto

Poliisidekkari. Murhaaja, silpomista ja mysteeriä. Ihmissuhteita ja sutinaa. Ei sitten niin mitään uutta tälläkään kertaa.

Pimeän Peto on kuitenkin ihan kohtuullisen siedettävää jännitystä, vaikkei mitenkään erityisen jännittävä olekaan. Poliisit poliisioivat, murhaajat murhastelevat, ja johtolankoja seuraillaan kunnes lopuksi tietenkin selviää mikä olikaan homman nimi.

Lopetin kirjan lukemisen pari tuntia sitten, enkä enää muista yhtään hahmoista, sen verta epäkiinnostavia hahmoja olivat. Mutta haitanneeko tuo, ei tästä nyt pahalle tuulelle tullut kuitenkaan.

Kolme kantoa metsässä. Lue jos dekkarit kiinnostelee, muuten ei ehkä kannata vaivautua.