Nousut ja Laskut on varsin tavanomainen ja suoraviivainen musiikki-elämänkerta. Toki tällä kertaa myös komedia on vahvasti läsnä, onhan Kummeli varmasti se mistä Heikki Silvennoinen etupäässä muistetaan.
Silvennoinen itse olisi varmaan mieluummin tullut muistetuksi muusikkona ja musiikin tekijänä. Kummeli oli silti näkyvämpi, vaikka Silvennoinen tekikin oikeastaan aika paljon levyjä. Soitti myös muiden kanssa varsin merkittävän uran.
Kirja kahlaa Silvennoisen elämää melko lineaarisesti, eikä tuossa elämässä ole muusikon elämänkertomukseksi mitään kovin erikoista. Kummelia lukuunottamatta. Kummeli oli käsittämättömän suuri ilmiö 1990-luvun Suomessa. Jos et elänyt silloin, sitä voi olla vaikea täysin käsittää. Kummeli oli kaikessa, joka paikassa. Lapset (ja aikuiset) hokivat Kummelista tuttuja heittoja joka puolella, telkkarista tuli Kummelia jatkuvalla syötöllä, oli live-kiertuetta, levyä, oheiskrääsää... Aivan mieletön ilmiö.
Ja kuitenkin Heikki Silvennoinen - joka oli Kummelin näkyvin hahmo ja suurin voimavara - koki aina olevansa ensisijaisesti muusikko. Lievää katkeruutta (varsin vähän, oikeastaan) on rivien välissä luettavissa, kun Kummelille vartissa sävelletty joutavanpäiväinen "Jumankauta juu nääs päivää" renkutus osoittautuu taiteilijan uran myydyimmäksi tekeleeksi.
Silvennoisen elämä on ollut aika vauhdikasta. Musiikin ja Kummeli ohella naisseikkailut ja alkoholi ovat sotkeneet kuvioita. Jonkinlainen luuytimiään myöten taiteilija kyseessä on ollut, siitä ei kyllä pääse mihinkään.
Helppoa luettavaa muttei mitään kovin merkityksellistä, ehkä Silvennoisen musiikki-ura tulee tässä hieman tutummaksi kuin muuten. Kaveri ei tosiaan ollut pelkkä Matti Näsä. Kolme sketsiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti