Miika Nousiainen kirjoittaa hyvin, mutta Pintaremontin tarina on ehkä hieman ohut ja... kliseinen.
Kirjan päähahmo on Sami, keski-ikäistyvä mies joka haluaisi lapsen mutta jolla ei ole onnea parisuhteissaan. Sami mokailee ja koheltaa ja löytää aina väärän naisen kumppanikseen, eivätkä suhteet kanna.
Kirjassa Sami sekoilee ja toikkaroi, mutta aika laimeasti. Mikään koominen tapahtuma ei oikeastaan nouse kunnolla sfääreihin, mikä on ehkä vähän harmi. Toisaalta kirjassa pohditaan arkea, sen alati jatkuvaa oravanpyörää ja laimeutta, joten ehkä tyyli onkin tarkoituksellista. Eihän elämässäkään pelkästään räiskähtele.
Kirjan muut hahmot ovat melko karikatyyrejä, useaan kertaan nähtyjä ja käytettyjä tyyppejä. Samin äidin ja Pesosen tarina on oikeastaan ainoa vähän erilainen, ja ihan kiva sellainen.
Ei mikään suurteos mutta sujuvaa, mukavaa luettavaa. Tämän jälkeen oman elämän suorittaminen tuntuu... no, ihan samalta kuin aina ennenkin, mutta ei kuitenkaan pahemmalta, ja onhan sekin kai jotain.
Kolme sukkaa pyykkikorissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti