Tulen Aika on Hautalehto-sarjan kirja. Kyseisestä hahmosta on tehty tv-sarjakin, ja kirjoja on jo useampi kappale.
Hautalehto on aika muovinen kopio Jo Nesbø:n Harry Hole:sta - väsyttävä ruikuttaja, omassa surkeudessaan kieriskelevä mukamas nerokas poliisi, joka saa aina kontolleen sarjamurhaajat ja jahtailee näitä omien traumojensa pohdiskelun lomassa. Tällä kertaa ollaan melko ajankohtaisessa aiheessa, joku murhaa ulkomaalaistaustaisia, ja yhteiskunnan jännitteet nousevat.
Mutta valitettavasti kaikki yhteiskunnalliset kuviot jäävät kokonaan taustalle, ja kirja keskittyy pelkästään Hautalehdon ja nuoren naispoliisin perus urpoiluun. Tietysti jonkinlaista kanssakäymistä, ja tietysti kummallakin henkilökohtaisia (todella epäkiinnostavia) menneisyyden haamuja, ja hohhoijaa.
Mielestäni Rönnbackan kirjoista ehkä heikoin esitys. Alkaa "Remes"-tauti vaivata; kirjoittaminen sujuu, mutta lopputulos muuttuu pahviseksi ja jopa muoviseksi. Mitään omaperäistä ei tähän kirjaan enää ole sattunut mukaan, ja kaikki kohdat joissa sellaista olisi voinut tuoda mukaan tarinaan, ohitetaan komeasti kolmen korttelin päästä.
Kelpo jännäriä, mutta suoraan sanoen kannet ja kirjailijan nimen voisi vaihtaa eikä kukaan huomaisi mitään - todella mielikuvituksetonta.
Kaksi luotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti