Hieman vanhanaikaista pseudofilosofista muka-scifiä? Tai jotain sinnepäin.
Kirjan päähenkilö, minä-kertoja Richard lähtee ystävänsä kanssa nummille kiipeilemään kukkuloille ja vuorille. Ystävä katoaa useaksi tunniksi ja palaa takaisin... hieman muuttuneena. Kun ystävykset palaavat sivistyksen pariin alkaa eri puolilta kantautua merkillisiä uutisia. Los Angelesiin ei saada minkäänlaista yhteyttä, ei puhelimitse eikä radiolla. Eikä moneen muuhunkaan paikkaan.
Kun hiljenemisen syytä lähdetään tutkimaan lentokoneella alkaa paljastua, että aika on nyrjähtänyt sijoiltaan. Eri puolilla maapalloa eletään eri aikakausilla. Tulevaisuudessa, hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa, antiikin ajassa ja sitäkin edeltävässä menneisyydessä.
Näihin aikakausiin ryhdytään tutustumaan, ja siihen tarvitaan tietysti piano. Koska miksipä ei. Pianon pimputtelua kirjassa riittää, samoin kuin hieman väljähtänyttä muka-filosofista pohdintaa ihmisyydestä ja ajasta.
Sinänsä ihan kohtuullisen omintakeinen ajatus, mutta toteutus jättää ainakin minut hieman kylmäksi. Ei oikein irtoa. Ehkä siksi, että kertojahahmo on aika urpo, ei jaksa kiinnostaa.
Hyvä yritys kuitenkin. Kolme etydiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti