On kirjaa nimellä siunattu, on. Philip K. Dick on mielestäni parhaillaan silloin, kun asetelma on sopivasti nyrjällään jo alusta asti. Tässä kirjassa Jason Taverner on julkkis, teeveestä tutu ja laulajanakin tunnettu. Kunnes herää eräänä eräänä aamuna ja huomaa, ettei häntä olekaan olemassa - kukaan ei ole kuullutkaan Jason Tavernerista.
Riemastuttavan Dick:iä, juuri sitä mistä hänet parhaiten tunnetaan. Otetaan arkipäiväinen tilanne ja ravistellaan se päälaelleen, ilman selityksiä. Pistetään lukijan aivot töihin, annetaan niille ajateltavaa.
Tämä kirja olisi ollut mielestäni erittäin hyvä, ellei se lopussa sortuisi juurikin selittelyyn. Kummallisuudelle keksitään selitys, joskin toki aika pimahtanut mutta kuitenkin jotenkin muka uskottava. Siihen saakka tarina on aika hauska; siinä ei oikein ole päätä eikä häntää, mutta olemattomuuden teemalla leikittely on hauskaa aivojen venyttämistä. Tarina rullaa ja henkilöhahmot ovat, no, melko siedettäviä jos nyt ei mitenkään erityisen merkillepantavia.
Dickin ystäville suositeltavaa luettavaa, scifin ystäville varmaankin joo, muille ehkä ei niinkään. Dick-kontekstissa kolme leimaa väärennettyyn paperiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti