Huovisen kirjoissa on aina mukavaa veitikkamaisuutta. Mikäpä Tässä on kokoelma novelleja ja muita lyhyitä tarinoita, mutta veitikkamaisuus on aika pienessä osassa.
Kirjan tarinoista osa on jopa aika puisevia. En tiedä liekö aika tehnyt tepposet, ehkä nämä tarinat ovat toimineen aikaisemmin paremmin, mutta nyt ei vain jotenkin lähde. Monet tarinoista myös loppuvat jotenkin ilmaan - niistä ei oikein synny valmista. Ei niin, että aina pitäisi olla joku messevä loppuhuipennus, mutta kuitenkin tuntuu kuin jotain jäisi puuttumaan...
Erikoinen kirja, en tiedä mitä tästä oikein ajattelisi muuta kuin, että pidän Huovisen muista kirjoista enemmän.
Kaksi puujalkavitsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti