Jopas nyt on verioopperaa. Kuinka monta kertaa voivat hyvät tyypit jäädä kiinni ja karata pahiksilta? Kuinka monta kertaa voi pahis saada hyvikset kiinni ja päättää olla tappamatta nämä, ja sen sijaan jättää nämä pakenemaan rauhassa?
No aika monta. Vähän liiankin monta. Ja kun lisäksi vielä koko ajan tapetaan ihmisiä sellaista vauhtia ettei perässä pysy, on meno vähän hengästyttävää. Tylsyyteen asti. Kirjassa väkivaltaa myös piisaa, kiduttaminen on teema jota paitsi harrastetaan niin myös muistellaan, reilusti enemmän kuin tarpeeksi.
Ja kaiken kruunuksi juoni ja sen käänteet ovat aivan poskettoman typeriä. Aina kun pahat tyypit saadaan kiinni tai tähtäimeen, keksitäänkin joku entistä pölhömpi syy (kosto? raha? plaa plaa) jättää nämä eloon, ja taas homma jatkuu. Sitten jahdataan toinen toista ympäri ämpäri, tapetaan ihmisiä ja aina välillä kidutetaan jotakuta. Lisäksi soppaa hämmentää pseudo-uskonnollinen hölynpölyfolosofia ja mistälie pusikosta revitty kabbalistinen pähkäily, joka on avian totaalisen tarpeetonta.
Teksti kutakuinkin kulkee, kyllähän tämän lukee, mutta tarina on kyllä aika luokattoman typerä. Suoraan sanoen tarpeeton. Thompsonin muista kirjoista olen jonkin verran pitänyt, mutta tästä en kyllä oikeastaan ollenkaan. Menoa ja melskettä, mutta miksi?
Kaksi pakoa kidutuskammioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti