Eipä voi muuta todeta kuin että kylläpä on rosvoksi ryhtyminen tyhmää, ja kylläpä rosvoiksi ryhtyy tyhmiä ihmisiä.
Jan Jalutsi - oikealta nimeltään Jan Stefan Moilanen - lienee Suomen tunnetuin vankikarkuri. Heppu on tehnyt lukuisia pankkiryöstöjä ja muita rötöksiä, jäänyt aina kiinni ja sitten karkaillut vähän paikasta jos sun toisestakin. Ja jäänyt taas kiinni.
Kirjassaan Jalutsi kertoo tekemisistään, vankilassa olemisesta ja karkumatkoistaan. Kirjassa on melko mielenkiintoista pohdiskelua syistä ja taustoista - kaveri ei selvästi ole ihan tyhmä. Hämmentävää, miten näinkin järkevän tuntuinen kaveri ei ole onnistunut keksimään mitään älykästä tekemistä elämällään. No, pienistä huonoista päätöksistä se kai aina lähtee, ja sitten polku vie mukanaan - kun on rosvoksi ryhtynyt on - tämänkin kirjan perusteella - vaikea ryhtyä enää muuhun.
Kirjan mielenkiintoisinta antia on havainto, miten helppoa Suomen vankiloista on ollut karata. Ihan käsittämättömiä tempauksia, huiskis vaan ja jätkät on tiessään, kerta toisensa jälkeen. Vankiloissa ilmeisesti on keskimäärin avian tolkuttoman tyhmää sakkia, joka ei moista osaa keksiä, ja sitten kun istumassa onkin ihan kohtuullisen fiksu ja neuvokas kaveri niin eipä kauheasti kalterit menoa hidasta. Uskomatonta, mutta ilmeisesti aika pitkälti kuitenkin totta. Jotkut jutut tosin vaikuttavat vähintään rankasti liioitelluilta, ellei peräti ihan täysin hölynpölyltä.
Toinen merkillepantava seikka on rosvojen tyhmyys. Kerta toisensa jälkeen keikat turataan kun känniääliöt eivät osaa olla selvinpäin, vaan hölmöilevät, tunaroivat, sähläävät ja ylipäätään vain toimivat tyhmästi. Ei juurikaan menisi fiktiivisessä teoksessa läpi keikan pilalle meno sen vuoksi, että pakoauton avaimet unohtuivat väärän kaverin taskuun. No, eipä kai rosvoksi kovin moni täysipäinen ryhdykään.
Ehkä tärkein opetus kirjassa on kuitenkin se, miten huono idea rosvon ja vankikarkurin elämä on. Koko ajan pelko peräpäässä virkavaltaa karkuun toinen toistaan kurjemmissa olosuhteissa, vapaudesta ei tietoakaan. Ja lopulta virkavalta vie kuitenkin voiton, ihan jo siksi että resursseja yksinkertaisesti on valtion puolella enemmän kuin yksittäisellä rosvolla.
Ihan kiinnostavaa luettavaa, joskin vähän itseään toistavaa loppua kohden ja lopulta aika jonninjoutavaa tyhmyyden kertausta.
Älkää kakarat ruvetko rosvoiksi, ei kannata. Kolme pankkimurtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti