Reijo Mäki yrittää kirjoittaa kyberpunkia tai oikeammin jotain scifi-jännistystä, takakannenkin mukaan Bladerunnerin tyyliin - yrittää ehkä vähän liikaakin. Kirjassa seurataan Uno Lounerin touhuja, kun tämä etsii kadonnutta henkilöä ja pakenee takaa-ajajia pitkin poikin tulevaisuuden dystopiaa, jossa on synkkää ja kamala ja voi hohhoijaa. Menee vähän yli, eikä tyylilajin olemusta oikein tavoiteta. Melkein, mutta ei aivan.
Kirjassa on lukuisia erinomaisen kliseisiä henkilöhahmoja, joita ei kuitenkaan liene tarkoitettu karikatyyreiksi. Sellaisilta ne kuitenkin vaikuttavat. Ehkä suurin kummastuksen aihe ainakin itselleni on, ettei varsinaisesta tarinasta saa oikein mitään tolkkua. Kovasti säntäillään eestaas, tapellaan ja singahdellaan, mutta... miksi? Mitä ihmettä tässä oikein on tarkoitettu? Kirjassa on toki juoni ja kyllä sen ymmärtää, mutta se ei jotenkin tunnu vain oikein niveltyvän hahmojen toimintaan. Ei vain käy järkeen.
Teksti sinänsä on melko sujuvaa joskin ehkä aavistuksen naivistista, pienen heiton päässä lapsellisesta. Kliseitä viljellään vähän turhankin paljon ja yleinen synkkyyden ja rankkuuden kuvaus on aika väkinäistä. Toistaalta, en yhtään yllättyisi jos moni tästä pitäisi juuri näin. Itselleni nyt ei vain kolahtanut.
Kaksi tarpeetonta väkivaltakohtausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti