Ilkka Remes osaa kyllä kirjoittaa, ja vieläpä aika hyvin. Kirjat ovat yleensä sujuvasti kulkevia, oivallisia toimintatarinoita, joissa usein liikutaan kotimaassa mikä ainakin itselleni tekee tarinoista vielä hivenen kiehtovampia. Kirjoille ominaista on myös ajankohtaisten aiheiden käsittely ja usein monipuolisesti aihetta katsova henkilögalleria.
Tällä kertaa ollaan Suomen itsenäisyyspäivän juhlien tunnelmissa. Samaan aikaan - ajankohtaisesti - pakolaisista ja näiden lapsista koostuva porukka kantaa kaunaa... kutakuinkin kaikkea ja kaikkia kohtaan. Pakolaiset ovat tällä kertaa Serbian sodan peruja. Sotaa paenneiden ihmisten katkeruus on hyvin kerrottu, ilman tarpeetonta alleviivaamista tai kärjistämistä. Se tuntuu pumpulissa eläneen normi-länsimaalaisen mielessä erikoiselta ja jopa osin vaikealta ymmärtää, mutta uskottavalta joka tapauksessa.
Kirjan henkilöiden ajatukset omasta osastaan maailmassa ovat kiinnostavaa, jopa pysäyttävää luettavaa. On helppo uskoa, että ajatukset ovat tosia. Kuinka erilaiselta maailma näyttääkään, kun henkilön taustat ovat toiset kuin omat.
Varsinainen tarina on myös hyvä, ja sisältää Remekselle jopa poikkeuksellisen ovelia käänteitä. Hommassa on jopa hieman vanhanaikaisen rikos-veijaritarinan makua hetkittäin, niin kieroja ovat juonen piirteet kun se lopulta alkaa paljastua. Meno on taas vauhdikasta ja toimintaa on jatkuvasti, sopivin kertojanvaihdoksin rytmitettynä. Ilahduttavasti väkivallalla ei mässäillä tarpeettomaksi, vaikka sen uhka onkin koko ajan mukana.
Erittäin mainiota toimintaa sellaisesta pitävälle. Neljä rosvoa vankilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti