Antti Hautalehto ja hupaisat kanssapoliisinsa seikkailevat taas!
Tällä kertaa ollaan Söderskärin majakan maisemissa, sekä tietysti Porvoon seudulla. Pidin tästä kirjasta osin maisemien vuoksi, kyseinen majakka on itselleni tuttu veneilyharrastuksen kautta, ja moni muukin paikka joissa kirjassa vieraillaan.
Toinen syy, miksi pidin tästä kirjasta ehkä enemmän kuin Rönnbackan muista kirjoista, on tarinan maltillisuus. Nyt Hautalehto ei ole supersankari eikä rikollinen mikään sadistinen sarjamurhaaja, vaan tarinassa on oikeastaan jopa Harjunpään tyyppistä pienimuotoisuutta. Rikollinen saadaan lopulta kiikkiin ihan vain huolellisen, arkisen poliisityön ja pienten sattumien avulla.
Veitsi-fetisismi ja Jone Nikulan änkeäminen tarinaan sen sijaan ovat todella väsyneitä harhapolkuja.
Muuten tarina on ihan mainio ja jopa melko uskottavakin. Poliisit heittävät taas tekohauskaa läppää, mutta tällä kertaa ehkä vähän vähemmän päälleliimatusti. Koiran kohtalo koskettaa, ihmisten ei niinkään.
Ihan hyvää luettavaa, sujuvaa tarinankuljetusta ja paikoin jopa melkein uskottavan tuntuista poliisitoimintaa. Neljä pikkusikaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti